petri.hakkarainen@kaleva.fi
Kun lapsena kyläillessä kutsuttiin ruokapöytään, sai aina pikkuisen jännittää. Jauhelihakastikekin oli joka paikassa vähän eri makuista. Oli, vaikka monen kodin maustehyllyssä ei ollut suolapurkin vieressä muuta kuin pippurisirotin.
Tänään tuhansissa suomalaiskodeissa syödään täsmälleen saman makuista ruokaa. Niin sanottu marinoitu liha on jostain kumman syystä lyönyt itsensä läpi arkiappeenamme. Oranssiin lisäainelimaan sotkettu broileri takaa yllätyksettömän vatsantäytehetken.
Elintarviketeollisuus puolustaa pontevasti ruoan lisäaineita, ja elintarviketurvallisuudesta vastaavat yhtyvät kuoroon. Lisäaineiden käyttöä perustellaan ruoan säilymisen paranemisella. Yli 300:sta elintarvikkeiden lisäaineesta säilyvyyttä parantavia on kuitenkin vain pieni osa.
Kun leivän ruskea paistojälki on elintarvikeväriä ja kinkun savunmaku suihkautetaan pullosta, kuluttajaa harhautetaan. Adjektiiveja ei säästellä, kun teollista ruokatavaraa myydään mielikuvilla. Aitoa, kotikeittiön ja isoäidin maukasta ovat kylmätiskit väärällään. Mummon lihapulliakin löytyy, onneksi ei sentään mummonlihapullia.
Marinointilimaliha käy kaupaksi, eihän sitä muuten valmistettaisi. Kummallista on, että se on usein halvempaa kuin ilman lisäaineita myytävä liha. Liemellä tietysti saadaan pakkaukseen kätevästi lisää painoa. Epäluuloisen kuluttajan mieleen saattaa juolahtaa, että tuolla mössöllä on myös helppo peittää jotain.
Suomalainen kuluttaja on liian kiltti. Tuttu ja tylsä, teollisuuden maustama ja usein paistamakin perusmuona riittää. Tuoteselosteita ehkä luetaan, mutta niitä ei ymmärretä. E-koodeista ei jakseta ottaa selvää.
Elintarvikkeiden lisäaineet ovat virallisesti turvallisia. Tutkijat kuitenkin ovat eri mieltä monien aineiden haittavaikutuksista. Viime aikoina on väitelty etenkin natriumglutamaatin turvallisuudesta.
Tuo hyvin yleinen, esimerkiksi mausteseoksissa, makkaroissa ja liemikuutioissa käytettävä aromivahvenne saattaa olla mitä moninaisimpien oireiden lähde. Epäilyjä on sen yhteydestä allergioihin ja jopa lasten ylivilkkauteen.
Lisäaineetonta ruokaakin saa kaupasta, mutta sen käyttö vaatii hieman enemmän vaivaa. Tuoteselosteita kannattaa opetella lukemaan, jos lisäaineiden käyttö huolestuttaa.
Oma hämmentävä maailmansa ovat niin sanotut kevyttuotteet. Juuri kun ylipainon kanssa kamppaileva oppi iloitsemaan lähes oikealta makealta maistuvasta light-limsasta, hän sai kuulla aspartaamin vaaroista.
Aspartaami saattaakin saada laihdutusapua etsivän himoitsemaan hiilihydraatteja. Synkimpien käsitysten mukaan tekomakea nakertaa aivosolujamme ja tekee tyhmäksi. Hämillään saa olla myös kevytlevitettä leivälleen sipaiseva kun lukee voimakkaasti käsiteltyjen kasvirasvojen mahdollisista vaaroista.
Lähiruoka ja luomu eivät pärjää, koska kuluttaja ei niitä kysy. Luomusonni jauhetaan samaan pakettiin vakionaudan kanssa. "Tänään täällä leivottu" on saman ruokatehtaan raakapakastelinjalta kotoisin maan joka kolkassa.
Liha-lehden teettämän kyselyn mukaan kahdeksan kuluttajaa kymmenestä on huolissaan elintarvikkeiden lisäaineista. Siksikin on kummallista, että mikään ei muutu. Värjätty, teollisuuden maustama ja kemiallisesti muokattu ruoka kelpaa meille, emmekä isommin vaihtoehtojen perään huutele.