Tampere "Pohjois-Koreassa ihmisillä on pulaa sähköstä, lämmöstä ja elintarvikkeista, mutta kukaan ei kuitenkaan koskaan valita mistään. Maa on muutenkin mystinen - kaunis, siisti ja suljettu", kuvailee tamperelainen Tuula Nilson.
Nilson on työskennellyt toukokuusta saakka Pohjois-Koreassa Punaisen Ristin kansainvälisen organisaation IFRC:n lähettämänä avustustyöntekijänä. Terveydenhoitajan työssään hän kouluttaa paikallisia lääkäreitä ja sairaanhoitajia sekä kiertää maaseudulla ja kaupungeissa valvomassa, että avustukset menevät oikeisiin kohteisiin.
"Teemme tiivistä yhteistyötä Pohjois-Korean Punaisen Ristin kanssa. Punaisella Ristillä on siellä ihan samanlainen organisaatio kuin muissakin maissa piirijärjestöineen ja vapaaehtoistyöntekijöineen. Valmistelemme sisarjärjestöämme aikaan, jolloin kansainvälinen apu ei enää ole maassa tarpeen", Nilson sanoo.
Punaisen Ristin avustajat pääsivät suljettuun maahan ensimmäisen kerran vuonna 1995, jolloin maata koettelivat tuhoisat luonnonkatastrofit. Pohjois-Koreassa työskentelee tällä hetkellä noin 200 eri avustusjärjestöjen työntekijää.
"Punainen Risti on järjestöistä parhaassa asemassa, sillä saamme liikkua myös maaseudulla. Matkasta tosin täytyy ilmoittaa viranomaisille viikkoa etukäteen. Yksin emme mekään matkusta, vaan yhdessä pohjoiskorealaisen työparin kanssa. Yksityisten ihmisten koteihin ei meillä ole asiaa."
Köyhyyttä ja kurjuutta
ei näy
Tuula Nilson on kiertänyt maailman kurjimpia seutuja Punaisen Ristin joukoissa jo yli 20 vuoden ajan. Pohjois-Koreassa auttamista vaikeuttaa Nilsonin mukaan tiedon saamisen hankaluus. Töiden suunnittelemista tukevia tilastoja ei yleensä ole, ja harvojen saatujen tietojen luotettavuus voi olla kyseenalainen.
"Kyselen paljon asioita ihmisiltä, mutta vastausta en aina saa. Lääkkeistä maassa on pulaa, mutta niiden sijasta jokainen sairaala ja klinikka kasvattaa yrttejä. Myös sairaaloiden laitteet ovat auttamattoman vanhanaikaisia. Pahasti vammautuneita tai köyhiä ja kurjia ihmisiä ei kuitenkaan näy missään. En tiedä, missä he ovat."
"Avustusten jakelun seuraamiseen meillä on omat konstimme. Kuuntelemme, miten hoitajat puhuvat tuomistamme lääkkeistä ja miten niitä käytetään. Valvonta ei ole aina helppoa, mutta uskon vahvasti, että lääkkeet saavuttavat oikeat potilaat."
Punaisen Ristin väki pyrkii opettamaan pohjoiskorealaisille terveysongelmien ennaltaehkäisyä aina käsien pesusta alkaen. Hengitystieinfektiot ovat maassa yleisiä, samoin kuin saastuneesta vedestä aiheutuvat sairaudet. Malaria vaivaa alueilla, joilla viljellään riisiä seisovassa vedessä.
Myös aliravitsemus on jokapäiväinen tuttavuus. Jos riisisato menee pilalle, ruokavaihtoehdot ovat vähissä.
Nilson hymähtääkin, ettei hän ole nähnyt maassa yhtään ylipainoista ihmistä suurta johtajaa lukuun ottamatta.
Sodan pelko näkyy ihmisissä
Tuula Nilson kunnioittaa Punaisen Ristin periaatteita, joita ovat muun muassa puolueettomuus ja tasapuolisuus. Politiikasta hän ei edes yritä puhua pohjoiskorealaisten kanssa. Rakastetun johtajan Kim Jong Ilin rikkumaton palvonta jaksaa silti ihmetyttää häntä joskus, etenkin talvella, kun sähköä ei riitä asuntojen lämmittämiseen, mutta kylläkin Kim Il Sungin tuhansien patsaiden näyttävään valaisemiseen.
"Alussa oli verenpaine nousta, kun kuuntelin syytöksiä länsimaita vastaan. Nyt en enää välitä, heillä on oikeus mielipiteisiini ja minä teen vain työtäni. Hämmästeltävää riittää Suomessakin. Tampereella lomaillessani luin lehdestä, kun joku valitti repeileviä leipäpusseja. Ajattelin että voi halleluja, tervetuloa katsomaan Pjongjangin leipäpusseja", Nilson nauraa.
´"Pohjois-Korean kaltaiseen maahan ei kannata lähteä avustustyöhön, jos kuvittelee voivansa muuttaa maailmaa. Elämänkokemus ja tanttaenergia on tarpeen, että ei ota kaikkea haudan vakavasti ja yrittää ymmärtää ihmisiä", hän huomauttaa.
Sodan pelko tuntuu maassa Nilsonin mukaan selvästi. Televisiosta hän näkee vilauksia joukkokokoontumisista ja varustautumisesta, mutta ei itse osaa pelätä. Nilson aikoo työskennellä Pohjois-Koreassa marraskuun loppuun saakka ja jäädä sen jälkeen eläkkeelle Punaisen Ristin töistä.
"Eläkkeellä jatkan vapaaehtoistyötä Suomessa. Mihinkäs kissa karvoistaan pääsisi? Joku sanonut, että me avustustyöntekijät olemme onnellisia vain kahdessa paikassa: lentokoneessa matkalla uuteen kohteeseen ja aikanaan sieltä pois. Työ on joskus aika kovaa, mutta ainakin olen yrittänyt tehdä osuuteni."