Suomi nostaa voimakkaasti uusiutuvan energian käyttöä. Tuulivoiman käytön raju lisäys on varmuudella edessä, mutta turpeen asema on muuttunut ongelmalliseksi.
Hallituksen pitkään valmisteleman pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategian sisältö ei tarjoa enää suuria yllätyksiä. On olemassa vain rajallinen määrä keinoja, joilla uusiutuvan energian käyttöä lisätään, fossiilisten polttoaineiden käyttöä vähennetään ja energian kulutusta kaikkiaan taivutetaan laskuun. Nämä teemat ovat jo hyvän tovin pyörineet julkisessa keskustelussa.
Strategian laatiminen oli silti välttämätöntä, sillä tavoite on suuri ja poikkeuksellinen. Nyt ensimmäisen kerran Suomessa aidosti tähdätään kasvihuonekaasujen päästöjen vähentämiseen, ei vain niiden rajoittamiseen. Muuten päästöjen kasvu jatkuu vahvana, eikä se enää voi olla vaihtoehto.
Yleisessä keskustelussa on silti jäänyt vähemmälle huomiolle se, että kotimainen energia ja uusiutuva energia eivät ole yksi ja sama asia. Erityisesti tämä koskee turvetta, jolle päästökaupassa määritelty päästökerroin on kivihiiltäkin kehnompi. Jos ei kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC turpeen kerrointa muuta - mikä ei näytä todennäköiseltä - sen käyttö sähkön ja lämmön tuotantoon vaikeutuu. Toki turvetta yhä voi siihenkin käyttää, mutta uusiutuvaa energiaa se ei ole.
Turpeen kysynnän vähentyminen iskisi etenkin Pohjois- ja Itä-Suomen maaseudun toimeentuloon. Tällöin yhä tärkeämpi tavoite on, että turvetta voitaisiin hyväksytysti käyttää liikenteen biopolttoaineena. Suomen olisi pystyttävä osoittamaan, että turvedieselin tuotanto ja käyttö kokonaisuutena vähentää kasvihuonekaasuja. Laskelmia on tehty mutta näkemys olisi kyettävä ajamaan läpi EU:n jäsenmaissa, komissiossa ja parlamentissa, joissa turve on hyvin vieras asia.
Se ei ole edunvalvojille mikään helppo urakka - mutta jos siinä ei onnistuta, myös pohjoissuomalainen työllisyys kokee kolauksia. Osaltaan vaikutuksia tosin lieventää puun energiakäytön lisääminen.
Tuulivoiman käyttöä strategiassa nostetaan, ja paljon puhuttu syöttötariffi otetaan vihdoin käyttöön. Sen muoto tosin on yhä auki. Hallituksen olisi kannattanut aloittaa tariffin valmistelu jo aikaisemmin, sillä on selvästi ollut nähtävillä, että tuulivoiman osuutta on joka tapauksessa nostettava. Uusiutuvat energialähteet kun ovat kortilla.
Monet toimet nostavat energian hintaa, ja senkin vuoksi syöttötariffit ja muutkin ratkaisut on laadittava hyvin kustannustietoisesti. Tehtävä on vaikea, mutta sen ei pidä olla mahdoton.
Vuotos-väittelyä ei strategiassa avata, Kollajasta ei puhuta mitään. Se jättää sijaa erilaisille tulkinnoille, vaikka kokonaisuuden kannalta Kollajan rooli on mitätön.
Sähköä joka tapauksessa tarvitaan jopa nykyistä enemmän, ja kyse on sen tuotantotavoista. Ydinvoimapäätös näyttää lähes väistämättä olevan edessä. Strategiaan on samalla sisällytetty tavoite sähköntuotannon omavaraisuudesta. Siinä tosin eivät taustalla ole vain ilmastosyyt vaan se tosiasia, että esimerkiksi Venäjä ei välttämättä aina edes kykene myymään sähköä Suomeen. Tuotannon pitäminen omissa käsissä säästää ongelmilta.
Ilmastopolitiikka ei ole mikään erillinen osa-alue, vaan se vaikuttaa koko elämisen tapaan - ehkä enemmänkin kuin strategiaan on kirjattu. Hallitus nimittäin jättää oudon vähälle huomiolle sen, että EU saattaa vuoden kuluttua Kööpenhaminan ilmastokokouksessa sitoutua vielä selvästi nykyistä tiukempiin vähennystavoitteisiin, ja silloin Suomessakin olisi katsottava kokonaisuutta uudestaan.