Ensin Hannu Manninen voittaa seitsemän maailmancupin kilpailua putkeen. Sitten tulee arvokisa ja naps: rovaniemeläinen sijoittuu yhdeksänneksi.
Yhdeksäs sija on Mannisen jaettu huonoin sijoitus tällä kaudella.
Pragelaton olympiamaisemissa pöytä oli katettuna juuri Manniselle. Pöytä notkui herkuista mäkiosuuden jälkeen, jolla Ounasvaaran Hiihtoseuran mies hyppäsi kahdeksanneksi parhaiten.
Manninen tuuletti toisen hyppynsä päätteeksi ja vilkutti iloisesti suomalaiskatsomolle.
Varma mitali, todettiin. Todella lähellä kultamitalia, ounasteltiin.
Kävi toisin.
Nyt kanssakilpailijat ja katsojat saavat lisää vettä myllyynsä: Manninen ei ole arvokisojen mies.
"Jokainen ihminen saa ajatella, mitä haluaa", Manninen hymähti.
Todellakin: hymähti. Kisastadionilla ei tallustellut päätään alhaalla roikottava urheilija. Ehkä Manninen on jo tottunut näihin takaiskuihin.
"Tällaisia päiviä vain joskus tulee."
Tai sitten olympiamitali merkitsee muille enemmän kuin Manniselle itselleen.
"Tämä epäonnistuminen olisi tuntunut yhtä pahalta maailmancupissakin. Olympiakisa on vain yksi päivä, maailmancupin kokonaiskilpailun voittaminen vaatii eri asioita. Totta kai olympiamitali on urheilijalle haaveiden toteuttamista. En tiedä, miten kukin asettaa nämä järjestykseen", Manninen pyöritteli.
Tukkoista hiihtoa
Manninen lähti 15 kilometrin hiihto-osuudelle minuutin ja 38 sekuntia kärjen perään. Maailmancupin perusteella tehtävä ei ollut lainkaan mahdoton. Mannisen kovimpana kilpakumppanina pidettiin lähes samaan aikaan startannutta Norjan Magnus Moania.
Suomalainen otti kärkeä kiinni kahteen kilometriin asti normaalilla tavalla, mutta pian jokainen huomasi, että kaikki ei ole kunnossa.
Mannisen meno oli koko ajan tukkoista, eikä ero kärkeen enää kaventunut kuin niukasti.
"Hiihto ei ollut normaalia, vaan alusta alkaen nahkeaa. Puoliväliin asti meni joten kuten, mutta en pystynyt kiristämään ollenkaan. Jätkät tulivat helposti perässä."
Kun Moan paineli Mannisen ohi yhdeksän kilometrin jälkeen, ei suomalainen pystynyt enää vastaamaan.
"Hiihto toppasi kuin seinään. Viimeisen neljän kilometrin aikana minulla meinasivat lisäksi reidet krampata. En tiedä, mistä se johtui", Manninen selvitti.
Sippi Ruhpoldingissakin
Hiihto ei siis kulkenut, reidet kramppasivat ja lopulta mies sippasi. Päteviä selityksiä, mutta olennaisempaa on kysyä, miksi näin tapahtui juuri olympialaisissa?
Siihen ei kukaan pystynyt lauantaina antamaan vastausta.
"Huomasin ennen hiihto-osuuden puoliväliä, ettei Hannu ole hyvässä iskussa", päävalmentaja Jani Klinga ihmetteli.
Manninen on edellisen kerran katkennut totaalisesti tammikuun alussa Ruhpoldingissa.
"Sitten hän voitti kolme päivää myöhemmin", Klinga yritti luoda uskoa.
Joka tapauksessa Manninen jäi yöksi Sestrieren sijasta 400 metriä alemmaksi Pragelatoon, jotta palautuminen korkean ilmanalan rasituksista olisi helpompaa.
Hyvä vai huono maku?
Manninen väitti pokkana, että hänelle jäi kisasta ihan hyvä maku, koska mäki kulki hyvin. Sen mies sentään myönsi, että hiihto-osuuden aikana ajatukset eivät olleet lämpimiä.
"Tietenkin se vaikuttaa fiilikseen, kun tuntee oman kehonsa ongelmat. Minulla oli mäen jälkeen hyvä paikka. Kun sitten hiihto ei lähtenyt odotetusti, tuli harmistunut olotila. 7,5 kilometrin kohdalla aloin aavistaa, että mitali voi jäädä saavuttamatta."
Se todellakin jäi jälleen kerran saavuttamatta. Eikä se sittenkään taida mennä aivan olankohautuksella.
"Olisihan se voittaminen ollut täälläkin mukavaa."