Palkansaaja teki työnsä huolella, nipisti omasta ja perheensä ajasta työnantajan hyväksi ilman korvausta. Hän kiikutti lapsiaan isovanhemmille ja naapureille, kun aviomiehelläkin päivät tahtoivat venyä. Väliin uuvutti, mutta useimmiten ei. Sitten rysähti: ilman ennakkovaroitusta tuli viesti, ettei palkansaajan palveluksia enää tarvita. Loppu on tuttua monelle työntekijälle.
Suomalaisille työ on ollut aina tärkeää. Tämä on ollut tekijöiden tiedossa jo iäisyyden, mutta nyt se on myös virallinen totuus. Työolotututkimuksen mukaan palkansaajat ovat hyvin työorientoituneita, he pitävät työtä tärkeänä elämänalueena ja sitoutuvat työhönsä tiukasti.
Vastalahjaksi palkansaajat joutuvat nielemään ikäviä yllätyksiä ilman ennakkovaroitusta. Näinä työelämän murrosaikoina joka neljäs työntekijä saa tietoa muutoksista työpaikalla vasta viime tipassa tai pahimmassa tapauksessa, kun suunnitelmat on jo lyöty lukkoon.
Lähes yhtä aikaa Tilastokeskuksen raportin kanssa tuli julki Elinkeinoelämän raportti, jossa kosketteli samaa aihetta. Raportin mukaan suomalainen työmoraali on ollut ensimmäisen ja toisen yhteiskunnallisen murroksen, jälleenrakentamisen ja laman, jäljiltä hyvä. Mutta nyt se on murenemassa.
Työmoraalin kanssa yhtä aikaa on Evan mielestä murenemassa vanhastaan hyvä yhteisvastuu. Syy on kuulemma se, että viranomainen on vastuussa kansalaisista kehdosta hautaan. Ja kansalaiset edellyttävät enemmän yhteiskunnalta kuin ovat valmiita panostamaan yhteiseen rakentamiseen!
No jaa, joita kuita sellaisia on ollut aina ja tulee aina olemaan. Tavallisen palkansaajan, tuon työttömäksi ilman omaa syytään jääneen puurtajan, kannalta väite on kohtuuton.
Evan ajatus voi hyvinkin käydä toteen, jos työntekijän mahdollisuudet olla mukana muutoksessa hävitetään. Sitoutumisen aste häviää hitaasti, mutta varmasti, jos ovea osoitetaan ilman ennakkovaroitusta yhä useammin yhä useammalle. Kun kurssit ovat suotuisat työnantaja vinkkaa taas tulemaan mukaan yhteistä hyvää rakentamaan.
Elinkeinoelämän raportissa ihmetellään myös mihin työnilo on kadonnut, kun työ näyttää olevan vain taakka. Vastaus löytyy edellisestä kappaleesta.
Maailma kulkee eteenpäin, mutta uudistuksessa ei tarvitse eikä kannata putsata pöytää kaikesta entisestä. Muutos tulee ja hyvä niin, mutta työntekijäpuoli on otettava mukaan keskusteluun siitä, kuinka edetään kohti uudenlaista yhteiskuntamallia.
Tulopoliittinen ratkaisu on jo liian paksun oven takana, jotta se enää aukeaisi. Hautajaisten aika alkaa olla käsillä, se tunne on yhteinen molemmin puolin. Hallitus tosin ei vielä myönny, vaan tyrkkii osapuolia neuvottelupöytään.
Työnantaja tarjoaa palkansaajille enää murusia. Olo on vähän kuin kouluruokailussa menneinä vuosina, kun opettaja pakotti syömään rössypottulautasen tyhjäksi. "Olisit tyytyväinen kun sinulla on edes tuollaista ruokaa. Afrikan lapset näkevät nälkää."
Työolotutkimuksen mukaan työelämän kiire, odottamattomat muutokset ja epävarmuus ovat murentaneet työpaikkojen sosiaalisia suhteita. Se taas lisää psyykkisiä ja somaattisia oireita.
Evan raporttikin myöntelee, että näin on. Raportissa kysytään: Ovatko myös elämäntavat yksi syy mielenterveyden ongelmien, kuten masennuksen ja uupumuksen yleisyyteen? Eräs raporttia varten haastateltu neuvoo, että väsymys on tervettä työn jälkeen ja siitä pääsee lepäämällä. Olisi kuulemma aika ryhdistäytyä.
Näin siis raportissa. Arkielämässä juttu menee toisin.