Nuorisotutkimus ry:n vastaava tutkija Mikko Salasuo on inhottava piikki Suomen urheilujohtajien takamuksissa. Hän uskaltaa kuuluttaa ääneen asioita, joista urheilupiireissä mieluummin vaietaan. Salasuon työpaikka ei olekaan olympiakomiteasta kiinni.
Huippu-urheilumme nykytilannetta kuvastaa Salasuon mukaan muun muassa se, että ainoan mitalimme Riosta 2016 toi tamperelainen kotirouva ja kahden lapsen äiti, joka siirtyi pugilistin uralle 28-vuotiaana kuntonyrkkeilyn parista.
– Todellisuudessa Suomen urheilun tilanne on paljon huolestuttavampi kuin urheilupomot ymmärtävät. Meiltä puuttuu kokonaan järjestelmä, jonka pohjalle huippu-urheilumenestys olisi mahdollista rakentaa, Salasuo sanoo.
Esimerkiksi musiikin alalla olemme paljon lähempänä kovinta kansainvälistä kärkeä kuin urheilussa. Säveltaiteilijoidemme maailmanmenestyksiä on vähitellen pohjustettu kouluissa ja musiikkioppilaitoksissa 1960-luvulta saakka. Pitäisikö meidän ehkä kopioida ideoita musiikista urheilun puolelle?
– Musiikin ja urheilun välille en vetäisi yhtäläisyysmerkkejä. Taiteessa menestymisen logiikka on erilainen, vaikka huipuilta vaaditaan molemmilla aloilla erittäin harvinaisia pääomia.
Yhteiskunnan varoja upotetaan huippu-urheiluun
Salasuo laskee, että huippu-urheiluun Suomessa on vuosina 2013–2015 upotettu, suoraan ja kiertoteitse, yhteiskunnan varoja noin 90 miljoonaa euroa. Viimeksi vietiin joukkueelle kotimaisia polkupyöriä Rioon, koska olympiakylässä paikat olivat liian kaukana toisistaan.
Pikku juttu, mutta kuvastaa vallitsevaa ajattelutapaa.
– Samanaikaisesti opetus- ja kulttuuriministeriö on panostanut siihen, että lasten ja nuorten harrasteliikunta ja -urheilu muodostaisivat 55 prosenttia valtion tuen painopisteestä. Lapsista ja nuorista noin kolmannes ei pysty harrastamaan liikuntaa tai urheilua haluamallaan tavalla, koska se on liian kallista. Millä oikeutuksella 90 miljoonaa suunnataan ministeriöstä toimintaan, josta eduskunta on hyväksynyt vain murto-osan?
Nuorisotutkija on tuohtunut. Hän on sitä mieltä, että koko urheilujärjestelmämme, jota olympiakomitea hallinnoi, ei perustu yhtikäs mihinkään; ei tutkittuun tietoon, ei toisten maiden hyviin kokemuksiin eikä toimintamalleihin.
Lähes kaikki muut länsimaat ovat Salasuon mukaan luoneet itselleen järjestelmän, jota johdetaan poliittiselta tasolta, joka perustuu erittäin vahvasti tutkimustietoon ja jossa koko urheilun kenttä toimii mukana. Islanti on tästä malliesimerkki.
Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että omalla vapaa-ajalla leikkimisen eli ”deliberate playn” tulisi urheilussa olla ylivoimaisesti tärkeintä noin 12 ikävuoteen saakka.
– Vielä 15-vuotiaana ei seulota tulevia huippuja. Tärkeämmäksi nähdään se, että kun nuori alkaa toden teolla harjoitella omaa lajiaan huippuvalmentajien johdolla, hänellä on siihen tarvittavat fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset valmiudet. Todelliset huippuyksilöt nousevat esille vasta noin 18–22 vuoden iässä.