"Pienenä tyttönä, silloin kun vielä ei ollut marketteja, "kaupantätit", niin kuin kaupassa työskenteleviä naisia sanottiin, näyttivät ihanilta, kun ne kävelivät tiskin takana. Unelmoin, että minusta tulisi kaupantäti."
Näin kertoo Kellon kartanon kirjoittajaleirille osallistunut Tuulikki Pesonen. Hän kirjoitti Kellossa kaksipäiväisen kirjoittajakurssin aikana työvuosistaan kukkakauppa Kanervan omistajana ja kauppiaana.
Yksi unelma Pesosella odottaa vielä toteutumistaan: saisipa joskus niin paljon tekstiä kasaan, että julkaisisi kansien väliin kaikenlaista työelämän varrella koettua.
Kellonkartanossa on toteutettu kerran kesässä kaksipäiväinen kirjoittajaleiri kymmenen vuoden ajan. Pesonen osallistuu leirille ensimmäistä kertaa, mutta viimeiseksi se ei luultavasti jää.
"Täällä on äärettömän mielenkiintoista, ja työn aihepiiri on hieno", Pesonen kehuu.
Jäätyään eläkkeelle kukkakaupan töistä Pesonen päätti hakea päivien ratoksi jotain uutta, ja sellainen löytyi kirjoittamisesta. Siihen pitää satsata aikaa ja hakea oppia.
Kurssin ohjaaja Pirkko Böhm-Sallamo ehti vetää leirejä yhdessä edesmenneen oululaisen runoilijan Pertti Murron kanssa. Tänä vuonna toinen ohjaaja leirillä on hänen puolisonsa Tero Sallamo.
"Kirjoittajaleirin idea oli Martti Hannulan kuningasajatus, että saataisiin kartanolle leiri, jossa voisi purkaa ajatuksiaan kuntouttavan sanan äärellä. Hän toivoi kurssia, josta kirjoittamisesta kiinnostuneet saisivat valmiuksia ja rohkeutta kirjoittaa. Hannula pyysi minua harkitsemaan asiaa", Pirkko Böhm-Sallamo sanoo.
Alusta asti kursseilla mukana ollut kirjoittajaharrastaja Martti Hannula lukee katkelmaa ensikohtaamisestaan työelämässä insinöörin kanssa. Tapaus jää mieleen ja ponnahtaa paperille helposti. "Se on yötehtävä. Ajattelen, että olen vasta alkutaipaleella kirjoittamisessa", Hannula sanoo.
Eläkkeelle jääminen on prosessi, joka osoitti Hannulalle työn suuren merkityksen identiteetin muokkaajana.
"On yhteiskunnallinen rikos yksilöä kohtaan, että niin moni joutuu olemaan ilman työtä."
Pesonen ja Hannula tekevät paritehtävää yhdessä. He naureskelevat, että naurettukin on. Ja että ilmapiiri 24 kurssilaisen kesken on avoin ja luottavainen. Siksi tehtäviä myös uskalletaan lukea ääneen pelkäämättä, että palaute olisi kriittistä tai julmaa.
Molemmat myöntävät, että kun kirjoitetaan sydänverellä, porukka välillä itkee, sillä tekstit koskettavat yhteisiä tuntoja. Heidän mielestään on tärkeää, että tekstejä luetaan ääneen ja näin jaetaan kokemuksia.
"Tämähän on myös kuntouttavan sanan leiri", Hannula sanoo.
Hän huomauttaa, että osallistujien ei tarvitse kuitenkaan pelätä, että Kellonkartanon leireillä kaivellaan syntyjä syviä ja itketään.
Kuntouttavien sanojen kirjoittaja-leiri Kellonkartanossa pidettiin
12.-13.7.