Niin sanottujen statusautojen omistajissa on keskivertoa enemmän itsekkäitä kuskeja, kertoo uusi Helsingin yliopistossa tehty tutkimus.
Tutkijat halusivat selvittää, rikkovatko Audi- ja BMW-merkkisten tai muiden vastaaven statusautojen kuljettajat liikennesääntöjä useammin, kuin muut.
– Olin pannut merkille, että nopeiden saksalaisautojen kuljettajat ajavat muita useammin päin punaisia, eivät anna tietä jalankulkijoille ja ajavat häikäilemättömästi ja ylinopeutta, Helsingin yliopiston Svenska social- och kommunalhögskolanissa professorina työskentelevä Jan-Erik Lönnqvist sanoo.
Aiemmin tehdyssä tutkimuksessa on osoitettu, että kalliita autoja ajavat rikkovat liikennesääntöjä muita useammin. Ilmiötä on selitetty sillä oletuksella, että varallisuudella on turmeleva vaikutus, joka johtaa esimerkiksi epäeettiseen käyttäytymiseen eri tilanteissa ja niin sanottujen statustuotteiden kulutukseen.
Uudessa tutkimuksessa kysymys käännettiin päälaelleen. Tutkimuksessa pohdittiin, onko kyse pikemminkin siitä, että tietyn tyyppiset ihmiset suosivat statusautoja varallisuudesta riippumatta ja että heillä on tämän lisäksi taipumus rikkoa liikennesääntöjä.
Tutkijat haastattelivat yhteensä 1892 suomalaista autonomistajaa. He vastasivat kysymyksiin, jotka liittyivät heidän autoonsa, kulutustottumuksiinsa ja varallisuuteensa.
Lisäksi heille esitettiin kysymyksiä, jotka luotasivat heidän persoonallisuuttaan. Vastausten analysointiin käytettiin viiden persoonallisuustekijän mallia, joka on yleisin tapa mitata yksilön ominaisuuksia. Malli perustuu viidelle keskeiselle persoonallisuustekijälle, joita ovat avoimuus, tunnollisuus, tunne-elämän tasapainoisuus, ulospäinsuuntautuneisuus ja sovinnollisuus.
Itsekeskeiset suosivat statusautoja
Tutkimuksessa selvisi, että itsekeskeiset miehet, jotka ovat riidanhaluisia, omapäisiä, epäsympaattisia ja epäempaattisia, omistavat muita huomattavasti useammin Audin, BMW:n tai Mercedes-Benzin kaltaisen statusauton.
Lönnqvistin mukaan kyseiset persoonallisuuspiirteet selittävät sekä halun omistaa statustuotteita että sen, miksi kyseiset henkilöt rikkovat liikennesääntöjä muita useammin.
Lönnqvist huomauttaa, että varallisuus on edellytys statustuotteiden omistamiselle ja että rikkaat ajavat näin ollen muita useammin statusautoilla.
– Mutta havaitsimme, että vähemmän sovinnolliset persoonallisuustyypit suosivat statusautoja. He pitävät itseään usein muita parempina ja haluavat myös näyttää sen muille.
Lisäksi tutkimuksessa selvisi, että myös tunnollinen persoonallisuustyyppi tuntee vetoa statusautoihin. Tunnolliseen persoonallisuustyyppiin kuuluvat ihmiset ovat pääsääntöisesti kyvykkäitä, kunnianhimoisia, luotettavia sekä hyvin organisoituneita. He huolehtivat asioistaan ja terveydestään sekä pärjäävät usein myös työelämänsä.
Lönnqvistin mukaan yhteys liittyy mahdollisesti heidän laatuajatteluunsa, eli siihen, että tunnolliset arvostavat hyvää laatua.
– Kaikilla automerkeillähän on tietty imago, ja ajamalla luotettavalla autolla he viestivät samalla ulospäin olevansa luotettavia, Lönnqvist sanoo.
Yhteys tunnollisen persoonallisuuden ja statusautojen suosimisen välillä havaittiin sekä miesten että naisten keskuudessa. Sen sijaan yhteys itsekeskeisen persoonallisuuden ja statusautojen välillä havaittiin vain miesten, ei naisten, keskuudessa. Lönnqvistillä ei ole suoraa vastausta siihen, mistä asia johtuu. Hän pitää mahdollisena, että autoilla ei yksinkertaisesti ole samaa merkitystä statussymbolina naisille.
Kommentointi juttuun on päättynyt.