Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään kaupparekisteriin sijoitus- ja kehitysyhtiötoimintaa harjoittava Immobilier International Oy on kirjattu 16. syyskuuta. Hallituksessa on ilmoituksen mukaan yksi Ranskan, yksi Australian, yksi Yhdysvaltain ja yksi Britannian kansalainen. Kaikkien osoite on ilmoitettu Ranskaan.
Suomen edustajaksi on kirjattu Jouni Olavi Sivonen,28, Tuupovaarasta. Hänen yllätyksensä oli suunnaton, kun puhelimet alkoivat torstaina päristä ja häneltä kyseltiin yhtiöstä, josta hän ei ole ikinä kuullutkaan. Hän kuuli useammaltakin taholta olevansa kaupparekisterin perusteella ainoana tavoitettavissa Suomesta.
"Ei mitään havaintoa ole mistään yrityksestä. Se oli kyllä ihan täysi yllätys. En ole kuullutkaan (yrityksestä) koskaan. Ulkomaalaiset nimet ja paikat olivat täysin outoja", kertomansa mukaan melko askeettista elämää elävä parketin valmistaja äimisteli.
Sivonen vähän hätääntyikin ja yritti torstaina oikoa kaupparekisterin tietoja. Mutta se ei hänen mukaansa käykään niin yksinkertaisesti, ei ainakaan puhelimella. Hänen pitäisi kuulemma tehdä selvitys paperilla, lähettää se kaupparekisteriin, josta otetaan taas yhteyttä tiedot ilmoittaneeseen yritykseen. Yksi vaihtoehto, ilmeisen työläs ja vaikea sekin, on viedä asiaa käräjäteitse.
Torstaina Jouni Sivonen vastaanotti kolmekin yritystä koskevaa kyselyä puhelimitse, työmaalleenkin ja ainakin kaksi niistä oli lakiasiaintoimistoilta.
Ne halusivat tarkistaa yrityksen tietoja ja Sivonen osoittautui ainoaksi, jonka sai kiinni. Sivosen käsityksen mukaan yhtiö oli pyrkinyt asiakkaaksi johonkin suomalaiseen yritykseen.