6. joulukuuta 2007 Presidentinlinnan Atrium-salissa parveili julkkiksia kuin kimalaisia kesäisellä kedolla. Perimmäisessä nurkassa menoa ihmetteli hermostuneen oloinen nuorukainen, jonka toinen jalka tamppasi parkettia rauhattomasti.
Harri Olli oli elämänsä ensimmäisellä itsenäisyyspäivän vastaanotolla ihmisten ympäröimänä, mutta silti yksin. Mäkihyppääjän hiljaiset sanat, ilmeet ja eleet viestittivät ujoutta sekä ahdistusta, jopa ihmispelkoa. Olo frakissa ja Linnan kuumuudessa oli yhtä kotoinen kuin Seppo Rädyllä Suomen Kansallisoopperan balettinäytöksessä.
Kaksi vuotta myöhemmin Olli vietti itsenäisyyspäivää Lillehammerin tuulisessa mäkitornissa - paikassa, jossa hän oli oma itsensä. Paikassa, jossa kukaan ei työntänyt mikkiä suuhun ja jossa kukaan ei kysynyt: "Oletko uusi Matti Nykänen?"
Jokainen voi muodostaa Ollin tempauksista oman mielipiteensä. Hulinan, hälinän ja kiistämättömien ylilyöntien keskellä kannattaa muistaa, että kyseessä on 24-vuotias nuori mies, jonka elämässä juuri mikään ei ole ollut normaalia Sapporon MM-kisojen (2007) yllätyshopean jälkeen.
Onnen hetket ovat olleet harvassa. Juuri siksi oli sykähdyttävää nähdä rovaniemeläinen mäkikotka sunnuntaina Lillehammerin kisan palkintopallilla.
Miksikö?
Siksi, että Olli oli rento ja vapautunut. Ja siksi, että hän nauroi.
Ollin tasonnosto ei ollut viikonlopun ainoa myönteinen suomalaisuutinen. Vaikka Mika Poutala on tehnyt jo vuosien ajan tuloaan maailman pikaluistelueliittiin, mieltää suuri yleisö helsinkiläisen vain hauskaksi urheilijaveijariksi, joka hengailee rap-musiikkipiireissä ja kynäilee hengellisiä sanoituksia taiteilijanimellä Plastic.
Hauska veijari? Ehdottomasti. Räppäri? Sitäkin.
Mutta ennen kaikkea Poutala on huippu-urheilija, joka taistelee Vancouverin olympialaisissa jopa mitaleista. 500 metrin SE-aika 34,38 ja saman matkan piikkipaikka maailmancupissa ovat painavia näyttöjä.
Niin painavia, että luulisi Poutalan herättävän kiinnostusta myös tämän menestyshullun kansan syvissä riveissä.
Vielä viime vuoden alussa pikaluistelijan ainoat henkilökohtaiset tukijat olivat hollantilaisia.
Valtakunnassa melkein kaikki hyvin, saattoi Olympiakomitean valmennuksen johtaja Kari Niemi-Nikkola todeta itsenäisyyspäivän hämärtyvässä illassa. Totuus löytyi muun muassa Yleisradion teksti-tv:n sivuilta.
Sivu 203: Anssi Koivuranta taisteli toiseksi. Sivu 236: Miikka Kiprusoffin uskomaton torjunta puhutti.
Mäkihyppääjä Ollin, pikaluistelija Poutalan, yhdistetyn Koivurannan ja jääkiekkomaalivahti Kiprusoffin vire lupaa hyvää, kun Vancouverin kisojen alkuun on 67 päivää.
Koska Niemi-Nikkola on valmis tekemään kaiken mahdollisen suomalaisten menestyksen eteen, tarttuu hän jo tänään täytekynäänsä, kirjoittaa kirjeen ja postittaa sen Korvatunturille.
"Hyvä joulupukki, anna Virpi Kuitusen ja Sami Jauhojärven huippukunnon pulpahtaa esiin - viimeistään helmikuussa..."
