Paksusuolen tähystys tuottaa naisille ahdistusta ja kipua enemmän kuin miehille, ilmenee Itä-Suomen yliopistossa Kuopiossa tänään tarkastettavasta väitöskirjasta.
Terveystieteiden maisteri Eeva-Liisa Ylisen mukaan kipua kokee noin neljännes potilaista. Suomessa tehdään vuosittain noin 25 000 tähystystä, joilla todetaan ja hoidetaan suoliston tauteja.
Tutkimuksen mukaan sekä hoitajat että lääkärit aliarvioivat jonkin verran kivun merkitystä. Suomessa toimenpide tehdään yleensä ilman lääkitystä, kun esimerkiksi Yhdysvalloissa ja eteläisessä Euroopassa käytetään rauhoittavia ja kipulääkkeitä, jopa nukutusta.
- Lääkkeetön tähystys on vaarattomampaa, tutkija sanoo.
Hänen mukaansa naisten miehiä suurempi kipu ja ahdistus johtuu osin anatomisesta rakenteesta, mutta myös psyykkisistä tekijöistä. Ennen toimenpidettä naiset ovat ahdistuneempia, mikä alentaa kivun sietokykyä.
Tutkija suosittaa, että hoidossa tulee ottaa huomioon erityisesti naisten aiempien kipukokemusten ja ahdistuneisuuden vaikutus. Riskipotilaille tulee tarjota lääkityksen mahdollisuutta.