"Suurin asia oli muuttaa Helsinkiin, sen jälkeen kaupunkimainen elämä oli tullut tutuksi", naurahtaa europarlamentaarikko Ulpu Iivari, joka on Brysselin lisäksi asunut myös New Yorkissa.
Nyt nuoruuden kokemuksille on jo varaa myhäillä. "Mutta silloin sitä oli aika kovilla, kun ei kehdannut kysyä ja näyttää, ettei tiedä asioita", Lapista lähtöisin oleva Iivari myöntää. Hän muutti Helsinkiin 1960-luvun lopulla suoraan Sodankylästä, jossa ei silloin tunnettu edes automaattipuhelinta. "Televisiokin tuli Sodankylään vasta silloin, olin sentään nähnyt sen jo mummolassa Jyväskylässä."
Ulpu Iivari on lähtöisin Sallan Naruskan kylästä, jossa lapsia syntyi sotavuosien jälkeen solkenaan parakkisairaalassa. Poromies-isä oli joutunut evakkoon itärajan takaa vanhasta Sallasta, Korjan kylästä, ja äiti tullut Lappiin innokkaana opettajattarena Jyväskylän maaseudulta. He rakastuivat ja asettuivat asutustilalle Sallan Naruskaan, jossa perheeseen syntyi kaikkiaan seitsemän lasta. Koko perhe muutti Sodankylän Kersilöön vasta kun esikoinen Ulpu varttui lukioikään.
New York oli hyvää aikaa
Ulpu Iivari hankki jo kouluvuosina taskurahoja kirjoittelemalla pohjoisen lehtiin. Abiturienttikeväänään hän näki sattumalta ilmoituksen Sanoma Osakeyhtiön toimittajakoulun ensimmäisestä vuosikurssista, lähetti hakemuksen ja pääsi kouluun. Hän muutti pois kotoa jo ennen lakkiaisia ja silloin valittu tie vei pääkaupungin lisäksi politiikkaan, New Yorkiin ja Brysseliin.
Lähteminen pois kotiseudulta oli siihen aikaan selviö, jota ruokki myös äidin kaipuu omalle kotiseudulleen. "Nyt huomaan, että on entistä tärkeämpää tunnistaa mistä on kotoisin. Lappiin ja Kainuuseen pidän aina yhteyksiä."
Pohjoisen tyttö selvitti toimittajakoulun kunnialla, palkattiin Helsingin Sanomien kulttuuritoimittajaksi ja lopulta Journalistilehden päätoimittajaksi. Politiikka astui kuvioihin jo varhain, kun hän ryhtyi hoitamaan Suomen sosialidemokraattisen puolueen lehdistösihteerin tehtäviä. Erilaiset tiedottajan tehtävät jatkuivat puolueessa aina vuoteen 1987, jolloin hän aloitti puoluesihteerinä.
Noihin vuosiin mahtuu myös kahden vuoden kausi New Yorkissa, jonne hän muutti vuonna 1976 silloisen, Yhdistyneissä Kansakunnissa työskennelleen aviomiehensä mukana.
Nuori perheenäiti oli "aina pää uunissa" sillä kotona kävi paljon vieraita. New Yorkissa perheen poika aloitti koulunsa ja äiti kirjoitteli Rapakon takaa Demariin. "Se oli hyvää aikaa", Iivari miettii - eikä muutto valtavaan metropoliin ollut läheskään niin suuri muutos kuin lähteminen yksin Lapista Suomen pääkaupunkiin!
Putoaminen ja uusi nousu
Ulpu Iivari toimi kansanedustajana silloin, kun Suomi vuonna 1995 liittyi Euroopan Unioniin. Liittymisen yhteydessä eduskunta nimitti hänet euroedustajaksi syksyllä 1996 pidettäviin vaaleihin saakka.
"Odotin silloin sitä, että pääsen toteuttamaan nuoruuteni ihanteita, 60- ja 70 -lukujen vaihteessa pinnalla olivat rauha ja oikeudenmukaisuus", Iivari kertoo. Kotimaan politiikassa ja eduskunnassa hankittu kokemus ja kansainvälisen sosialidemokratian tuntemus auttoivat sopeutumaan työhön Euroopan parlamentissa. "Mutta aika hurjaa oli huomata, kuinka vähän Euroopan integraatiosta yleensä tiedettiin, Suomessahan keskityttiin puolueettomuuden varjelemiseen."
Kotimaassa Ulpu Iivarilla oli poliittisia vaikeuksia ja hän putosi parlamentista vuonna 1996 järjestetyissä ensimmäisissä EU-vaaleissa.
"Ymmärrän hyvin putoamisen. Vaikka olikin katkeraa pudota tyhjän päälle, niin jälkikäteen oli hyvä kokemus katsoa politiikkaa ulkopuolelta", hän miettii.
Iivari aloitti uuden kauden EU-parlamentissa vuonna 1999. "Silloin Suomen imago oli muuttunut hurjasti EU:ssa ja se oli vakiinnuttanut asemansa. Suomi nähdään nyt kehittyneen teknologian maana ja menestystarinana."
Ulpu Iivari lähtee ensi kesän eurovaaleihin tosissaan: hän haluaa jatkaa. Putoaminen ei pelota, se kun on jo kerran koettu - mutta pettymys se olisi, niin innostunut hän työstään on. "Periksi antaminen on ollut minulle itselleni todella vaikeaa mutta nykyään olen valmis kompromisseihin ja uskon oikeasti, että niiden kautta syntyy pysyviä tuloksia." Muutenkin työ ulkomailla on opettanut kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Politiikassa syntynyt vahva maailmankuva taas on hyvä asia ristiriitaisten tietovirtojen keskellä.
Rankkaa mutta palkitsevaa
"Onhan tämä aika rankkaa", Ulpu Iivari myöntää. Hän työskentelee Brysselissä yleensä maanantaista tai tiistaista torstaihin tai perjantaihin ja päivät venyvät aamukahdeksasta iltakahdeksaan. Yksi vapaapäivä viikossa on tavoite - mutta toisaalta työssä jaksaa kun on innostunut.
Euroopan parlamentti on työkeskeinen yhteisö, jossa mepin tärkeimpiä vaikutuskanavia ovat oma parlamenttiryhmä ja oma valiokuntaryhmä. Koska valiokunnissa ei kuunnella asiantuntijoita, joutuu euroedustaja hankkimaan omat taustatietonsa itse. Se on vaativaa eikä työtä ainakaan helpota se, että valiokunnan jäsenten tietopohja on yleensä varsin kirjava. Siksi tarvitaan myös kulttuurista herkkyyttä: pitää ymmärtää miksi toiset ajattelevat omalla tavallaan. Siinä auttavat hyvä yleissivistys sekä kulttuurin ja historian tuntemus.
"Täällä vaatii hirveästi omaa työtä tietää, mistä oikein on kysymys. On pakko valita ne asiat, joihin perehtyy. Lisäksi on oltava verkostot, jotka tarvittaessa hälyttävät", Iivari kuvailee. Niinpä lobbareita tarvitaan ja yhteydet Suomeen ovat kullan arvoisia.
Lukuinto perua lapsuudesta
"Sosiaalista kanssakäymistä täällä ei ole paljon. Työpäivät ovat niin pitkiä, että kaikki ovat tyytyväisiä päästessään kotiin", Iivari kertoo. EU-parlamentin maailma ei juurikaan liity paikalliseen yhteisöön tai keskieurooppalaiseen elämään - vain Strasbourgin viikoilla, kun kaikki ovat "matkatöissä", tapaillaan ja seurustellaan enemmän kollegoiden kanssa.
Ulpu Iivari käy Brysselissä töissä samalla tavalla kuin maakuntien kansaedustajat Helsingissä. Varsinainen asunto on Helsingissä, Brysselissä pieni kaksio. Illat Brysselissä kuluvat kirjojen ja kotitöiden parissa. "Varttuneempana naisena on mukavaa, että on naisen elämään liittyviä hommia, vaikka pyykinpesua. Ja silittäminenkin on nykyään ihan hauskaa", hän naurahtaa.
Oman elämänsä suhteen Ulpu Iivarilla on kolme tavoitetta: hän haluaa pitää yhteyttä suvun lapsiin, lukea kaunokirjallisuutta ja tehdä ruokaa ystävilleen - toisin sanoen huolehtia siitä, että elämä on kokonaisempaa eikä vain politiikkaa. Viikottaisilla lentomatkoilla edessä on aina kirja, ei asiapapereita. "Lukemisen suhteen olen ihan sama entinen Naruskan tyttö. Kirjat ovat pysyneet mukana lapsuudesta asti ja muistan vieläkin, miltä kirjaston uudet kirjat tuoksuivat", Iivari kertoo. Hänen lapsuutensa kodissa radion pattereita säästettiin joten äiti luki paljon ääneen. Samaa perinnettä jatkaa myös Ulpu Iivari lukemalla itsekin läheisilleen.
Ulpu Iivarin lapsuuden perhe pitää tiiviisti yhteyttä. Sisarukset tapaavat toisiaan, järjestävät sukupäivällisiä ja yrittävät kokoontua joka juhannus. Viimeksi hänen veljensä ajoi Muoniosta Helsinkiin omille syntymäpäivilleen, joille haettiin vieraaksi myös isä Jyväskylästä.
Omille, nyt ulkomailla asuville lapsenlapsilleen Ulpu Iivari haluaa näyttää kotiseutunsa mustikat, onkivedet ja pullantuoksun. "Lapsena oli iso juttu kiivetä Karhutunturille ja sinne haluan heidätkin viedä", hän kertoo. "Ja joka ilta ajattelen lapsenlapsia enkä direktiivejä."