Suomalaisilla ei mene hyvin työelämässä, jos professori Juha Siltalaa on uskominen. Kaikilla on loppujen lopuksi kovaa. Ennen kovuus ahdisti, nyt se masentaa työntekijöitä.
"Työpaikoilla joka kuudes pelkää, että tulee äänestetyksi ulos heikoimpana lenkkinä. Työelämässä murehditaan ja otetaan vastuuta asioista, jotka eivät oikeasti ole yksilön itsensä säädeltävissä tai hallittavissa. Tästä seuraa uupumus", Siltala toteaa.
Siltalan mukaan työelämästä ei karata eläkkeelle siksi, että oltaisiin heikompia kuin ennen. Ihmiset myös tykkäävät työstään samaan aikaan kun kokevat tilanteen masentavana.
"Tässä on kaksi ulottuvuutta. Ilo tulee työn sisällöstä, mutta ulkoiset seikat, kuten jatkuva kiire, riittämättömyyden tunne ja vähäinen henkilöstö saavat aikaan stressin. Yhä harvempi saa esimerkiksi tehdä perinteistä työaikaa".
Ylityöt ikuinen kierre
Juha Siltalan mukaan suomalainen kestää kyllä ylitöitä ja haasteita, mutta jos ylitöiden ainoa palkka on lisää ylitöitä ja ylitöistä tulee normi, johon pyritään ja verrataan yhä uudelleen, on kierre valmis. Työntekijä tarvitsee myös palautumisaikaa ja normaalisuorituksia.
"Otetaanpa vaikka työpaikkojen avainhenkilöstö, jotka on ensinnäkin vähennetty olemattomiin. Heitä on viidesosa ja heille kertyy suurin osa ylitöistä, joista ei makseta kunnolla".
Siltalan mukaan avainhenkilöstöä ei varsinaisesti käsketä ylitöihin, mutta työmäärä pakottaa työntekijän purkamaan yhä kasvavaa ja myöhästyvää urakkaa. Urakka on kuitenkin päättymätön, eikä valmista tule koskaan.
Toisaalta työmarkkinoilta putoaa koko ajan kelvollista, yleensä vanhempaa väkeä, joilla on vähän koulutusta, mutta hyvä kokemus työstään. Oman tutun työnantajansa palveluksessa he pärjäisivät eläkeikään, mutta kun edessä on työnhaku, tilanne on vaikea. Kokemus ja taito ovatkin yhtäkkiä haitta.
"Kokemuksen ja taidon tuomalla varmuudella he voivat sanoa pomolleen jopa vastaan. Siksi parhaat lähtevät saneerauksessa ensimmäisenä. Samaan aikaan kun työelämässä puhutaan ikärasismista, siellä jylläävät kauniit ja rohkeat"
Siltalan mukaan suomalaiset elävät nostalgialoukussa. Vanhoja hyviä aikoja muistellaan, ja nykyistä työelämää verrataan menneeseen. Varsinkin 1960-luvun laiskan pääoman vuodet oli työntekijöille kulta-aikaa.
"Yrityksillä oli varaa pitää paljon toimintoja samoissa tiloissa ja helpompaa palkata uutta väkeä, kuin jakaa entisiä tehtäviä uudelleen.Työ oli jotakin aivan muuta, kuin suoritus, jota myydään markkinahintaan. Ihmiset saivat osansa kasvusta ja hyvinvoinnista, olivatpa he sitten aktiivisia tai eivät. Tehokkuutta ei tarvinnut ajatella."
Töissä pysyttiin
Työntekijän kannalta aika oli helpottavaa myös siinä mielessä, että kun töihin kerran tultiin, siellä myös pysyttiin. Työt opittiin alusta alkaen ja monesti kantapään kautta. Palaute saattoi olla tiukkaa, mutta kun työt oli kerran opittu, niitä sai tehdä rauhassa.
"Tähän päivään verrattuna ilmapiiri oli ehkä hyvinkin tyly, ei ollut kehityskeskusteluja eikä palautetta annettu sievästi. Toisaalta työntekijää ei viskattu pihalle heti, jos ostovoima ei ollutkaan huikea. Näin palkkatyö kannatti oikeasti".
Nykyisin sekä palkkojen että työntekijöiden on joustettava. Joustavan tuotannon vaatimukset ja ihmisen tarve säännölliseen ja turvalliseen työhön eivät käy yksiin.
Professori Juha Siltala puhui torstaina Oulun Kauppakamarin järjestämässä Työn valmiiksi saaminen- stressin parasta hoitoa -seminaarissa Oulussa.