Novgorodin Kremliin johtavalla sillalla on melkoinen kuhina: ihmisiä tulee ja menee virtanaan. On kiire päästä katsomaan ikiajat paikallaan olleita kirkkoja ja muita historiallisia rakennelmia niin kuin nämä tästä minnekään häviäisivät.
Pieni, laiha, kurttukasvoinen, huivipäinen nainen sukkuloi levottomana ihmiseltä toiselle. Hänelläkin on hoppu: tuossa tuokiossa pitää ojentaa kerjäävä käsi kymmenille muurin sisälle katoaville turisteille. Kauppiaat tyrkyttävät tavaroitaan ja taitelijat töitään.
Jos haluaa aistia aitoa venäläisyyttä, kannattaa astua muurin sisäpuolelle. Kirkon vuosisatainen vallan mahti on käsin kosketeltavissa. Miltä tämä korskeus ja salaperäisyys on tuntunutkaan entisaikaan, kun kupolien taivaita tavoitteleva kultainen kimallus vetää nykyihmisenkin hiljaiseksi.
Aika pysähtyy täällä vajaan parin sadan kilometrin päässä Pietarista. Novgorodin entisen kauppatasavallan historiallinen keskus esittäytyy uhkeampana kuin konsanaan suuruutensa päivinä. Kremlin ympärillä avautuu ihan tavallinen venäläiskaupunki Leninin patsaineen, ränsistyneine kerrostaloineen, pikku hökkeleineen ja kuoppaisine katuineen.
Kirkkojen sipulit pistävät esiin vehreän puuston seasta siellä täällä. Jokaisen äveriään piti omana aikanaan lunastaa taivasosuutensa rakentamalla kirkko. Lantilla oli toinenkin puoli: kirkkojen muurimaiset kellarikerrokset toimivat rikkaiden maallisten vaurauksien kassaholveina.
Novgorodin suuruuden kulta-aikana alueella oli yli kaksisataa kirkkoa, nyt neljäkymmentä seitsemän. Niitä on tuhoutunut tulipaloissa, sodissa ja kommunistivallan vainoissa. Tänään niiden kuntoa vaalitaan hartaudella YK:n kulttuurijärjestön Unescon suojeluksessa.
Novgorodin sydän on Kreml, korkein punatiilimuurein ja tornein suojattu kirkon ja hallinnon keskus. Siellä kuin timanttina korussa seisoo Pyhän Sofian tuomiokirkko, 1045-1050 rakennettu pyhättö. Tarinan mukaan linnoituksen peruskivi muurattiin elävän lapsen ruumiin päälle.
Valo siivilöityy vähälukuisista ikkunoista hailakkaan harmaana Sofian kirkon ikoneihin. Kuvat kuvaavat Kristusta; ovat yhtä kuin pyhä. Kun venäläinen astuu sisään, hän kumartaa kuvaa ja tekee ristinmerkin. Kun hän kumartaa kuvaa, hän kunnioittaa Kristusta, jota kuva esittää. Hän sytyttää kynttilän ja nyökkää päätään. Hän mumisee jotain. Siitä ei saa selvää. Hän siirtyy toisen kuvan luo, suutelee sitä nopeasti ja katsoo kauan. Kuvien pyhät viitoittavat tietä hyvään elämään, jota jokainen sisimmässään haluaa kulkea.
Sofian harvinaisuuksiin kuuluvat 1100-luvulta peräisin olevat freskot ja samalla vuosisadalla valmistetut portit, jotka otettiin sotasaaliiksi Sigtunaan Ruotsiin tehdyllä ryöstöretkellä vuonna 1187.
Kirkkoa on korjattu lukuisia kertoja. Suuren salin perälle on jätetty kaivanto, josta näkee, kuinka lattiaa on ajan saatossa nostettu metrikaupalla, peräti seitsemän kertaa. Näin lattiapinta on pidetty ajan saatossa kohonneen pihan tasolla.
Sofian kirkko tuhoutui pahoin toisessa maailmansodassa. Sodan rintamalinja kulki Novgorodin kaupunkia halkaisevan Olhavajoen keskellä. Kremlin puolen miehittivät saksalaiset. Kun saksalaiset ajettiin Novgorodista vuonna 1944, kirkon lattialla oli puoli metriä ehtaa hevosen lantaa. Miehittäjät olivat käyttäneet pyhää paikkaa tallina.
Novgorodin nimi tarkoittaa uutta kaupunkia. Tuhat vuotta sitten se olikin uusi. Venäjän historiaa kuvaavassa Nestorin kronikassa kerrotaan, että viikinki- eli varjagipäällikkö Rurik perusti kaupungin vuonna 859. Tämän kunniaksi vuonna 1862 Kremlin muurien sisällä paljastettiin Mihail Mikeshinin veistämä Venäjän 1000-vuotismuistomerkki todisteeksi siitä, että tämä on äiti-Venäjän synnyinkoti.
Kierros Kremlissä on hyvä aloittaa tuhatvuotismuistomerkiltä. Se johdattaa Novgorodin ja samalla koko Venäjän historiaan. Opas kertoo neuvostoajalle tyypillisen yksityiskohtaisesti keitä ovat kaikki muistomerkkiin veistetyt yli sata ihmishahmoa. Vaikka muut nimet unohtaisi, Iivana Julman nimi jää mieleen. Siksi, että hän on ainut Venäjän historian suurmiehistä, jota ei muistomerkkiin kelpuutettu. Iivana kun antoi joukkojensa hävittää Novgorodia pahoin vuonna 1570; kymmenisentuhatta kaupunkilaista tapettiin.
Alueen arkeologissa kaivauksissa on löytynyt esineistöä, joiden perusteella on päätelty, että siellä sijaitsi kolme kaupunkia: yksi suomalais-ugrilaisten meriläisten ja kaksi slaavien asuttamaa.
Alunperin Novgorod kuului suuriruhtinaskuntana Kiovan valtapiiriin. Kiovaa puolestaan pidetään Venäjän, Valko-Venäjän ja Ukrainan edeltäjänä ennen vuotta 1000. Novgorodin aateliset, käsityöläiset ja kauppiaat onnistuivat ottamaan vallan valitsemalleen kansankokoukselle - vetshelle - ja julistamaan Novgorodin itsenäiseksi vuonna 1136.
Kansankokous oli aikanaan varsin demokraattinen järjestelmä. Valtaa käyttivät kaikki vapaat miehet. Keitä kaikkia vapaiksi miehiksi laskettiin, siitä ei ole varmaa tietoa.
Luku- ja kirjoitustaito olivat Novgorodissa levinneet laajalti. Kaivauksissa on löydetty satoja keskiaikaisia tuohikirjeitä, joihin ei kirjoitettu pelkästään virallisia asioita, vaan ne sisälsivät jopa rakkauden tunnustuksia. Kirjeitä kirjoittivat yhtä lailla miehet kuin naiset. Tästä on päätelty novgorodilaisnaisten olleen tuohon aikaan vapaampia ja koulutetumpia kuin kanssasisarensa Keski-Euroopassa.
Nyttemmin Novgorodin niemeen on lisätty etunimi Veliki, suuri. Tällä halutaan erottautua toisesta Novgorodista, 300 kilometriä Moskovasta itään sijaitsevasta Nizhi Novgorodista (suomeksi Ala-Uusikaupunki). Nimi Veliki on tosin hieman harhaanjohtava, sillä Nizhi Novgorodissa on 1,3 miljoonaa asukasta, kuusi kertaa enemmän kuin Veliki Novgorodissa.