Pujottelusuksien ja formula-autojen testaamisessa on paljon samaa. Kuski voi olla tuulennopea, mutta jos hän ei ole tarpeeksi analyyttinen tai ei osaa pukea tuntemuksiaan sanoiksi, insinööri - tai suksenhuoltaja - on aseeton. Jan Tuupaisella on ollut tuuria työkaverinsa suhteen.
"Tanja on tarkka välineistään kuten kaikki huippulaskijat, ja hyvin analyyttinen. Ajattelemme asioista samalla tavalla", Tanja Poutiaisen sukset huoltava Tuupainen sanoo.
Tuuri pätee myös toisin päin: Kun Poutiainen vaihtoi suksimerkkiä keväällä 2004, hän pyysi Tuupaisen mukaansa Rossignolilta Völklille.
Tuupaisen työmaa Levillä hotelli Hullun Poron alakerrassa on pieni ja tupaten täynnä suksia. Samassa sopessa paiskivat hommia maailmancupin avausviikonlopun aikana myös muiden suksifirmojen huoltajat. Poutiaisen punaisten Völklien vieressä odottaa pitkä rivi Kalle Palanderin keltaisia Fischereitä.
Tärkeimmät työkalut mahtuvat kouransilmään.
"Viilakulma ja timanttiviilat kanttien teroittamiseen pitää olla aina käden ulottuvilla", Tuupainen sanoo 11 vuoden työkokemuksella.
"Ne kulkevat mäessäkin mukana."
Kovimman työn parivaljakko Poutiainen - Tuupainen on tehnyt jo kauden alla. Syksyn mittaisen testauksen jälkeen paras mahdollinen suksivaihtoehto löytyi muutama päivä sitten.
"Testit tehdään sekä tuntuman että näköhavaintojen perusteella. Tärkein on kello, joka kertoo totuuden."
Umpijäinen Levi Black vaatii suksilta ennen kaikkea pitoa.
"Terävät kantit ja jäällä toimiva rakenne", Tuupainen summaa.
Unelma-ammatissa
Päinvastoin kuin huippulaskijat, huoltajat eivät matkusta kevyesti. Kun Jan Tuupainen lähtee kisareissuun lentämällä, pakaasit karsitaan 250-300 kiloon. Autoon mahtuu enemmänkin. Leireillä testattavia suksia kulkee mukana kolmisenkymmentä paria, kisoihin riittää puolet siitä. Keski-Euroopan tukikohtana on Völklin kilpailuosasto Itävallan Schladmingissa.
Huoltajan elämä ei ole silkkaa suksihuoneissa viilaamista. Tuupainen on aina harjoituksissa Poutiaisen mukana rinteessä paitsi katsomassa, miten sukset toimivat, myös korjausta vaativien haverien varalta.
Työpäivä onkin mukavampi aloittaa suuntaamalla vuorelle kuin istumalla aamuruuhkassa, Tuupainen miettii.
"Paras puoli on se, että olen saanut harrastuksesta ammatin. Olin ensimmäisen kerran suksilla 4-vuotiaana. Urheilu on aina ollut tärkeä osa elämääni, joten on tietysti hienoa tehdä työtä huippu-urheilun parissa."
Matkustaminen ja maailman näkeminen on samalla sekä parasta että pahinta. Kun matkapäiviä kertyy vuodessa 200-250, homma käy välillä raskaaksi nelivuotiaan tyttären isälle.
"En minä ole ajatellut jäädä tästä hommasta eläkkeelle, mutta toistaiseksi mennään näin", 35-vuotias Tuupainen sanoo.
Yhteiset ilot ja surut
Kun Tanja Poutiainen syöksähtää kauden ensimmäiseen koitokseensa lauantaina aamupäivällä, Jan Tuupainen on mukana Levin starttipaikalla ja laskee sitten alas. Sukset tutkitaan yhdessä laskun jälkeen. Yleensä samalla parilla voi laskea toisenkin kierroksen.
Huoltaja elää tunnelmassa mukana. "Kai sitä vähän jännittääkin", hän hymyilee.
Pienessä joukkueessa sekä suuret juhlat että suuret pettymykset ovat yhteisiä.
"Vuosien varrella olen jo oppinut ottamaan pettymyksetkin oikealla tavalla. Aina ei voi mennä putkeen", Tuupainen sanoo.
Kun palkinnot on iltapäivällä jaettu, Tuupainen pakkaa tavaransa ja suuntaa auton keulan kohti kotia ja Helsinkiä.
"Keskiviikkoaamuna lennämme Jenkkeihin", hän kertoo.
Seuraavan loman vuoro on toukokuussa.
