Matti Ojalehto Nivalan Köyhänperältä istuu tykin rautapenkillä. Vasen käsi tavoittelee tähtäimen nippeleitä, silmät siristävät piipun suuntaan. Näin se kävi, hän esittelee.
Tykki vain oli hieman pitempipiippuisempi, muuten samanlainen. Elettiin aikaa 60 vuotta sitten Loimolassa, Venäjän Karjalassa.
Ojalehto nousee penkiltä naurussa suin ja osoittaa tykin turvavyötä. "Olin niin pieni poikanen, että minut sai tällä narulla kiinni tähän."
Nyt ei olla Loimolassa, vaan Nivalan ydinkeskustaan johtavan tien varressa, missä sunnuntaina paljastettiin kaksi sodanaikaista tykkiä ja avattiin niille pyhitetty Veteraanipuisto.
"Kun sota päättyi, tässä minä istuin tykin takana. Olin istunut pari vuorokautta yhteen menoon, oli ammuttu koko ajan. Ei ehditty edes nukkua. Tieto sodan loppumisesta ei tarkoittanut vielä mitään. Venäläiset ampuivat hirveästi, vaikka piti olla jo rauha. Vasta vuorokauden päästä he lopettivat", Ojalehto muistelee.
Kysymykseen, miltä sodan loppuminen tuntui silloin, Matti Ojalehto ei pysty vastaamaan. Sanat häviävät, hymy kasvoilta katoaa ja iloinen pilke silmäkulmassa kostuu kyyneleeksi.
Ennustukset
olivat synkkiä
Jatkosodan loppumisen 60-vuotispäivän muistoa juhlittiin Nivalassa poikkeuksellisen näyttävästi. Juhlatapahtumat alkoivat aamujumalanpalveluksella ja sen jälkeisellä käynnillä sankarihaudoilla.
Puolen päivän aikaan avattiin entisen meijerin kulmille tehty veteraanipuisto ja paljastettiin sinne sijoitetut sodanaikaiset tykit, jotka tervehtivät nyt kaupungin keskustaan tulijaa.
Tykkien ollessa vielä peitteiden alla yleisön keskuudessa arvuuteltiin, ovatko piiput suunnatut Ylivieskan vai Haapajärven suuntaan. Kun peitteet nykäistiin pois, osoittautuikin, että tykit sojottavat jonnekin Haapaveden ja Kärsämäen välimaastoon, enempi itäkoilliseen.
Veteraanipuiston muistomerkin paljastuspuheen pitänyt paikallishistorian tuntija, metsänhoitaja Ahti Cajanus kertoi olevansa tiettävästi ainoa sotien veteraani, jolta on evätty veteraaniyhdistyksen jäsenyys. Paikallisen yhdistyksen perustamiskokouksessa kun todettiin, että järjestö on tarkoitettu rivimiehille ja alipäällystölle, ei rintamaupseereille, jollainen Cajanus oli.
Cajanus taisteli sodan loppuun Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa mainitussa Koivun tukikohdassa Syvärin takana.
Linnan joukkueesta yksi ryhmä oli Cajanuksen lohkolla. Hiljaisina hetkinä miehillä oli juoksuhaudassa sijaitsevassa korsussa aikaa pelata spiritismiä. Sodan lopputulosta lienee ennakoinut, että yhdelle ja toiselle liikkuva juomalasi antoi synkkiä vastauksia kysymyksiin tulevaisuudesta.
Veteraanipuiston juhlassa puhunut pankinjohtaja Veikko Junttila kiteytti puiston ja sinne sijoitettujen tykkien tarkoituksen olevan muistuttaa tulevia sukupolvia siitä perinnöstä, jonka veteraanien sukupolvi on jättänyt meille. Se on vapaa maa, jossa asuu itsenäinen Suomen kansa.
Tykkimuistomerkkihankkeen takana olevat veteraanijärjestöt halusivat alunperin pystyttää tykit kirkkoon johtavan tien varteen. Nivalan kirkkoherra Heikki Hurskaisen esityksestä tästä kuitenkin luovuttiin.
Hurskainen katsoi tykeillä olevan vahva symbolinen arvo, ja siksi ne eivät sovi rauhan tyyssijaksi ymmärretyn kirkon lähettyville.
Kaupungin kanssa neuvotellen veteraanijärjestöt löysivät meijerin kulmauksen uudeksi sijoituspaikaksi. Puiston rakennustyöt ovat vielä kesken.
Torjuntavoittoon
Saksan avulla
Sodan päättymisen 60-vuotisjuhlatapahtumat Nivalassa huipentuivat iltapäivällä Kyösti Kallion koululla pidettyyn muistojuhlaan. Koulun juhlasali täyttyi ääriään myöten sadoista veteraaneista ja nuoremmasta väestä. Nivalassa on elossa noin 250 sotiin osallistunutta henkilöä.
60-vuotismuistojuhlassa puhunut Haapajärven asevarikon päällikkö, everstiluutnantti Kari Hautasaari sanoi Suomen olleen sodan loppuvaiheessa pakko pyytää Saksasta ase- ja materiaaliapua.
"Kiitos presidentti Rytin henkilökohtaisen panoksen saatiin aikaan Ryti-Ribbentorp -sopimus, jolla materiaalitoimitukset jatkuivat."
Hautasaaren mukaan Saksasta saadut ilmatorjuntayksikkö ja uudet panssarintorjunta-aseet olivat apuna pysäytettäessä puna-armeijan hyökkäystä; jalkaväen käydessä epätoivoiseltakin tuntuvaa taistelua suurhyökkäyksen paineen alla.