Kolumni

Työeläkkeet ovat sukupolvia yhdistävä – ei erottava – projekti

Suomessa on käynnissä hidas, mutta perusteellinen väestöllinen vallankumous.

Kirjoittaja Janne Pelkonen on erityisasiantuntija Työeläkevakuuttajat Telassa.
Kirjoittaja Janne Pelkonen on erityisasiantuntija Työeläkevakuuttajat Telassa.
Kuva: Mika Pakarinen / Keksi Agency

Suomessa on käynnissä hidas, mutta perusteellinen väestöllinen vallankumous. Tilastokeskuksen syntyvyyslukujen perusteella muutosvauhti kiihtyy edelleen. Vuonna 2010 syntyi vielä noin 61 000 vauvaa, minkä jälkeen ikäluokkien koko on pienentynyt vuosittain. Viime vuonna syntyi enää noin 47 500 ja tänä vuonna jäätäneen jopa alle 45 000. Pohjaa ei ole ehkä vielä nähty.

Muutokset väestörakenteessa näkyvät pitkällä aikavälillä, mikä tekee ilmiöstä vaikean poliittisen päätöksenteon aikajänteen kannalta. Työeläkejärjestelmässä vaikutukset alkavat tuntua vuosisadan puolen välin tienoilla, kun tänä vuonna syntyvät pienet ikäluokat ovat kolmekymppisiä ja rahoittavat vanhusväestön eläkkeitä.

Tällä vauhdilla työeläkemaksuun kohdistuu 2050-luvulla korotuspaine, joka on suurempi kuin mitä aiemmin arvioitiin. Arvioita tekee Eläketurvakeskus, jonka pitkän aikavälin rahoituslaskelmia päivitetään säännöllisesti.

Viime aikaisen julkisen keskustelun perusteella voisi luulla, että sukupolvien intressit ovat eläkekysymyksissä täysin vastakkaiset. Näin ei todellisuudessa ole. Päinvastoin, työeläkkeet ovat sukupolvien yhteinen projekti, jonka kestoa ei mitata vuosissa tai edes vuosikymmenissä. Suomessa kaikki työtä tekevät ovat osallisena työeläkevakuutuksessa, ensin maksajana ja lopulta saajana.

Sukupolvisopimuksia on yhteiskunnan eri tasoilla, ja pyrkimys jatkuvuuteen leimaa oikeastaan koko ihmiskunnan toimintaa. Jokaisen pitäisi tunnistaa oma asemansa ja vaikutuksensa erilaisissa ikäpolvien välisissä ketjuissa. Vanhemmat sukupolvet tekivät töitä hyvinvointiyhteiskunnan eteen. Nuoret joutuvat suunnittelemaan elämää aiempaa epävarmemmassa ja ennustamattomammassa maailmassa.

Fakta on, että hyvinvointiyhteiskunta ja työeläkkeet ovat jatkossa yhä pienempien työssäkäyvien ikäluokkien harteilla. On entistä tärkeämpää huoltaa työeläkkeen kaltaisia yhteisiä instituutioita. Vanheneminen on kaikkien yhteinen kohtalo, ja siihen on järkevintä vastata jakamalla myös riskejä yhdessä.

Eläkekeskustelua käydään helposti kuplissa, joihin mahtuu vain yhden sukupolven näkökulma kerrallaan. Vastakkainasettelu on ymmärrettävä tunnereaktio, mutta on myös nykypolitiikalle ominaista, että omia joukkoja yhdistetään ja tiivistetään kärjistämällä ja erottamalla ”meidät” muista.

Eläkekeskustelussa on kaksi hyvin erilaista näkökulmaa: jotkut nuorisotoimijat haluavat leikata ja jotkut eläkeläistoimijat korottaa työeläkkeitä. Tarvitsemme tutkittua tietoa ja keskustelua, jotta kaikkien suomalaisten intressit saadaan huomioitua. Pitää kuunnella myös niitä, jotka eivät ole ylimpänä barrikadeilla.

Isoihin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ei löydetä ratkaisuja agitoimalla oman porukan ydinkannattajia. Päinvastoin, eri elämänvaiheiden arjen ymmärtäminen vaatisi uteliaisuutta ja omien kuplien rikkomista. Vastakkainasettelua ei taas ole tiedon tuottaminen eläkkeitä koskevien politiikkavaihtoehtojen vaikutuksista väestöryhmiin.

Ensisijaisesti meidän tulisi pyrkiä vaikuttamaan väestökehitykseen sekä talouskasvun edellytyksiin ja työllisyyteen. Syntyvyys on asia, johon vaikuttaminen on pahamaineisen vaikeaa. Lapsiystävällisen kulttuurin vahvistamisen tulisi olla kaikkien suomalaisten asia.

”Yksi lapsi vähemmän” -periaate ilmastopolitiikan puolesta ei toimi Suomessa, koska lapsia ei juuri jäisi jäljelle. Työperäisen maahanmuuton houkuttelu Suomeen on jatkossa olennaista. Ajatuksia näihin tulee antamaan Väestöliiton uusi, alkuvuodesta 2020 julkaistava Väestöpoliittinen ohjelma, jonka valmistelussa Tela on mukana.

Vasta viime kädessä ratkaisuksi jää eläkejärjestelmän sopeuttaminen. Riskienjaosta eri ikäluokkien välillä pitää voida keskustella, mutta kauaskantoiset seuraukset on syytä huomioida. Eläkeläisen tilanne on haavoittuvin, koska hän ei voi enää vaikuttaa toimeentuloonsa. Toisaalta on myös huolehdittava, että eläkemaksun taso ei nouse nuorilla kohtuuttomaksi. Tulevia eläkkeitä heikentämällä tai merkittävällä eläkemaksujen nousulla voidaan riskeerata koko järjestelmän kannatusperusta.

Nykymenolla joudutaan etsimään erilaisten keinojen yhdistelmiä, jotta eläkkeiden rahoitus on kestävällä pohjalla. Mitään yhtä patenttiratkaisua ei ole olemassa. Keinoja kuitenkin on, tosin ei yhtään helppoa. Fakta on myös, että työeläkejärjestelmä ei ole välittömässä kriisissä.

Tietoon perustuvalla päätöksenteolla on hyvä rakentaa laajoja sosiaalipoliittisia uudistuksia, kunhan samalla vastuunkantajiakin löytyy. Poukkoilematon eläkepolitiikka on ollut maamme vahvuus. Pohjan sille ovat luoneet työmarkkinaosapuolten päätöksentekokyky sekä laaja yhteisymmärrys koko poliittisen päätöksenteon puolella. Kutistuvalla kansakunnalla ei ole varaa muuhun kuin yhtenäisyyteen isojen kysymysten kohdalla.

Kirjoittaja Janne Pelkonen on erityisasiantuntija Työeläkevakuuttajat Telassa.