Viranomaiset ovat arkoja puuttumaan uskonnollisten yhteisöjen jäsenten kokemaan hengelliseen väkivaltaan. Näin arvioi Lapin yliopiston politiikkatieteiden lehtori Aini Linjakumpu kirjassaan.
Oikeuslaitoksen ja poliisin lisäksi puuttumista kaihtavat kirkko ja muut julkiset toimijat. Lopputuloksena on, että uskonnolliset yhteisöt saavat tutkijan mukaan toimia varsin omavaltaisesti.
- Hengellinen väkivalta on Suomessa merkittävä ongelma. Sitä ei ole saatu kitkettyä, eikä siihen ole edes haluttu tarttua, Linjakumpu sanoo.
Tutkija muistuttaa, että uskonnollisten yhteisöjen omat oikeudenkäyttötavat voivat olla vaikutuksiltaan voimakkaampia kuin maallisten oikeuslaitosten päätökset.
Hengellinen väkivalta on usein hienovaraista, joten siitä on vaikeaa saada otetta. Myös sen muodot voivat olla moninaisia.
- Hengellinen väkivalta voi estää seksuaalisuuden toteutumista tai rajata elämän pelkästään liikkeen piiriin. Siihen voivat kuulua myös taloudellinen hyväksikäyttö sekä tietyt fyysisen väkivallan muodot.
Pahimmillaan ilmiö voi tutkijan mukaan jopa uhata henkeä. Joidenkin kristillisten yhteisöjen toimintatavat ovat hänestä varsin ongelmallisia myös ihmis- ja perusoikeuksien kannalta.
Uskonnon varjot -teos nojautuu vanhoillislestadiolaisten ja Jehovan todistajien kokemuksiin. Linjakumpu kuitenkin korostaa, että kirjan havainnot koskevat myös lukuisia muita uskonnollisia liikkeitä.
Vanhoillislestadiolaisuuden kattojärjestön SRK:n johtokunnan puheenjohtaja Viljo Juntunen korostaa, että järjestö on irtisanoutunut kaikesta henkisestä tai hengellisestä väkivallasta.
- Esimerkiksi sielunhoidolliset keskustelut tulee käydä täysin vapaaehtoisesti ja ilmaan mitään pakkoa, hän painotti STT:lle.
Juntunen pitää hyvänä, että ongelmiin on viime aikoina kiinnitetty julkisuudessa huomiota, vaikka ne ovatkin liikettä myös leimanneet.
- Kun ongelmista tullaan tietoisiksi, niitä päästään korjaamaan ja asioista keskustelemaan.
Jehovan todistajat eivät halunneet kommentoida kirjan sisältöä STT:lle.