Birgitta Kontio ei puhkea puhumaan kynttilätontun taiteellisen, saatikka historiallisen olemuksen puolesta.
Hän ei ole saanut tonttua lahjaksi isomummulta tai lapsenlapsiltakaan. "En suoraan sanottuna edes muista, mistä olen sen saanut. Ehkä pikkujoululahjaksi joltakin."
Ja silti jostakin merkillisestä syystä juuri tähän joulukoristeeseen hän on erityisellä tavalla kiintynyt.
"En juuri pidä joulukoristeista, mutta tämän tonttukynttilän nostan joulun alla pöydälle. Se on kulkenut mukana monessa muutossa ja on jo vähän nuhjaantunutkin."
Birgitta epäilee, että häneen tarttuu tontun mukana ilo. "Se muistuttaa lapsuuden joulusta, lapsen ilosta. Ehkä tontun ilme kertoo juuri jotakin sellaista, mitä minä itse lapsena tunsin."
Birgitta ei ole tonttuun tuntemaansa kiintymystä edes jakanut kenenkään kanssa. "Ei tästä kukaan muu puhu mitään, minä vaan, hän myöntelee hilpeästi.
"Yksinkertainen ja koruton tonttu, mutta mukava! Ikinä en raaski kynttilää polttaa."
Kun lapsenlapset tulevat Terttu ja Toivo Ukkolan kotiin, tietää mummo on valmiiksi, minne näiden askeleet suuntaavat.
"Ensimmäiseksi he haluavat nähdä seimen, ja palaavat sen äärelle vierailun aikana tuon tuostakin."
Siksi seimestä on tullut Terttu Ukkolan tärkein jouluesine. "Tilasin tämän postimyynnistä kymmenisen vuotta sitten. Kun seimi tuli, se oli iloinen yllätys. Talli on sammaleineen aidon oloinen ja seimen ympärille kokoontunut väki juuri sellaista, johon lapset kiintyvät."
Alunperinkin Terttu Ukkola hankki seimen sen vuoksi, että voi konkreettisesti käydä läpi joulun tapahtumia lastenlasten kanssa. Suunnitelma on toiminut paremmin kuin hyvin. Kahtatoista lastenlasta, iältään 1,5-17 -vuotiaita, seimi jaksaa kiinnostaa vuodesta toiseen.
"Pienimmät ovat kiinnostuneita eläimistä, mutta isommat seuraavat jo tarkasti, mikä kokoonpano seimessä kulloinkin on paikalla."
Aluksi tallissa odottelevat joulua vain eläimet. Aattona sinne saapuvat Joosef ja Maria. Ennen sitä heidät voi nähdä jo ikkunalaudalla tekemässä matkaa Betlehemiin. Jeesus-lapsi pääsee luonnollisesti mukaan vasta jouluna ja tietäjät loppiaisena.
"Seimen myötä olen saanut sisältöä myös omaan jouluuni. Näen kaiken lasten silmin. Oli hienoa, kuinka jo 1,5 -vuotias osasi nimetä lampaan, koiraan ja lehmän, ja ryyppäsi leikisti myös vettä tallin maljasta. Isompien kanssa on etsitty tietosanakirjoista muun muassa tietäjien nimiä."
Terttu Ukkola viettää jouluaattoa ja -päivää seurakuntamestarina työskentelevän puolisonsa Toivon kanssa. Ohjelmassa on muun muassa aattohartaus Intiön kappelissa. Tapanina tulevat lapset perheineen syömään mummolaan.
Jouni Kokkoniemi etsii ja etsii, mutta hän ei löydä tähän hätään omatekoista joulukuusenjalkaa. Sitä parasta!
Ei auta kuin tyytyä kaupan muovisiin, sillä Jounin tärkein jouluesine on joka tapauksessa kuusenjalka.
"Siitä alkaa joulu, kun kuusenjalka kaivetaan esille."
Jouni Kokkoniemi muistelee, kuinka hänen lapsuudenkodissaan kuusi tuotiin navettaan sulamaan. "Siihen aikaan ei navetoissa haissut vielä rehu, vaan tuoksu oli pudas ja vähän tallimainenkin."
Jounin isä oli tarkka poika kuusiasioissa. "Kuusen piti olla tuuhea. Jos oksia oli jossakin kohtaa harvassa, isä porasi reikiä ja liitti oksia lisää kuuseen."
Tuuhea pitää olla Jouninkin kodin joulukuusi. Hänen poikansa tuntevat isän kuusi-innostuksen ja tekivät tämän 50-vuotispäivillä jopa pientä jäynää asiasta. "Kauhukseni he toivat hirveän karahkan pihaan. Onneksi pian paljastui, että kulman takana oli odottamassa tuuhea, kaunis kuusi."
Kun kuusenjalkaan on saatu sopiva kaunotar aseteltua, on koristelun vuoro. "Koristeita pitää olla sopivasti, ei liikaa."
Poikasena Jouni muistelee pistelleensä koristeeksi laitetuista karkeista sisällöt poskeensa, ja täyttäneensä kiiltävät kääreet kaikessa hiljaisuudessa paperitöllöillä. "Nykyään joulutunnelmaan pääsee juuri kuusenhakureissulla. Kuusi voi löytyä jalkaansa noin vaan tai sitten sitä voi joutua hakemaan todella pitkään."