Kun Jäämeren ulapan ylittänyt lentokone laskeutuu Huippuvuorille, voi graafisen mustavalkoinen maisema yllättää matkustajan. Syy selviää vasta lentokentällä: arktiset tuulet levittävät kaivosten hiilipölyä jylhille vuorenrinteille, saman pölyn vuoksi kengät on riisuttava lähes kaikkialla sisätiloissa.
Kaivostoiminnasta huolimatta Huippuvuorille on keskittynyt paljon arktista tutkimusta - ja suuri osa siitä juuri ympäristön puhtauden vuoksi. Huippuvuorten aluetta pidetään arktisena laboratoriona ja sellaisena se halutaan myös säilyttää. Lähes 60 prosenttia saarista on suojeltu ja ympäristölakeja tiukennettiin entisestään viime kesänä.
Jäätikkö peittää 60 prosenttia Huippuvuorten saariryhmästä ja asutus on keskittynyt viiteen paikkaan. Hallinnollinen keskus on 1 500 asukkaan Longyearbyen. Venäläisessä kaivoskaupungissa Barentsburgissa on 900 asukasta, norjalaisessa Sveassa käy työssä noin 210 kaivostyöläistä. Puolalla on Hornsundissa kahdeksan tutkijan asema, Ny-Ålesundin tutkimuskeskuksessa on 40-100 asukasta.
Ny-Ålesund on maailman pohjoisin vakituisesti asuttu paikka. Se on myös tutkimusyhteisö, jossa tapaa helposti toistakymmentä eri kansallisuutta: norjalaisia, saksalaisia, japanilaisia, italialaisia, brittejä, ranskalaisia, hollantilaisia, amerikkalaisia, kiinalaisia ja jopa eteläkorealaisia. Norjan omien tutkimuslaitosten rinnalla on monien muiden maiden tutkimusasemia. Osa niistä toimii ympäri vuoden, joten kylässä vierailee vuosittain jopa 10 000 tutkijaa.
Pohjoisnaparetkien tukikohta
Tutkimus rantautui Ny-Ålesundiin jo varhain: Pohjoisnapa houkutteli tutkimusmatkailijoita ja suosituin reitti kulki pitkin Huippuvuorten länsirannikkoa. Koska jää esti etenemisen laivoilla, ryhdyttiin Pohjoisnavalle pyrkimään lentäen. Yksi epäonnisista varhaisista yrittäjistä oli englantilainen William Parry vuonna 1827. Salomon A. Andrée yritti Pohjoisnavalle ilmapallolla vuonna 1897, Walter Wellman Americalla vuosina 1907 ja 1909. Roald Amundsen lähti ilmalaivalla Ny-Ålesundista vuonna 1925, Richard Byrd vuonna 1926.
Amundsen uusi yrityksensä Umberto Nobilen kanssa ilmalaiva Norgella vuonna 1926. Nobile yritti uudestaan Italialla vuonna 1928, onnistui mutta menetti puolet miehistään - ja etsinnöissä menehtyi myös Amundsen. Ny-Ålesundissa seisoo yhä ilmalaivojen kiinnitystorni muistona näistä matkoista.
Kaivostoiminta alkoi Huippuvuorilla jo 1900-luvun alussa. Kings Bay Kull Compani perusti hiilikaivoksen Ny-Ålesundiin 1917. "Norjan läsnäolo oli kylmän sodan aikana poliittisesti tärkeää, joten Huippuvuorille pumpattiin investointeja muun muassa kaivostoimintaan", kertoo Tromssan museossa työskentelevä Per Kyrre Reymert.
Valtiollinen kaivostoiminta lopetettiin kylässä vasta 1963, vakavan kaivosonnettomuuden jälkeen. Kaivosyhtiöstä tehtiin tutkimusta tukeva Kings Bay AS, joka vastaa kylän satamasta, lentokentästä, voimalasta, kaupasta sekä kaukolämpö-, puhelin-, vesi- ja viemäriverkoista.
Ny-Ålesundia suojellaan tiukasti, sillä puhdas ympäristö on alueen tutkimustyön perusta: kylän ympäristössä on useita tutkimuskenttiä ja koealoja, erilaisista mittareista puhumattakaan. Kaikki asutusjätteet lajitellaan ja kompostoidaan, maatumattomat pakataan ja lähetetään mantereelle. Ilman puhtauden vuoksi moottoriliikenne on vähennetty minimiin.
"Tiestöä on 89 kilometriä ja tutkimusasemilla useita autoja, mutta asukkaita kannustetaan käyttämään polkupyöriä", Reymert kertoo.
Ny-Ålesundiin ei haluta myöskään massamatkailua, siksi kylässä ei ole hotellia. Nähtävyyksiä ovat 1,5 kilometrin luontopolku sekä kaivostoiminnasta kertova museo. Matkailijat saapuvat risteilyaluksilla kahden kesäkuukauden aikana. "Heinäkuussa satamassa ei ole tilaa kaikille laivoille", Reymert kuvailee. Ny-Ålesundiin suunnitellaankin tutkimusalusten sataman laajentamista sekä merilaboratoriota.
Tutkilla peilataan lähiavaruutta
Huippuvuoret tunnetaan myös yhtenä EISCAT-tutkajärjestelmän sijoituspaikoista. Longyearbyenin lähellä olevat tutkat yltävät napa-alueen yläpuoliseen lähiavaruuteen: keila kattaa alueen Pohjoisnavalta Skandinavian rannikolle, aina 1 200 kilometrin korkeuteen.
"Revontulet ovat vain yksi pieni osa tutkimuksesta, niiden lisäksi mitataan muun muassa maan ionosfäärin elektronitiheyttä, lämpötilaa, sähkökenttiä ja tuulijärjestelmiä", kertoo tohtori Tauno Turunen, joka vuoden vaihteessa palasi Kiirunasta Sodankylän Geofysiikan observatorioon, pesti EISCATin pääjohtajana kesti viisi vuotta.
Tutkamittaukset alkoivat Huippuvuorilla vuonna 1996, mutta ne saatiin täydellä teholla käyntiin vasta vuosituhannen vaihteessa. Turunen oli kuitenkin mukana työryhmässä jo silloin, kun tutkia noin 12 vuotta sitten ryhdyttiin suunnittelemaan. Hänen mukaansa laitteet ovat vieläkin maailman nykyaikaisimmat.
Tutkat sijaitsevat korkean vuoren huipulla erittäin vaikeissa luonnonolosuhteissa. Satunnaisia sähkökatkoja lukuunottamatta luonto ei ole kuitenkaan haitannut niiden toimintaa. "Tosin pari kertaa vuodessa asemalle ei pääse lainkaan, ja yhtä usein sieltä ei pääse pois", Turunen naurahtaa.
Säteily tunkeutuu mereen
Otsonimittauksia on tehty Huippuvuorilla jo pitkään. Ilmakehän otsonipitoisuus vaikuttaa siihen, kuinka paljon auringon ultraviolettisäteilyä pääsee maahan. Vaihtelu on suurinta napa-alueilla, ja siksi Huippuvuoret soveltuu otsonitutkimuksiin erittäin hyvin.
Mittauksissa pyritään erottamaan luonnollinen ja ihmisen aiheuttama vaihtelu. "Nykyisin arvellaan, että noin puolet vaihtelusta aiheutuu ihmisen toiminnasta", kertoo tutkija Trond Svenø, joka toimii Norsk Polarinstitutin tutkimusasemalla Ny-Ålesundissa.
Runsas ultraviolettisäteily aiheuttaa ihmisille ihosyöpää, mutta se vaikuttaa myös muualla luonnossa. "Vahingollinen säteily voi tunkeutua syvälle veteen. Se voi lisätä kalojen mädin kuolleisuutta, vaikuttaa niiden perintötekijöihin ja poikastuotantoon. Planktonin ja levätuotannon kautta sillä voi olla yhteyksiä meren ravintotasapainoon. Ultraviolettisäteilyn arvellaan ohjaavan myös joitakin biologisia toimintoja."
Huippuvuorilla tutkitaan myös jään ja lumen määrää, joka on vähentynyt 20 vuodessa noin 20-30 prosenttia. "Mitä vähemmän lunta ja jäätä, sitä vähemmän auringon säteilyä heijastuu takaisin avaruuteen. Se nostaa maapallon lämpötilaa", Svenø kuvaa monimutkaisia vaikutusmalleja.
Huippuvuorilla on oma, Longyerbyenissä toimiva yliopisto UNIS (The University Centre on Svalbard). Se tarjoaa arktisen biologian, geologian, geofysiikan ja teknologian yliopisto-opetusta sekä tutkimusta. Opiskella voi aina tohtorin tutkintoon asti.
Viikon mittainen turvakurssi on pakollinen kaikille vakituisille opiskelijoille sekä kenttätutkimuksiin aikoville. Kurssilla opetetaan selviytymistä arktisessa erämaassa alkaen pukeutumisesta. Jääkarhuvaaran vuoksi niillä opetetaan myös pakollisen turvavälineen eli kiväärin käyttöä.
UNIS aloitti toimintansa syksyllä 1993. Sen taustalla ovat Norjan valtio sekä Oslon, Bergenin, Trondheimin ja Tromssan yliopistot. Opetuskielenä on englanti.
Opetuksessa ja tutkimuksessa hyödynnetään yliopiston arktista sijaintia, yksi sen tavoitteista onkin Huippuvuorten kehittäminen kansainväliseksi tutkimusalueeksi. Vuonna 2001 UNIS kirjasi yhteensä 260 opiskelijaa, puolet heistä ulkomaalaisia.
Hakuaika syksyn kursseille päättyy huhtikuun puolivälissä ja kevään kursseille lokakuun puolivälissä. Lisää tietoa löytyy nettisivuilta www.unis.no