Uutiset Bodominjärvellä vuonna 1960 tapahtuneiden surmien tutkinnasta ovat viime päivinä herättäneet keskustelua rikosten vaikutuksesta tekijäänsä myös yleisellä tasolla.
Henkirikosten vaikutusta surmatöiden tekijöiden persoonallisuuteen on tutkinut lääkintöneuvos Matti Tuovinen.
- Kun rikos on niinkin dramaattinen, sitä tietysti odottaa, että tekijän kokema syyllisyyskin olisi näyttävää ja hänen käyttäytymistään leimaavaa. Mutta sitä se ei useinkaan ole, sanoo Turun vankilamielisairaalassa mielentilatutkimuksia tehnyt Tuovinen. Väitöskirjassaan hän selvitti henkirikoksen tehneiden ihmisten persoonallisuutta.
- Miten surmaaja tekonsa kantaa, on mielenkiintoinen kysymys. Se saattaa kuvastua alttiutena syytellä muita tai jonkunlaisena "pystyynkuolemisena" niin, että persoonallisuus jäykistyy ja kapeutuu lopuksi ikää.
- Niille, jotka pystyvät suremaan rikostaan mielessään, kyse on jonkinasteisesta depressiivisestä kriisistä ja he saattavat päättyä itsemurhaankin. Persoonallisuuden kannalta surija löytää rikoksestaan huolimatta paremmin mahdollisuuksia elämässään vielä.
- Mahdollisuus on niillä suurin, jotka ovat tällaisen depression läpikäyneet.
Tuovinen miettii myös sodan surmatöiden vaikutusta rintamalta palanneiden miesten mieleen.
- Niin kauan kuin sota oli meneillään, joukon yhteinen henki ja moraali mahdollistivat sen, että tässä tilanteessa oli lupa tapaa. Silloin se ei tuntunut monenkaan mielestä murhalta.
- Sodan jälkeen, kun jytinät loppuivat ja porukka hajosi, miehet joutuivat olemaan enemmän yksin kokemuksensa kanssa. Silloin monet havahtuivat siihen, että kysehän oli murhaamisesta: asia jouduttiin käymään mielessä uudelleen ja ottamaan siihen myös yksilönä kantaa.
- Silloin monilla saattoi olla erityyppisiä sopeutumiskriisejä ärtyneisyyden tai depression tai ryypiskelyn suuntaan. Monelle kriisin sisältö oli ainakin osittain tämä, Tuovinen pohtii.