Ankkurista on irrotettu iso laiva. Kukaan ei vielä tiedä, mitä se tuo rantaan palatessaan. Ehkä mukaan tarttuu vuodenvaihteeseen mennessä paljonkin hyväksi havaittua. Tai sitten kalastajien verkoissa voi olla niin isot reiät, ettei niihin jää turhaksi punnittua.
Laivan on sysännyt liikkeelle valtion tiede- ja teknologianeuvosto. Samalla se on aloittanut mahdollisesti rajujakin muutoksia uumoilevan uudistusprosessin, jossa toteuttajina toimivat opetusministeriö sekä kauppa- ja teollisuusministeriö.
Arvioinnin kohteena on koko julkisen tutkimusjärjestelmän rakenne ja kehitystarpeet. Koskaan aikaisemmin Suomessa ei ole syynätty näin syvällisesti innovointijärjestelmän toimintaa ja tarkoituksenmukaisuutta. Korkeintaan 1970-luvun lopussa on eletty samantyyppistä murrosvaihetta. Sen päätteeksi tehtiin merkittävä ratkaisu Tekesin perustamisesta.
Selvitysten tarve on hurja. Niitä tehdään peräti kahdeksan. Erillisselvityksiä valmistuu kolmesta ympäristöstä. Työterveyslaitoksesta eläkkeelle siirtynyt Jorma Rantanen porautuu syyskuun loppuun asti yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rakenteiden kehittämiseen, Jussi Huttunen Duodecimistä taas arvioi valtion tutkimuslaitosten rakenteita.
Kolmas selvitys tutkailee Tekesin Markku Koskenlinnan johdolla välittäjien kuten Tekesin, VTT:n, Akatemian, TE-keskusten tai Finnveran kehittämistä.
Juuri moninaisia välittäjäorganisaatioita kaivellaan nyt syvimmältä, siitä pitävät huolen neljä lisähanketta. Tarkastelun kohteena on sekin, miten tutkimus pärjää alueilla, etäällä välittäjistä. Edelleen arvioidaan esimerkein innovaatioprosessin johtamisen muotoja usein rikkonaisissa projekteissa, kun mukana on paljon eri tutkimustahoja yhdessä pienten ja suurten yritysten kanssa.
Selvitystoimia ohjaava ryhmä ruotii sekin vielä päätöksenteko- ja ohjausorganisaatioiden rakenteiden kehittämistä eli yrittää tarkastella kriittisesti itseään.
Onpa pohjasakan penkominen innoittanut tiede- ja teknologianeuvostonkin valmistelemaan kuin kaiken katoksi omaa esitystä. Se kaavailee Suomelle kansainvälistä tutkimus- ja kehittämisstrategiaa. Sellainen hienolta tietoyhteiskunnaltamme puuttuu toistaiseksi tyystin.
Suomi on pärjännyt mainiosti tutkijamaana. Mutta vaikka huippuryhmiä onkin nimetty, niin resurssit - ja houkuttavuus - ovat hajallaan.
Jatkossa oleellisinta Suomelle onkin tiede- ja teknologiayhteisöjen kansainvälistäminen. Sitä varten strategioita tarvitaan, yksin ei pieni maa pärjää.
Meiltä puuttuu yhä kansainvälisesti noteerattu tutkimuslaitos, joka vetäisi puoleensa ulkomaalaisia huippuosaajia. Sellaiseksi saattaisi kasvaa molekulaaribiologiaan erikoistuneen Heidelbergin tutkimuslaitoksen filiaali. Opetusministeriö miettii ehdotusta parhaillaan. Mutta panos olisi huima, perustaminen vaatisi valtiolta kerralla 250 miljoonaa euroa. Kuka uskaltaa ajaa sellaista riskiä?
Arvioinnin myötä valmistaudutaan kansakuntamme tärkeimpiin tulevaisuuden linjauksiin, joiden varassa Suomi aikoo pärjätä, kun teollisuus siirtää tuotantoaan halvempiin maihin. Ja silti tutkimukseen suhtaudutaan yhä niin kuin se olisi vain harvojen vihkiytyneiden asia.
Keskustelua tarvitaan. Edes jatkossa sitä voisi virittää vaikkapa niin sanottujen Delfoi-raporttien kautta, joissa tutkijat ennakoivat teknologioiden kehitysvauhtia. On korkea aika auttaa kansaa pääsemään jyvälle ja kertomaan tarpeistaan, ehkä jopa innovoimaan uutta.