Televisiotuottaja ja ohjaaja Jarmo Porola on kuollut pitkäaikaisen sairauden murtamana kotonaan Espanjan Nueva Andaluciassa.
Hän oli kuollessaan 62-vuotias.
Porola aloitti uransa suomalaisen televisiotoiminnan alkuaikojen myötä. Hän oli Tesvision studio- ja tv-ohjaajana 1960-luvun alkuvuodet. Tesvisiosta hän siirtyi Yleisradion TV2:n viihdetoimitukseen, jossa hän työskenteli vuosina 1964-87 toimittajana, toimituspäällikkönä ja suunnittelupäällikkönä. Vuodet 1973-74 hän oli Mainos-TV:n viihdepäällikkönä
"Porski" Porola laski ohjanneensa uransa aikana noin 2 400 televisio-ohjelmaa. Olé! Rento retki etelänmaille vuodelta 1968 on kuvaus suomalaisturisteista Mallorcalla, Tuulen suojaan -dokumenttiohjelma vuodelta 1971 oli ensimmäinen televisiotallenne kolttasaamelaisesta musiikista.