Yleisradiolla ei ole huolta tulevasta joka kodilta perittävän Yle-veron ansiosta. Julkisen palvelun määrittely jäi siinä hötäkässä tekemättä.
Yleisradion toimitusjohtajan Mikael Jungnerin oli torstaina vaikeata peitellä tyytyväisyyttään: Ylen julkisen palvelun roolia ja rahoitusta pohtinut työryhmä oli juuri julkistanut esityksensä. Tyytyväisyyteen oli aihetta, sillä puolueiden edustajien yksimielinen esitys turvaa Yleisradiolle vuodesta 2011 lähtien tasaisen tulovirran ainakin neljäksi vuodeksi, kävipä sitten Ylen palvelujen käyttäjämäärille miten tahansa.
Suurin kansalaistason huomio kansanedustaja Mika Lintilän johtaman työryhmän esityksissä osuu siihen, että nykyinen televisiomaksu vaihtuu jokaiselta taloudelta perittäväksi veroluonteiseksi "julkisen palvelun mediamaksuksi". Muutoksen perustelu sillä, että tekninen kehitys on ajanut televisiomaksun ohi, on sinänsä kestävä.
Nimitys on kuitenkin harhaanjohtava. Tv-maksu oli vielä veronluonteinen maksu, mutta uudistuksessa on kysymys selkeästi jo Yleisradiolle perittävästä verosta. Jokainen talous joutuu maksamaan vuodessa arviolta 175 euroa, omistipa television tai ei, kuuntelipa radiota tai ei, käyttipä Ylen verkkopalveluja tai ei. Ylen palveluja käyttämättömiä suomalaisia on varmasti vähän, mutta miksei ulosottokelpoista maksua kutsuta suoraan veroksi tai vähintään Yle-maksuksi?
Esityksen tärkein asia rivikansalaisen kannalta on tietysti se, kuinka paljon hän joutuu maksamaan Yleisradion palveluista. Kun maksupohja laajenee, se tiputtaa kuluttajaa tyydyttävästi hintaa. Tiedonvälityksen koko kentän kannalta tulevaisuuden avainkysymys on kuitenkin se, miten Yleisradion julkinen palvelu määritellään.
Tarkan määrittelyn tarvetta vain korostaa se, että eri tiedotusvälineiden perinteiset roolirajat ovat mediamurroksen takia häipymässä. Jos yksi toimija saa pelata muuttuneella kentällä eri säännöin kuin muut, on suuri vaara, että myös sisällöt samankaltaistuvat, jolloin tiedonvälityksen moniarvoisuus kärsii.
Työryhmä keksi kyllä keinot turvata Ylen tulovirta ja jopa kasvattaa sitä 20 miljoonaa euroa, mutta julkisen palvelun määrittely jäi valitettavan epämääräiseksi. Kaupalliset tiedotusvälineet ovat kantaneet huolta siitä, että Yleisradio alkoi laajentaa julkisen palvelun rajoja odottamatta työryhmän esitystä. Ylen hallitus hyväksyi viime vuoden lopulla "mahdollistajastrategian", joka sallii yhtiön tarjota tuottamiaan sisältöjä ilmaiseksi kaupallisille toimijoille. Suomen Tietotoimisto STT on vienyt EU:n komission ratkottavaksi tapauksen, joka koskee Ylen pääkaupunkiseudulla kauppakeskusten mainostauluihin välittämiä maksuttomia uutisia.
Yleisradion kilpailijat ovat esittäneet, että Ylen julkisen palvelun määrittely annettaisiin yhtiön ulkopuolisen elimen tehtäväksi. Lintilän työryhmä esittää kuitenkin, että asian hoitaisi pelkästään poliitikoista koostuva Ylen hallintoneuvosto.
Vaikka työryhmä esittää hallintoneuvoston aseman vahvistamista, tämä ei estä sitä, että koko viestintäkentän tulevaisuuden kannalta avainkysymyksen määrittelee käytännössä Yleisradion toimiva johto. Valtionyhtiöissä hallintoneuvostot ovat kuihtuneet merkityksettömiksi keskustelukerhoiksi. On hyvä kysymys, millä eväillä Ylen hallintoneuvosto pystyy ottamaan itselleen yhtiöstä riippumattoman roolin.
Lintilä vakuuttelee (Helsingin Sanomat 24.4), että Yleisradion johto joutuu kirjoittamaan uusiksi tuoreen strategiansa ja ettei "Yle enää harrasta tukkukauppaa, joka alihinnoitellaan". Näin hän tuli itse asiassa myöntäneeksi STT:n EU:n komissiolle tekemän kantelun perusteet oikeiksi.