10 vuotta kauppakeskus Zeppelinin asiakkaita palvelleet ostoskärryt pääsivät uusiin tehtäviin maanantaina. 700 kärryä jaettiin ilmaiseksi ja aamukahdeksalta alkanut jako oli ohi varttitunnissa.
"Ilmainen jako oli viimeinen mahdollisuus saada kärryvarastona toimineet liiketilat tyhjäksi parempaa käyttöä varten", sanoo Zeppelinin kaupallinen johtaja Esko Junno.
”Kärryjä yritettiin myydä parin kuukauden ajan, mutta tuloksetta. Tällä tempauksella säästyttiin poiskuljetuksilta”, Junno kertoo.
Junnon mukaan kärryjä haettiin pääasiassa maatalous- ja varastokäyttöön. Viitisenkymmentä onnellista ehti kärrynsä saada, mutta saman verran jäi ilman.
Pois annetut ostoskärryt olivat olleet käytössä Zeppelinissä sen toiminnan alusta asti eli 10 vuotta. Eurouudistus teki kolikkokäyttöisistä kärryistä kuitenkin romua, sillä uudet kolikot eivät sovi markoille mitoitettuihin panttiaukkoihin.