Piipahdus maaseutututkijoiden tapaamisessa vahvisti näkemystä siitä, etteivät syrjäisen Suomen ongelmat johdu ainakaan syvällisen pohdinnan puutteesta. Yhä tulemistaan odottavan aktiivisen aluepolitiikan tarpeiksi väännettiin kättä siitä, asuvatko oikeat maalaiset harvaan asutulla vai syrjäisellä maaseudulla.
Väljään asuttukin sai kannatusta. Akateeminen termimiekkailu keskeytettiin tyylikkäästi muistutukseen siitä, että asia on loppujen lopuksi maaseudun asukkaalle yhdentekevä. Kymmenien kilometrin matka lähimpään kauppaan ei moisen pohdinnan tuloksena lyhene yhtään.
Maaseutututkimusta on tehty paljon. Toimivia ratkaisuja harvaan asuttujen tai syrjäisten seutujen elinolojen turvaamiseksi on esitetty vähän ja toteutettu vielä vähemmän.
Yhden pitäjän metsäkämppien laskenta on varmasti arvokasta paikallishistorian tallennusta, mutta jos sen johtopäätöksenä esitetään pontevaa luontomatkailun mahdollisuuksiin tarttumista, kuulostaa neuvo kyläläisenkin korvissa aivan liian usein kuullulta.
Kaikista Suomen syrjäkylistä ei ole matkailuparatiiseiksi eikä tutkijoista aluepolitiikan toteuttajiksi. Kylillä ei ole vetovoimaa eikä tutkijoilla valtaa. Eivätkä aluepolitiikkaa toteuta yrityksetkään, niin paljon kuin yhteiskuntavastuullaan elämöivätkin. Kysykää vaikka Kemijärveltä.
Suomen maaseutu on paitsi lähes loppuun muutettu, myös sen verran tutkittu, että poliitikoilla pitäisi olla riittävästi rakennuspuita tukevan ja muutosviimat kestävän maaseutuohjelman luomiseksi. Sellaisen, joka antaisi maaseudulle ja siellä asuvalle toivoa, näköalaa ja mielellään muutaman kestävän lupauksenkin.
EU:ssa maaseudun kehitystä kyllä pohditaan ja ohjataan, mutta eivät kansallisen vallan käyttäjät voi sysätä maaseutupolitiikan toteuttamisen vastuuta unionin tavoiteohjelmille. Maaseutu pitää ottaa oleelliseksi osaksi yhteiskunnan kehittämistä.
Vaikka keskittämisellä ja kaupungistumisellakin on arvovaltaiset puolustajansa, nykyistä toimivampaa aluepolitiikkaa vaaditaan päättäjien puheissa vasemmalta oikealle. Toteamukset "koko maa täytyy pitää asuttuna" ja "Suomea ei kannata rakentaa kahteen kertaan" yleistyvät ainakin vaalien lähestyessä.
Vääränlaiset mielikuvat ja vastakkainasettelu elävät maaseutu--kaupunki -keskustelussa vahvoina. Unohdetaan tai ei tiedetä, että lannan haju ja traktorilla ajelu eivät enää kuulu maaseudun enemmistön elämään. Kaupunki mielletään rikkaaksi, moderniksi ja kehittyväksi, maaseutu köyhäksi, takapajuiseksi ja alikehittyneeksi.
Keskustelupalstoille putkahtaa ajoittain kärkeviä kirjoituksia, joissa mieltään purkavat niin maalaiset kuin kaupunkilaisetkin. Kasvukeskuksen asukas kokee olevansa maalaisen elättäjä. Maaseudun asukas ylistää asuinseutunsa erinomaisuutta lasten kasvuympäristönä ja surkuttelee kaupungin lasten kovaa kohtaloa.
Sorateiden varsilla asuva, niiden liejussa ja kuopissa miten kuten kulkeva maaseudun väki ehti jo hiljattain luulla, että maaseutupolitiikkaa on alettu harjoittaa ihan oikeasti. Lupasivat lisää rahaa yksityisteiden kunnostukseen.
Sitten selvisi: eivät päättäjät olleetkaan kuulleet asukkaiden vuosia kestänyttä, vaan metsäteollisuuden juuri päästämän hätähuudon. Puulle voidaan laskea arvo. Ihmisen arvoahan ei kuulemma voida rahassa mitata.
***
Lain rajoja etsitään Tavastkengällä. Isäntä ampui pihapiiriin tullutta, aikaisemmin jo kolme tilan lammasta tappanutta sutta kohti. Asiaa tutkitaan metsästysrikoksena.