Lappi on aina ollut tarunomaista seutua. Lappia leimaavat esimerkiksi joiut, shamaanitarinat ja joulupukkisadut. Lapissa on myös syntynyt tai synnytetty koko maan historiaan liittyviä myyttejä. Usein monet näistä myyteistä ovat eläneet omaa elämäänsä niin, että niistä on tullut totuuksia. Näillä totuuksilla ei kuitenkaan välttämättä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Turun yliopiston poliittisen historian dosentti Mikko Uola on pureutunut juuri näihin jälkimmäisiin myytteihin. Mittavassa tutkimuksessaan "Vallankumouksellisia, vakoilijoita ja aseveljiä" (Minerva) hän kumoaa laajan arkistoaineiston avulla useita myyttejä.
--?Myytti voi syntyä monella tavoin, ja niitä voidaan nykyajan perinteessäkin elättää ja säilyttää hyvinkin elinvoimaisina niin sanottuina urbaaneina legendoina. Historiallinen uskomus syntyy helposti silloin, kun tietoa jostain tapahtumasta on saatavissa vain rajallisesti, Uola perustelee tutkimuksensa lähtökohtia.
Uola käsittelee Lapin tapahtumia 1910-luvulta 1940-luvulle. Mukana on useita Pohjois-Suomen ja koko valtakunnankin asioihin vaikuttaneita hahmoja. Heitä ovat etenkin läänin maaherra Kaarlo Hillilä ja legendaarinen jääkärieversti Oiva Willamo.
Vakoilua rahan voimalla
Yksi näkyvimmistä legendoista syntyi talvisodan alla vuonna 1939, kun Petsamossa paljastui Suomen kaikkien aikojen laajin vakoilujuttu. Jutun kaksi päätekijää kuoli hämärissä oloissa kuulustelujen aikana. Jutun yksityiskohdista vaiettiin silloisen arkaluontoisen poliittisen tilanteen vuoksi. Tämä johti villeihin huhuihin. Väitettiin, että vakoilujutun taustalla oli paljon muuta kuin mitä virallisesti myönnettiin.
Uola on käynyt läpi kaikki tämän jutun asiakirjat. Niiden perusteella hän todistaa, ettei jopa joihinkin historiankirjoihin levinneissä huhuissa salaliitoista ja asiakirjojen hävittämisestä ole mitään perää. Tässä jutussa kyse oli yksinkertaisesti tietojen luovuttamisesta Neuvostoliitolle rahasta.
Uola kirjoittaa laajasti jatkosodan vaiheista, kun rintamavastuu Lapissa oli saksalaisjoukoilla. Hän korostaa, että suomalaisten ja saksalaisten sodanaikaiset suhteet perustuivat korkean tason kanssakäymiseen. Ne eivät perustuneet esimerkiksi alempien upseerien satunnaiseen yhteistyöhön joissain erilliskysymyksissä, kuten jotkut tutkijat ovat pyrkineet korostamaan.
Lapin sodasta päätettiin Moskovassa
Uola täsmentää myös saksalaisten ja suomalaisten suhdetta. Hänen mukaansa suomalaisia ei käsketty; saksalaisten piti aina pyytää jotain suomalaisilta. Kenraalitkin pantiin joskus järjestykseen. Uola muistuttaa myös, että välirauhantekoa syksyllä 1944 seurannut Lapin sota oli sota, jota kumpikaan osapuoli ei halunnut. Sitä sotaa ei päätetty sen paremmin Helsingissä kuin Berliinissäkään. Siitä päätettiin Moskovassa.
Uolan käsittelyssä uuden tulkinnan saavat esimerkiksi itsenäistymisen vuodet, läskikapina vuonna 1922, Rovaniemen murhapoltto ja kyyditysten aika vuonna 1930. Tekstiä täydentää erittäin laaja kuvitus. Suurin osa kuvista on ennen julkaisematonta aineistoa.
