Maamme tärkeimmät julkiset tutkimusrahoittajat Suomen Akatemia ja Tekes näyttävät viime vuonna myöntäneen Sitran kanssa ainakin yhden suuren hankerahoituksen normaalin hakumenettelynsä ohittaen. En halua kommentoida tapaus Himasta. Sen sijaan mielestäni on syytä avata koko lystin rahoittaville veronmaksajille sitä, miten julkista tutkimusrahoitusta Suomessa normaalisti haetaan ja myönnetään.
Julkisia hankintoja säätelevä hankintalaki ei koske tutkimus- ja kehittämishankkeita. Olematta juristi uskoisin tämän rajauksen perusteluna olevan sallia julkisten tutkimusrahoittajien jo vakiintunut toimintatapa. Tutkimusrahoituksen jakamisessa ei siis tarvitse operoida samoin kuin vaikkapa jonkin viraston ulkoistaessa puhelinkeskustaan.
Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että Suomen Akatemia ja Tekes jakaisivat rahoitusta perusteetta, sattumanvaraisesti tai hyville kavereilleen. Päinvastoin: kilpailu niiden rahoituksesta on ankaraa ja tiukkojen pelisääntöjen alaista.
Hakiessaan tutkimusrahoitusta Suomen Akatemialta tutkimusryhmän johtaja joutuu esittämään tutkimussuunnitelman, jonka kohteena on tärkeä tieteellinen kysymys ja jossa esitetään realistinen, tarkka suunnitelma siitä työstä, jolla ryhmä aikoo tähän kysymykseen vastata. Hakemukseen liitetään päätutkijoiden ansio- ja julkaisuluettelot.
Akatemia toimittaa kaikki saamansa hakemukset asiantuntijoiden arvioitaviksi. Tehtävään rekrytoidaan useimmiten ulkomaisia, alallaan arvostettuja tutkijoita, jotka pystyvät näkemään hakemusten uutuusarvon ja toteuttamiskelpoisuuden, rahoitussuunnitelmien järkevyyden ja hakijoiden kokemuksen.
Arvostelu on tiukkaa, mutta ainakin se pyrkii olemaan myös reilua. Jääviyskysymyksiin suhtaudutaan vakavasti.
Puolueettoman ja perusteellisen vertaisarvioinnin järjestäminen onkin Akatemian virkamiesten tärkeää osaamista. Ikävää on se, että sillä ei ole rahaa riittävästi läheskään kaikkien erinomaisten hakemusten tukemiseen.
Tekesin toimintatapa on erilainen, mutta yhtä selkeä. Tekes tukee toisaalta yritysten tuotekehitystä ja toisaalta akateemisten tutkijoiden ja yritysten yhteishankkeita, joissa on tekniikan kehittämiseen liittyvät tavoitteet. Hanke suunnitellaan ja toteutetaan projektitoiminnan käytäntöjen mukaisesti. Myönnetyn rahoituksen käyttö ja saavutetut tulokset on raportoitava säännöllisesti.
Suomen Akatemian tutkimusryhmille myöntämä rahoitus voi suurimmillaan olla luokkaa 700 000 euroa käytettäväksi viiden vuoden aikana. Tällä summalla voidaan palkata useita nuoria tutkijoita periaatteessa koko väitöskirjan valmistelun vaatimaksi ajaksi. Useimmat ryhmät saavat kuitenkin vähemmän – ja pääosa hyvistäkin hakemuksista jää kokonaan ilman rahoitusta.
Sen yliopiston tai tutkimuslaitoksen, jossa tutkimustyö tehdään, on myös osaltaan rahoitettava samaa tutkimusta. Tyypillisesti tämä osuus kattaa ainakin ryhmää johtavan professorin tai muun varttuneen tutkijan palkan, henkilösivukulut, työskentelytilat ja tarvittavat laitteet. Myös Tekesin rahoittamissa tutkimushankkeissa rahoitusta saava organisaatio vastaa itse merkittävin osin syntyvistä kustannuksista. Rahoitus kulkee aina saajaorganisaation tilien kautta, ei koskaan tutkijoiden tai heidän mahdollisten yritystensä kirjanpidossa.
Kuka sitten voi johtaa tutkimusryhmää Suomen Akatemian tai Tekesin tukemassa tutkimuksessa? Merkittävän hankkeen johtajana voi uskottavasti toimia vain tutkijankykynsä jo osoittanut henkilö. Arvioivat asiantuntijat tunnistavat tällaisen erityisesti aikaisemmasta tutkimustyöstä, joka taas ilmenee tieteellisistä julkaisuista.
Näissä julkaisuissa on toki tieteenalojen välisiä eroja. Lääketieteessä ja luonnontieteissä tuotetaan lyhyitä lehtiartikkeleita, ja humanistisissa tieteissä kuten filosofiassa tieteelliset tuotokset voivat olla laajoja kirjoja. Jokaisen julkaisun on osaltaan pitänyt läpäistä asiantuntija-arvion tiukka seula.
Tieteellisen tiedon popularisointi on tutkijalle tärkeä taito, mutta sen taitaminen ei korvaa omaa uutta tietoa luovaa tutkimusta.
Selvitys on eri asia kuin tieteellinen tutkimus, vaikka se perustuisikin tieteelliseen tietoon. Selvityksiä tuottavat erilaiset konsultit, mutta niitä voidaan tilata myös yliopistoilta ja tutkimuslaitoksilta, joiden kannalta kyseessä on maksullinen palvelutoiminta. Jos tilaajana on julkinen organisaatio, sen on noudatettava omalla kohdallaan hankintalainsäädäntöä.
Myös yhteiskunnan päättäjillä on oikeus tilata tarvitsemiaan selvityksiä. Veronmaksaja odottaa kuitenkin, että nämä tilataan parhailta käytettävissä olevilta tekijöiltä, ovat ne sitten tutkimusryhmiä tai konsultteja. Avoin kilpailumenettely tuottaa varmimmin laadukkaan tuloksen.
Kaikki se aika ja vaiva, jonka suomalainen tutkija joutuu käyttämään lähes jatkuvaan rahoituksen hakemiseen, on poissa varsinaisesta tutkimustyöstä. Päättäjät ovat kuitenkin nähneet aiheelliseksi hoitaa tutkimuksen rahoittamisen tällä tavoin.
Tutkijayhteisön lojaalisuus systeemiä kohtaan joutuisi pahasti koetukselle, jos samat päättäjät eivät sitten antaisikaan rahoitusorganisaatioiden hoitaa tehtäviään rauhassa, vaan alkaisivat itse ohjailla tutkimukseen tarkoitettua rahoitusta mieltymystensä mukaan.
Kirjoittaja on NordLab-liikelaitoksen johtava lääkäri, joka toimii Edistyksellisen tiedeliiton puheenjohtajana.