Työelämässä on varsin yleisesti hyväksytty ajatus siitä, että sukupuolella ei ole väliä. Samalla väitetään, että johtajiksi valikoituvat miehet, sillä naiset eivät halua johtotehtäviin. Yrityksissä ei hevin tunnusteta, että sukupuolella muutenkaan olisi väliä, vaan vakuutetaan, ettei ole miehiä ja naisia, vain työntekijöitä. Vallitseva sukupuolijärjestys on sukupuolisokeus.
Tästä johtunee myös se, että useimmilla suomalaisyrityksillä on tekemättä lain velvoittama tasa-arvosuunnitelma. Lain noudattamista ei koeta tärkeäksi. Selitykseksi kelpaa yleensä se, että "kaikki on meillä niin hyvin, eikä kukaan ole valittanut, lisäksi kaikki ovat meillä tasa-arvoisia".
Viimeksi kun Oulun yliopisto tuomittiin tasa-arvolain rikkomisesta, kehdattiin yliopistoon johtoportaasta vakuuttaa silmät kirkkaina, että naishakijan raskaus ei merkinnyt mitään, mies vain sattui olemaan pätevämpi. Sokea Reettakin näki, mistä asiassa oli kysymys. Sokea Reettakin näkee myös, mistä on kysymys, kun nuoria naisia palkataan vain pätkätöihin, eikä heidän työsuhteitaan jatketa perheuutisten jälkeen. Yritysten olisi kuitenkin muistettava, että kyse on lainvastaisesta toiminnasta.
Sama palkka samasta työstä -hokema ei liioin ole poistanut sitä tosiasiaa, että naiset saavat Suomessa huonompaa palkkaa kuin miehet. Vika on tietenkin naisissa, kun ne hakeutuvat niin heikosti palkattuihin ja tuottamattomiin töihin, eivätkä ole keskinäisen kateuden takia onnistuneet järjestäytymään yhtä tehokkaasti, kuin reilun miehiset mahtiliitot.
Viime keväänä Åbo Akademissa väitellyt Barbro Schauman vahvistaa käsitystä siitä, että pohjoinen onnela ei ole se ihmemaa, jota kansainväliselle yhteisölle halutaan esittää. Ei varsinkaan yrityksissä.Vanhakantainen sukupuolijärjestys ja sen uusintaminen ohjaavat organisaatioita suhtautumisessa naisiin ja miehiin. Naisilla ja miehillä on erilaiset työtehtävät, he työskentelevät hierarkian eri tasoilla ja heidän työpanostaan arvostetaan eri asteikolla.
Miehet edustavat yrityksissä näkymätöntä sukupuolta. Miehinen sukupuoli ei yleensä tuota ongelmia, sillä mies yrityksen johdossa on vallitseva normi. Nainen poikkeaa normista ja on näkyvä sukupuolensa myötä. Naisen sukupuoli korostuu eritoten, jos lapsi sairastuu tai nainen tulee raskaaksi.
Toisaalta yli nelikymppinen toista lapsikatrastaan tekevä mies on myös vaaravyöhykkeessä sukupuolensa takia. Ensimmäisen perheensä työlle uhranneet miehet nautiskelevat toisella kierroksella jokaisen isyyslomaviikon ja korvatulehduskierteen.
Naiset ovat yhä harvinainen näky yritysten keskeisillä johtopaikoilla. Viimeksi opetusministeri Tuula Haataisen ehdotus 40 prosentin naiskiintiöistä yritysten johtopaikoilla ammuttiin alas, eikä aiheeseen ole palattu. Naisjohtajien vähyys on ymmärrettävää. Sokea Reettakin näkee sen, sillä päätökset tärkeistä huippupaikoista tehdään yleensä miesten pienessä piirissä. Aina löytyy joku armeija-, opiskelu- tai metsästyskaveri, joka on syytä ottaa verkostoon mukaan.
Yrityskulttuurin vanhakantainen uusintamistapa ei tiedä hyvää johtopaikoille pyrkiville naisille. Asenteet voisivat kuitenkin muuttua nopeastikin, jos jokin merkittävä pörssiyhtiö tai kansainvälistä mainetta niittänyt firma ottaisi vapaaehtoisesti käyttöön 40 prosentin naisjohtajakiintiöt. Esimerkiksi Nokian moinen temppu vetäisi perässään liudan muita. Löytyisikö oululaisista kansainvälisistä pörssiyhtiöistä sen verran miestä, että nostaisivat naiset johtoasemiin? Päteviä naisia on maailma puolillaan.