Jani Sievinen lyö kätensä kaakeliin.
On sunnuntai joulukuun 10. päivä. Mäkelänrinteen uimakeskuksen kello on tikittänyt näyttämään lukemia 18.44.
On historiallinen hetki.
Sievinen vetää hetken happea altaassa, nauttii tunnelmasta, ponkaisee ylös ja suoraan lähtöpallille. Hovikumarrukset molempiin suuntiin, tuuletus ja pari lentosuukkoa. Yleisö taputtaa, tömistelee ja mylvii. VIP-katsomossa tasavallan presidentti Tarja Halonen kunnioittaa hetkeä seisaallaan.
Jani Sievinen on noussut altaasta tuhannet ja taas tuhannet kerrat. Tämä kerta on viimeinen. Kaikkien aikojen suomalaisuimarin kilpailut on kilpailtu.
Takana on 16 pitkää vuotta uinnin huipulla, 26 arvokisat ja noin 42 000 uitua kilometriä. Nyt se kaikki on loppu. Ura on paketissa.
Sievinen saa kukat kouraansa, Petteri Punakuonon sarvet päähänsä ja uintikavereiden kiitoksilla ja omistuskirjoituksilla koristellun t-paidan päällensä.
"Olo on tyhjä", Sievinen huokaisee.
Voittoja ja
tappioita
Sievinen on kantanut maailmalta kotiin hämmästyttävän määrän mainetta ja kunniaa. Kotona Nummelassa kiiltelee 31 arvokisamitalia.
"Niitä olisi neljäkymmentä lisää, jos Jani olisi kolunnut kaikki lyhyen radan kisat läpi", alkutahdit Sievisen huimalle uralle lyönyt valmentaja Kari Ormo huomauttaa.
Sievisellä on eläkepäivillään, mitä muistella. Osa muistoista saa otsan rypistymään, aina ei mennyt niin kuin piti. Ei varsinkaan olympialaisissa.
"Niin... niistä kaikista jäi vähän karvas maku", Sievinen sanoo.
Neljältä olympiareissulta taskuun jäi yksi hopea. Katkerin paikka oli vuoden 1996 kisoissa Atlantassa, jossa katkesi lähes neljänkymmenen startin voittoputki. Se otti koville.
"Tällaista tämä urheilu on: aina ei voi onnistua, ja joskus lasit voivat tippua silmiltä."
Viimeisen kisansa Sievinen vei läpi kunnialla. Viides sija 100 metrin vapaauinnin EM-loppukilpailussa oli enemmän kuin uimari osasi odottaa.
"Parhaat fiilikset mitä koskaan, ei tällaista fiilistä voi saada kuin kotikisoissa. En unohda tätä ikinä."
Isän ja pojan
yhteinen ura
Jani Sievinen on ollut eläkkeellä jo minuutteja. Työasiat kiinnostavat silti: "Kuka voitti? Millä ajalla? Mikä mun aika oli?"
Sievinen saa haluamansa tiedot, mutta ei innostu analysoimaan omaa uintiaan. Hän muistaa siitä vain alun ja lopun, ja mitä sillä enää on väliä? Homma on hoidettu tyylikkäästi loppuun.
"Mutta nyt mä lähden meneen", Sievinen sanoo ja nappaa kukkaset ja poronsarvet kainaloonsa.
Ajatus on kuolleena syntynyt. Valokuvaajat haluavat uimarin samaan kuvaan valmentaja-isä Esa Sievisen kanssa. Se on kohtuullista, sillä yhteistä uintiuraa on takana 28 vuotta, tasan puolet isä-Sievisen elämästä.
"Se on tehty nyt", uimari kuiskaa isänsä korvaan. Halaukset väännetään kuvaajien pyynnöstä, mutta tunne niissä on aito.
"Yhdessä on tehty pitkä matka. Pakko myöntää, että olo on haikea. On se kova poika", Esa Sievinen nieleskelee.
On sunnuntai 10. joulukuuta 2006. Mäkelänrinteen kello käy jo puoli yhdeksää. Kisat ovat päättyneet, ja halli hiljentynyt. Isä ja poika poistuvat Helsingin hämärään iltaan.
Vantaalaisessa hotellissa Sievisiä odottavat ystävät, tuttavat ja kylänmiehet. On juhlien aika. Ne juhlat Jani Sievinen on totta vie ansainnut.