Euroopan matkapuhelimista on vuonna 2007 jopa puolet 3G-kännyköityä, väittää lontoolaisen Thinking Box –konsulttiyhtiön tuore tutkimus. Näin 3G-verkoista ja -palveluista olisikin tulossa uskottua nopeammin menestys.
Ennuste on kuitenkin melko epävarma, sillä heikommassa skenaariossa 3G-kännyköiden osuus on matkapuhelimista 15 ja optimistisimmassa 75 prosenttia.
Tutkimus myös varoittaa, että kuluttajien kännykkätottumukset eivät muutu radikaalisti 3G:n myötä: ihmiset haluavat edelleen vain kommunikoida muiden ihmisten kanssa. Tällöin itse tehdystä sisällöstä, kuten kuvia ja videokuvaa sisältävistä multimediaviesteistä, tulee tutkimuksen mukaan hittipalveluita.
Operaattoreiden liikevaihto nousee uusien palveluiden ansiosta kuitenkin vain 15 prosenttia vuoteen 2007 mennessä, kun kokonaisuudessaan asiakaskohtainen laskutus (ARPU, Average Revenue Per User) kasvaa huimat 150 prosenttia.
Tästä liikevaihdosta vuonna 2007 edelleen 62 prosenttia tulee tutkimuksen mukaan puheluista ja 22 prosenttia erilaisista viesteistä. Operaattorien tekstiviesti- ja puheluhinnoittelu tulee konsulttiyhtiön mukaan säilymään 3G-verkoissa ennallaan. Näiden kulujen päälle tulee sitten arviolta 15 euron kuukausimaksu 3G-verkon käytöstä.
Tutkimus ennustaa myös perinteisten gsm-operaattoreiden kärsivän sukupolvenvaihdoksesta ja uusien 3G-operaattoreiden, kuten Hutchison 3G, valtaavan alaa.