Säveltäjä Kaija Saariahon ja hänen esikoisoopperansa Kaukainen rakkaus (L´amour de loin) valitseminen väitöskirjan aiheeksi oli helppoa Liisamaija Hautsalolle. Saariahon teoksessa yhdistyy kaksi musiikintutkijan intohimoa: nykymusiikki ja ooppera.
"Väitöskirjan tiimoilta olen ollut naimisissa Kaukainen rakkaus -teoksen kanssa neljä, viisi vuotta, joten osaan sen kyllä ulkoa. Kyseessä on haastava kokonaisuus, jonka opetteluun on mennyt aikaa. Kaukainen rakkaus ei ole mikään tonaaliseen säveljärjestelmään eli duuri- ja molliasteikkoon perustuva Tosca", Hautsalo huokaisee.
Hautsalo on seurannut Kaukaisen rakkauden julkista kehitystä läheltä. Hän oli paikalla, kun teos kantaesitettiin Salzburgin musiikkijuhlilla Itävallassa kesällä 2000. Freelancer-toimittajana hän kirjoitti oopperasta arvioita useisiin lehtiin, myös Kalevaan.
Hautsalo on jo pitkään ollut yksi Kalevan Helsingissä toimivista musiikkikriitikoista.
"Ooppera oli ensi kuulemasta lähtien lumoava ja huomasin, että siinä on paljon traditionaalisia oopperaelementtejä. Vaikka Saariahoa pidetään juuri nykymusiikin säveltäjänä, teoksen rakenteessa on hyvinkin perinteisiä musiikillisia aiheita", tutkija sanoo.
Housurooli ja
sydänaihe
Kaukaisen rakkauden ensikosketuksen yhteydessä Hautsalo ei pystynyt vielä erottamaan kaikkia niitä elementtejä, joista oopperan konventionaalisuus muodostuu.
Tarkempi tutkimus väitöskirjan muodossa paljasti, kuinka suomalaisten modernistien kolmannen sukupolven edustajana pidetyn Saariahon teoksessa on yllättävän paljon oopperassa jo 1600-luvulta lähtien käytettyjä elementtejä.
"Näitä historiallisia oopperalle tyypillisiä musiikillisia aihelmia, jotka Kaukaisessa rakkaudessakin löytyvät, ovat tarantella, housurooli, kehtolaulu, satakieliaihe ja sydämen sykkimisen rytminen aihe", Hautsalo luettelee.
Kaukaisessa rakkaudessa housuroolin eli travestin tekee androgyyninen Pyhiinvaeltaja. Käytännössä housurooleissa on kyse miesroolista, jonka nainen esittää. Eräs tunnetuimmista travesteista on Cherubinon rooli Mozartin vuonna 1786 kantaesitetyssä oopperassa Figaron häät.
Hautsalon mukaan Kaukainen rakkaus edustaa Saariahon aikaisempiin teoksiin verrattuna etääntymistä jälkisarjallisesta estetiikasta, jossa parametriajattelua soveltaen sävelletään ja analysoidaan musiikkia äänen osatekijöiden kuten sävelkorkeuden, voimakkuuden, keston ja sointivärin mittareilla.
Kaukaisessa rakkaudessa läsnä ovat duuri- ja molliasteikon kulut koko- ja puolisävelaskelineen. Tästä syystä oopperaa voidaan pitää jopa melodisena Hautsalon mielestä.
"Jotkut sävelmät saattavat jäädä mieleen soimaan, mikä on Saariahon aikaisempaan tuotantoon verrattuna harvinaista. Nämä elementit tekevät teoksesta nykymusiikin kontekstissa yleisöystävällisen ja kommunikoivan", Hautsalo pohtii.
Kaukaisen rakkauden tekstin on laatinut libanonilaisranskalainen kirjailija Amin Maalouf. Saariaho ja Maalouf muodostavat tasavahvan työparin, jonka työskentely on jatkunut ensimmäisen yhteisen teoksen jälkeen vielä Adriana Mater -oopperalla ja Simonen kärsimys -oratoriolla.
"Kaukaisen rakkauden libretistiksi piti alun perin tulla Jacques Roubaud, jonka teoksesta La fleur inverse: L´art des troubadours Saariaho alun perin löysi trubaduuri Jaufré Rudelin tarinan. Roubaud teki luonnoksia librettoa varten, mutta vetäytyi kuitenkin myöhemmin projektista. Maalouf tuli mukaan aivan viime hetkillä, mutta hänen ja Saariahon yhteistyö on ollut sitäkin hedelmällisempi", Hautsalo kuvailee.
Yliaistillisuutta
ja väkivaltaa
Kaija Saariahon toinen ooppera, 23. helmikuuta Suomen ensi-iltansa saava Adriana Mater, on musiikillisesti Kaukaiseen rakkauteen verrattuna hyvin erilainen.
Siinä missä jälkimmäinen peilaa eteerisen ja yliaistillisen maailman pinnoilla, vuonna 2006 Pariisissa kantaesitetty Adriana Mater on konkreettinen väkivallan kuvaus tässä ajassa.
"Adriana Mater ei ole yhtä melodinen kuin Kaukainen rakkaus. Sävellysteknisesti se on kompleksisempi, ja Saariaho palaa selvästi siinä takaisin tyyliin, joka edelsi Kaukaista rakkautta", tutkija vertailee.
Anteeksiannon teeman lisäksi Adriana Materissa on nähtävissä Saariaholle tyypillinen rakkauden aihe. Liisamaija Hautsalon mukaan säveltäjän teokset ovat 90-luvulta lähtien olleet pitkälti tutkielmia rakkauden erilaisista muodoista. Teema ovat läsnä sekä Kaukaisessa rakkaudessa että Adriana Materissa.
"Adriana Materissa on kyse äidiksi tulemisesta raiskauksen kautta. Mikään muu tilanne ei voi olla naiselle ristiriitaisempi kuin tämä asetelma. Saariaho nostaa esiin oopperassa ennen käsittelemättömiä ajankohtaisia aiheita: Voiko äiti rakastaa raiskauksen tuloksena syntynyttä lasta? Voiko lapsi rakastaa äitiään, joka salaa totuuden?" Hautsalo kysyy.
Oopperan näkyvyys
on haaste
Oopperan nykytila on Hautsalon mielestä polttava kysymys. Hän ihmettelee kehityskulkua, jossa musiikkilajien välille kaivetaan syviä kuiluja.
Esimerkkejä tällaisesta ovat vuosi sitten uutisoidut kokeilut muun muassa Tampereelta, jossa kauppakeskuksessa soitetaan klassista musiikkia karkottamaan nuoriso takaovelta notkumasta. Lohjalla puolestaan on käytetty vanhaa kirkkomusiikkia tyhjentämään puistonpenkit.
"Jos yhtä puhuttelevia oopperoita kuin Kaukainen rakkaus sävelletään vastaisuudessakin, oopperalla on myös tulevaisuudessa toivoa koskettaa yleisöä. Yhtenä haasteena on oopperan näkyvyyden lisääminen. Kun tässä maassa on vain yksi oopperatalo, olisi tärkeää, että oopperaa saataisiin näkymään televisiossa entistä enemmän", Hautsalo peräänkuuluttaa.
Hautsalo on tehnyt nykymusiikin parissa töitä 80-luvulta lähtien. Nyt kun väitösurakka on takana, hän haaveilee pääsevänsä "oikeisiin töihin" oopperan pariin. Kirjoittamisesta hän ei kuitenkaan pääse eroon vielä vähään aikaan.
"Kaksi kirjaa odottaa konkretisoitumistaan. Toisesta on jo kustannussopimus ja toinen on suunnitteilla. Ensimmäinen kirja tulee käsittelemään Kaija Saariahoa, toinen oopperaa yleisemmin."
Adriana Materin Suomen ensi-ilta on Kansallisoopperassa 23.2.