Hallituksessa pohditaan ministeriöiden lakkauttamista. Se on tervetullutta ajattelua. Jos säästöjä halutaan hakea byrokratiasta, valtionhallinnosta niitä löytyy.
Kunta- ja sote-uudistusten rinnalla hallituksessa pohditaan parhaillaan valtion hallintorakenteiden uudistamista. Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) väläytti Ylen haastattelussa (19.10.), että tavoite on lakkauttaa ennen pitkää kaikki ministeriöt.
Yhtenäisemmän valtioneuvoston on hänen mukaansa tarkoitus olla toiminnassa jo ensi hallituskauden alussa.
Hankkeelle voi toivottaa onnea ja menestystä. Jos tässä maassa halutaan saada aikaan oikeita säästöjä byrokratiaa vähentämällä, niin kuin usein kuulee vaadittavan, valtionhallinnosta jos mistä byrokratiaa löytyy.
Aikomus on yhtä kunnianhimoinen kuin kuntauudistus, ainakin jos ei tyydytä pelkkään kosmeettiseen palikoiden uudelleenjärjestelyyn.
Jos ministeriöiden, keskusvirastojen ja samojen asioiden kanssa tekemisissä olevien laitosten päällekkäisyydet puretaan, säästö on melkoinen. Niin tulee olemaan myös muutosvastarinta.
Valtion nykyinen hallintorakenne on oman historiansa tulos. Hallintoa on yritetty uudistaa vähän väliä, mutta useimmiten uudistukset ovat jääneet puolitiehen ja hyvät tavoitteet toteutumatta.
Byrokratialla on aina – niin julkisella kuin yksityisellä sektorillakin – taipumus pyrkiä osoittamaan oman olemassaolonsa tärkeys. Siksi se kasvaa niin paljon kuin sen annetaan kasvaa.
Valtionhallinnon tehottomuus syntyy siitä, että eri ministeriöissä, keskusvirastoissa ja laitoksissa käsitellään päällekkäisiä asioita. Ihmiset tekevät työnsä yhtä tunnollisesti kuin missä tahansa organisaatiossa, mutta järjestelmä ruokkii tehottomuutta.
Samojen asioiden pyörittely eri organisaatioissa on voimavarojen haaskausta. Se johtaa myös vastuun katoamiseen. Syntyy epäselvyyttä siitä, kenen toimialaan jokin asia viime kädessä kuuluu.
Virkkunen pitää tavoitteena toimintojen kokoamista yhden yhteisen hallintokeskuksen alaisuuteen. Näin menetellen saataisiin aikaan suurin taloudellinen ja toiminnallinen hyöty. Myös henkilökuntaa voitaisiin liikutella joustavammin.
Kaikki ei kuitenkaan mene aina sen mukaan, mikä tuntuu järkevimmältä. Sen Virkkunenkin tietää. Niinpä hänkään ei usko, että ideaalitilaan päästään kertarysäyksellä.
Valtion palveluksessa on nyt noin 85 000 henkilöä, kun heitä vielä vuonna 1985 oli yli 210 000. Muutos määrässä ei kerro totuutta, sillä suurin osa vähennyksestä on tapahtunut virastoja ja laitoksia liikelaitostamalla, yhtiöittämällä ja kunnallistamalla. Viimeksi yliopistojen henkilökunta siirtyi pois valtion palkkalistoilta vuonna 2010.
Itsestään selvä asia on, että hallintoa tarvitaan aina yhteiskunnan keskeisten palvelutehtävien suorittamiseen. Mutta sen hallintomallin, joka tähän maahan on syntynyt ajan saatossa, ei tarvitse olla ikuinen. Varsinkin kun on osoittautunut, että toiminnoissa ilmenee päällekkäisyyttä ja tehottomuutta. Tuhlaileva ja byrokraattinen hallinto ei hyödytä ketään.