Tuu­li­voi­ma etsii uusia tuulia – Tuu­li­Wa­tin in­ves­toin­ti tehdään ilman yh­teis­kun­nan tukea

TuuliWatti Oy rakentaa Iin Viinamäkeen tuulipuiston ilman yhteiskunnan tukea. Puistoon tulee viisi Vestaksen 4,2 megawatin voimalaa, joiden tuotanto on jopa kaksinkertainen aiempiin voimaloihin verrattuna.

TuuliWatin Jari Suomisen mukaan teknologia on kehittynyt niin paljon, että markkinaehtoisuus lisääntyy tulevaisuuden rakentamisessa. Arkistokuva.
TuuliWatin Jari Suomisen mukaan teknologia on kehittynyt niin paljon, että markkinaehtoisuus lisääntyy tulevaisuuden rakentamisessa. Arkistokuva.
Kuva: Vesa Joensuu

TuuliWatti Oy rakentaa Iin Viinamäkeen tuulipuiston ilman yhteiskunnan tukea.

– Hyvin korkea tornikorkeus, iso halkaisija ja pitkä elinkaari ovat kolme keskeistä tekijää, joilla kannattavuutta saadaan lisää. Se on hyvätuulinen paikka, TuuliWatin toimitusjohtaja Jari Suominen sanoo.

Puistoon tulee viisi Vestaksen 4,2 megawatin voimalaa, joiden tuotanto on jopa kaksinkertainen aiempiin voimaloihin verrattuna.

Voimaloiden tornin korkeus on 175 metriä, kun esimerkiksi viime vuonna Suomeen rakennettujen voimaloiden tornien korkeus vaihtelee 140–150 metrin välillä.

Pyyhkäisykorkeus on 250 metriä.

Suomisen mukaan teknologia on kehittynyt niin paljon, että markkinaehtoisuus lisääntyy tulevaisuuden rakentamisessa.

Suomen Hyötytuuli Oy:n toimitusjohtaja Toni Sulameri muistuttaa, ettei kaikilla yhtiöillä ole yhtä hyviä sijoituspaikkoja eikä uuden sukupolven voimaloita. Laajemmin niitä tulee markkinoille muilta valmistajilta vuonna 2020.

– Käytännössä se enemmän kiinni siitä, että luvat ja valtaosa luvitetuista hankkeista on tehty useita vuosia sitten syöttötariffiin, ja niiden lakikorkeus on liian matala. Jotta päästään markkinaehtoiseen rakentamiseen, pitää päästä korkeammalle ja olla vähän isommat roottorit, Sulameri sanoo.

Vanhojen voimaloiden korvaaminen uuden teknologian voimaloilla edellyttäisi uusien rakennuslupien hakemista.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä