Kirkkohaudat olivat filosofian tohtori Kirsti Paavolasta kiehtovia tutkimuskohteita, joihin hänen tekisi mieli vielä palata. Muumioituneiden ruumiiden tutkimisessa on kuitenkin eettisiä ongelmia. Siksi niitä ei juuri ole inventoitu systemaattisesti.
"Ne ovat pikkuisen arkaluonteista materiaalia. Fyysisen antropologian osuus on arkeologiassa kasvanut kymmenen viime vuoden aikana. 1600-1700-luvun ihmisiä tutkitaan paljon luumateriaalin perusteella. Se on tavallaan helpompaa eettisesti kuin tutkia muumioita, joissa on jäljellä pehmytkudosta ja joissa ihmisen hahmo on nähtävissä", Paavola sanoo.
Kirsti Paavolan Kepeät mullat -väitöstä varten tehtiin Suomen ensimmäiset systemaattiset kirkkohautatutkimukset 1990-luvun jälkipuolella.
Muumiot voisivat kertoa varmasti monenlaista uutta tietoa aikalaistensa elämästä. Osa niistä on niin hyvin säilyneitä, että ne voisi tunnistaa.
"Näistä ihmisistä ei ole koskaan otettu tai maalattu kuvaa, mutta silti heidän piirteensä voi nähdä", Paavola innostuu.
Jotkut suvut ovat olleet hyvin kiinnostuneita lisätutkimuksista. "Sukujen kanssa on pohdittu muun muassa dna-näytteiden ottoa, mutta se on jäänyt. Sukuseurojen jäsenillä on asiasta monenlaisia mielipiteitä."
Nimettömät vainajat ovat tavallaan seurakunnan omaisuutta. Jälkipolvien mielipiteeseen suhtaudutaan luonnollisesti pieteetillä. Lupa tutkimuksiin on saatava myös museovirastolta.
Paavolan mukaan näihin aikoihin asti on ollut heikosti tiedossa, että kuivumalla muumioituneita ihmisiä on Suomessa niinkin paljon. Kempeleen muumiot ovat harvinaisen otollisia tutkimuskohteita siksi, että monet niistä ovat nähtävissä peittämättöminä. Kiviset hautakammiot on ollut helppo avata vain kattoa poistamalla, kun päällä ei ole maakerrosta.
Jatkotutkimuksilla ei ole kiire, sillä muumioita ei varsinaisesti uhkaa mikään. Kempeleen vanha kirkko on nykyään lähes autiokirkko, jonka lattian alla olosuhteet ovat melko vakiot.