Ompelukoneet surisevat ja sakset haukkaavat innokkaan puheensorinan keskellä, kun meneillään on ompelukerhon kokoontuminen Tupoksen koulun käsityöluokassa Limingassa.
Osallistujilla tuntuu intoa olevan niin paljon, että puheensorina yltyy välillä suorastaan iloiseksi kuorohuudannaksi. Harrastepohjalla toimivan epävirallisen kerhon pääasia on juuri yhdessä oleminen ja vaatteiden tekeminen.
Ompelukerho aloitti viime kesänä. Oulu-opiston lastenvaatekurssilla talvella käynyt Anna-Elina Kaikkonen oli kertonut kurssistaan tuttavilleen.
"Naiset alkoivat puhua, että olisipa mukava tuollainen kerho", sanoo Kaikkonen.
Hän tuumasi ihastelijoille, että perustetaan sitten semmoinen. Tilat kysyttiin ja saatiin käyttöön Tupoksen koululta.
Ompelukoneen ja muut tarvikkeet jokainen tuo itse. Pöydillä raksuttavat vanhat Toyotat ja Husqvarnat. Ne toimivat yhtä hyvin tai jopa paremmin kuin modernimmat merkit ja mallit. Välineurheilusta ei Kaikkosen mukaan ompelemisessa ole kysymys.
Varsinaista vetäjää ja suurta tavoitetta tai teemaa porukalla ei ole - mitä nyt käsityöhön erikoistunut luokanopettaja Kaikkonen sanoo yrittävänsä piilo-opettaa.
"Yhdessä opitaan ja jaetaan hyviä ideoita", hän sanoo.
Kempeleläisen Anna-Maija Aution mukaan itsekseen kotona ommellessa tulee helposti tehtyä asioita turhankin monimutkaisesti. Porukalla pähkäillessä taas voi löytyä helpompikin ratkaisu.
Kävijöitä kerhossa on yleensä reilut kymmenkunta. Monet olivat jo ennalta tuttuja keskenään, mutta kaveruussuhteita on syntynyt myös kerhoiltojen mittaan.
"Tupoksessa suuri osa on muualta muuttaneita, joten tässä on samalla tultu tutuiksi ja yhteisöllisyyttä on syntynyt", sanoo Kaikkonen. Kerhoon tullessa ei tarvitse aina ommella. Mukava on myös vain istua ja jutella toisten kanssa vaikkapa kaavoja samalla piirrellessä. Kokoontumisia jatketaan noin koulujen ja töiden alkuun asti. Syksyn ja talven kiireiden alkaessa kerho hiljenee.
Ompelukone ja peruskäyttö olivat valtaosalla kerholaisista hallussa jo ennalta. Mutta tunnetaanpa porukassa tapaus, joka mielestään kärsimättömänä ja muka osaamattomana vastusti kerhoon tulemista viimeiseen asti. Nyt kolmatta takkiaan tekevä Minna Autio sai kesäisten maanantai-iltojen mittaan huomata osaavansa sittenkin. Autio ei mielestään ole ollut ikinä käsityöihminen, mutta hurauttelee nyt menemään vaatetta toisensa perään "ihan pokerilla".
"Olen tykännyt ja oppinut aivan älyttömästi", hän sanoo.
Kerhossa aloittamisen, kokeilemisen ja tekemisen kynnys ei ole korkealla. Itse tekemällä saa myös vähän persoonallisempaa päällepantavaa kuin kaupasta ostamalla.
Rahaakin säästyy. Kaikkonen laskee lapsen retrotakin hinnaksi tulleen kierrätysvetoketjuineen päivineen noin kymmenen euroa, kun kaupasta ostettuna vastaavanlaisesta takista saisi pulittaa lähes satasen. Muutakin vertaillaan kuin hintoja. Kaupan vaatteita tutkimalla saa hyviä vinkkejä myös omiin ompelutöihin.
Retrosta puheen ollen. Kerhon väki väittää, että retrokankaisiin ei varsinaisesti ole erikoistuttu eikä niiden käyttämistä etenkään edellytetä, mutta pöydillä ja pusseissa vastaan tulee toinen toistaan mehukkaampia värejä ja kuoseja. Kankaita on löydetty niin lapsuudenkotien varastoista ja vinteiltä kuin Huuto.netistäkin.
Kun kerholaiset liikkuvat kylillä itse tehty takki päällä, herää usein kysymyksiä ja kommentteja. Kaupan kassalla on tiedusteltu, mistä takki on hankittu. Takkitilauksiakin on tullut. Vanhemmat kyselijät taas saattavat muistaa vaatteen kuosin omasta nuoruudestaan.
Ja puolisotkin on kuulemma saatu sopeutumaan siihen, että vaimo lähtee taas liikkeelle ikkunaverhoihin pukeutuneena.