Presidentti Urho Kekkonen julisti 1975 maahamme hätätilan, kun yleinen työttömyys oli ylittänyt 70 000 rajan. Tänään kun lisäämme työttömyysrekisteriin lyhyissä työsuhteissa ja työllisyyskoulutuksessa olevat sekä piilotyöttömät, työttömien määrä lähentelee puolta miljoonaa.
On selvää, ettei tällaista jättityöttömyyttä mitkään hallitukset kykene hetkessä poistamaan, eikä se yksin ole edes hallituksen tehtävänä. Näin ei myöskään aikoinaan 1975 Miettusen hätätilahallitus siihen pystynyt, vaan tilanne laukesi ihmisten muuttaessa sankoin joukoin töihin Ruotsiin.
Työttömyys on yleiseurooppalainen ilmiö, eikä siihen ole löydetty ratkaisuja muuallakaan. Erityisen ongelmasta tekee se, että samaan aikaan vallitsee pulaa ammattitaitoisesta työvoimasta.
Juha Sipilän hallituskauden aikana työllisyys lisääntyi, mutta silloin tilannetta helpotti yleinen noususuhdanne ja globaali viennin vireys. Vientikysyntään pyrittiin edelleen vaikuttamaan pidentämällä vuosityöaikaa palkkaa nostamatta ja lyhentämällä vapaita.
Tämän kilpailukykysopimuksen on arvioitu helpottaneen tilannetta, mutta nyt samaisen työntekijöissä kipuja aiheuttaneen sopimuksen takapotku repii yhteiskuntaa ja vaikeuttaa työsopimusneuvotteluja.
Jotakin työllisyyden kohentamiseksi silti tulisi tehdä, sillä onhan se sidottu taloutemme tulovirtaan. Keskeisessä asemassa ovat pienet ja keskisuuret yritykset, jotka hallitsevat laajasti työmarkkinoita. Työtä ja kasvua syntyy luontaisesti, kun yrityksillä on tilauksia.
Valtioneuvosto on perustanut lukuisia työryhmiä selvittämään keinoja työllisyysasteen nostamiseksi. Tulokset ovat olleet olemattomia. Jo aiemmin on kehitetty ratkaisuja esimerkiksi nuorten työllistämiseksi ja madallettu kynnystä pienyritysten ensimmäisten työntekijöiden palkkaamiseksi. Yritysten kehittämiseen ja viennin edistämiseen on olemassa merkittävä määrä erilaisia julkisesti rahoitettuja palveluja ja tukija. Uusimpia tulevia päätöksiä ovat nuorten ammatillista koulutusta edistävät ratkaisut ja yleisemminkin tuki koulutukseen.
Kotimainen kysyntä lienee jonkin verran kasvamassa ostovoimaa lisäävien työmarkkinaratkaisujen myötä. Nämä eivät silti riitä, jos ja kun syy on kysynnän ja kasvun hiipuminen.
Jos työllisyysastetta aiotaan nostaa nopeasti tilanteessa, jossa avoimet työpaikat eivät lisäänny, jää mahdollisuudeksi pohtia voidaanko työtä jakaa palkkojen, tuottavuuden ja kannattavuuden siitä kärsimättä?
Pääministeri Marin oli aiemmin viestintäministerinä visioinut työajan lyhentämisestä. Rohkeita aloitteita, joita sinänsä nyt pääministerinä ollessa ei kannata piilotella vaan selvitellä tosissaan työmarkkinaosapuolten kesken.
Työelämä vaatii joka tapauksessa uudistuksia, mihin jo velvoittaa nopeasti etenevä digitalisaatio ja automatisaatio sekä tekoälyn ulottuminen jopa palvelusektoreille.
Työuria ja työn määrää on oltu venyttämässä ikään kuin ihmiset olisivat robotteja. Näin ei valitettavasti ole, ja onkin tutkittu, että työmäärän pidetessä virheitten ja sairaslomien määrä kasvaa, eikä työajan kasvattamisella saavuteta haluttua tulosta.
Lisäksi työelämässä uuvutetut eivät jaksa paneutua yhteiskunnallisesti tärkeään perhesuunnitteluun ja loppuun poltettuina ovat eläkepäivinään melkoinen yhteiskunnallinen lisälasku. Sen sijaan pitenevät vapaa-ajat lisäävät vireyttä ja mahdollistavat hyvät tulokset työpaikalla aiempaa lyhyemmässä työajassa.
Yritykset eivät mittaa toimintansa tehokkuutta henkilöstön työaikoina. Sen sijaan tuotosta, virheitä ja sairaslomia seurataan. Työajan lyhentäminen saattaisi vaikuttaa aidosti työllisyysasteeseen kasvuun. Ainakin se olisi hyvä lisä tuettujen työllisyystoimien rinnalla. Kaikki kuitenkin riippuu tuotteiden ja palvelujen kysynnän aidosta kasvusta.
Kari Luostarinen
Iisalmi
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.