Tut­ki­mus ky­seen­alais­taa polven tä­hys­tys­leik­kauk­sen hyödyt

Ikääntymisen seurauksena rappeutuneen polvinivelen tähystysleikkauksesta ei välttämättä ole mitään apua, kertoo tuore tutkimus.

Ikääntymisen seurauksena rappeutuneen polvinivelen tähystysleikkauksesta ei välttämättä ole mitään apua, kertoo tuore tutkimus. Tutkimuksen mukaan oireiden lievittämisessä yhtä hyvin toimivat monesti fysioterapia tai lumekirurgia.

Yleisesti kuitenkin oletetaan, että revenneen kierukan osapoistosta on hyötyä tapauksissa, joissa potilas kokee polven lukkiutuvan tai jumiutuvan.

- Myös vakiintuneet hoitomenetelmät tulisi välillä kyseenalaistaa ja selvittää, perustuvatko ne tutkittuun tietoon. Ei ole sellaisia itsestäänselvyyksiä, joita ei tarvitse tutkia, sanoo tutkimusta johtanut ortopedian ja traumatologian professori Teppo Järvinen Helsingin yliopistosta.

Suomalaisen Fidelity-tutkimusryhmän tutkimus on julkaistu arvostetussa Annals of Internal Medicine -julkaisusarjassa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä