Ei tarvitse olla suurikaan ennustaja, jos epäilee, että Oulussa keskustellaan kouluasioista pian vähintään yhtä kiihkeästi kuin Espoossa ja Vantaalla. Aineksia siihen antanee kouluverkkotyöryhmän raportti, jonka pitäisi valmistua tämän kuun loppuun mennessä. Työryhmän tehtävänä on selvittää, millaisia vaihtoehtoja Pohjankartanon, Karjasillan, Kastellin ja Kaukovainion koulutilojen järjestelyihin voidaan tulevaisuudessa löytää.
Tulossa on siis nimenomaan useita vaihtoehtomalleja, ei mitään yhtä ja tiettyä. Keskeneräisestä työstä ei ole saatu paljoakaan vihiä, mutta eri tahoilla on tietenkin pohdiskeltu sitä ja tätä. Ollaanko Pohjankartanoon kenties muodostamassa Madetojan musiikkilukion ympärille toista, jopa tuhannen oppilaan suurlukiota, johon Karjasillan ja Kastellin lukiot liitettäisiin? Vai vaihtavatko esimerkiksi Oulunsuun alakoulu ja Kastellin lukio tiloja päikseen? Mitä tarkoittaa, jos koulunkäynti jatkuu nykypohjalta?
Esittipä työryhmä mitä tahansa, varmaa on, että keskustelun aiheena tulevat olemaan yhtenäinen peruskoulu ja mitä se todella tarkoittaa, koulujen ja opetusryhmien koot ja määrät, lukio-opetus ja kaupungin talous. Mihin kaupungin varoja loppujen lopuksi ollaan valmiit satsaamaan?
Työryhmän raportti ei sinänsä vielä ratkaise mitään, vaan asia tulee ajallaan poliitikkojen päätettäväksi. Mieluiten ennen seuraavaa talousarviokäsittelyä, sillä alueen kouluihin on tulossa isoja remontteja, joita tosin ei ole vielä tarkemmin aikataulutettu.
Oulussa ei ole vastaavaa alueellista tarkastelua ennen tehty. Kuusi vuotta sitten tosin valmistui koko kaupunkia koskenut kouluverkkoselvitys, johon Madetojan suurlukioajatuskin sisältyi. Oulun lukioverkko olisi tiivistetty viideksi suurlukioksi ja luotu suuryläasteita. Työryhmässä oli mukana jokunen rehtorikin, mutta yksimielistä esitystä ei saatu aikaan, ja koko selvitys tyrmättiin lopulta kaupunginhallituksessa.
Sitä ennen 1970-luvulla milloin minkäkin koulun lakkauttaminen vain ilmestyi koululautakunnan listalle. Tyypillistä oli, ettei asianomaisella koululla tiedetty asiasta mitään. Seuraavalla vuosikymmenellä kokeiltiin ensimmäisen kerran keskeisistä poliitikoista ja virkamiehistä koostuvaa työryhmää, jossa ei kuitenkaan ollut lainkaan opetuksen asiantuntijoita. Se ei tuottanut tuloksia. Lassinkallion lukio kyllä lakkautettiin saman vuosikymmenen lopulla.
Nyt koulupuolen edustus on huomattavasti paremmin hoidossa, rehtoreilla on työryhmässä jopa enemmistö. Lähtökohtakin on periaatteessa ihan hyvä: onhan parempi, että päätökset koulujen kohtalosta tehdään ennen investointeja, eikä kuten Toppilan kohdalla kävi, vasta sitten kun kallis remontti on tehty.
Viime vuosikymmeninä koulujen tilakysymykset ovat joka tapauksessa vieneet kohtuuttomasti rehtoreiden ja opettajien aikaa ja työmotivaatiota. Pääasianahan pitäisi kuitenkin olla opetuksen kehittäminen. Tämänkään työryhmän raportti tuskin jää viimeiseksi.
Päättäjillekin koulukysymykset ovat sieltä vaativimmasta päästä; ne koskettavat jollain tavoin lähes kaikkia, herättävät tunnekuohuja ja perusteltua huolta esimerkiksi opetusryhmien koosta. Asioita pitäisi pystyä hahmottamaan kokonaisuuksina ja kyetä itsenäisiin päätöksiin ilman vedätystä mihinkään suuntaan. Eikä raha saisi ratkaista sentään aivan kaikkea.