Joni Skiftesvik: Kyllä Veikko voi. Veikko Lesosen mukana Venehjärveltä Marbellaan. WSOY 2007.
Kesäkuussa 1994 Vienan valtatiellä, Kostamuksen ja Venehjärven välillä, on nähty kaksi miestä painimassa ja paiskomassa toisiaan sora pölisten.
Tapausta todistaa kaksi sattumalta paikalle osunutta suomalaista lehtimiestä. Painijat ovat Lesosia, Veikko ja Santeri, ehkä serkuksia. Sukulaisia kuitenkin. Painimalla puretaan äskeisen hukkumisonnettomuuden synnyttämää surua.
Kuvauksen painottelusta ja siihen johtaneista tapahtumista kertoo Veikko Lesonen itse Kyllä Veikko voi -kirjan alkajaisiksi. Kemiläisen työläisperheen pojasta huippuluokan yritysjohtajaksi kasvanut Lesonen tunnustaa omalla äänellään, miten hankalaa suuri suru on käsiteltäväksi.
Edes kaukaisen serkun kanssa hiekassa pyöriminen ei meinaa auttaa. Mutta yritettävä on, kuten aina.
Kokenut prosaisti, oululainen Joni Skiftesvik, on kirjoittanut kirjan Veikko Lesosesta. Kirjan alaotsikon mukaisesti hän on kulkenut Lesosen mukana paikasta toiseen kuunnellen, kysellen ja keskustellen.
Itsensä Skiftesvik on jättänyt tarinan ulkopuolelle lähes kokonaan - vain pieni lohkeama löytyy hukkumistapauksesta, jota Skiftesvik vertaa oman elämänsä tragediaan. Parin kappaleen verran Lesonen on kertonut tarinaansa itse, suurimmasta osasta vastaa Skiftesvik.
Liikkeelle lähdetään Vienan Karjalasta, Venehjärven kylästä, josta Lesosen suku on kotoisin. Lesosen koulunkäynti Kemissä, opiskelut, naimisiinmeno ja työelämään astuminen johtavat kohti tapahtumia, joista tulee osa suomalaista yrityshistoriaa.
Vaikka Lesonen toistuvasti muistuttaa, että JOT Automation oli vain yksi etappi hänen taipaleellaan, hän joutuu myöntämään, että siitä hänet tunnetaan. Toistaiseksi.
Skiftesvik on saanut Lesonen tarinaan vahvan imun. Voimakkaimmillaan se on JOTin alkuvaiheiden kuvauksessa, kun Veikko ja Eija-vaimo venyivät ja valvoivat ja uskoivat, että yritys saadaan vielä jaloilleen.
Tylsimmillään mestarin kynä on kirjan loppupuolen luvuissa, joissa luetellaan Lesosten säätiön hyväntekeväisyyskohteita. Niistä ei saa draamaa aikaiseksi. Silti kirjan lukee kuin jännityskertomuksen, joka se onkin.
Lesosen tarinan voima on ihmisissä. Ensisijaisesta tietenkin Lesosessa itsessään, mutta myös kaikissa niissä, jotka auttoivat Lesosta menestymään.
Hän kertoo aina palkanneensa itseään pätevämpiä, oman alansa huippuosaajia. Tämä konsepti toimii.
Tarinan kannalta kiehtovimpia ovat kuitenkin konnat, ne jotka yrittivät kampittaa tai olivat muuten uskossa heikkoja. Heitä Lesonen ei säästä.
Nimeltä mainiten kirjassa luetellaan se Sitran hallintojohtaja Olli Lindblad, joka hätäilyllään hukkasi mahdollisuuden tienata miljardi markkaa Sitralle.
Ja se laiska ja ammattitaidoton verotoimiston virkailija, jonka elämän suurin johtotähti on saada yrittäjä kiikkiin ja konkurssiin.
Erityisen kummallisen maineen kirjassa saa oululainen professori Jouni Koiso-Kanttila, joka Lesosen mukaan pyysi häntä lahjoittamaan kymmenen miljoonaa markkaa arkkitehtiopiskelijoille. Muuten nämä eivät luopuisi vuokraoikeudestaan torinrannan kiinteistöön, jota Le-
sonen havitteli.
Suoranainen rikosjuttukin kirjan sivuilta lehahtaa, kun Lesonen kertoo sijoitusyhtiönsä Head Invest Oy:n ensimmäisen toimitusjohtajan sotkeneen omiaan ja yhtiön rahoja ilmeisesti ainakin miljoonan euron verran.
Toimitusjohtajan nimeä ei mainita, mutta Oulussa tämä liikemies tunnetaan. Mainettaan hän ei tämän kirjan vuoksi menetä.
Nykyään Lesonen toimii taustavaikuttajana yrityksissä, joiden toimialaa on ympäristöteknologia. Eräs näistä on Winwind Oy, jonka tuotteita ei Oulussa voi olla näkemättä.
Tosin Lesonen ei enää ole mukana Winwindissä, vaan hänen yhtiöidensä osuus myytiin alkuvuodesta 2007 intialaiselle Avis Ventures-yhtiölle. Kirjan kansikuvassa Veikko Lesonen seisoo harkitusti tuulimyllyt taustallaan. Urallaan yrittäjänä hän on taistellut tuulimyllyjä vastaan - ja päätynyt lopulta taistelemaan niiden puolesta.
Kirjoittaja on Jidea Oy:n toimitusjohtaja
