Ilmastokeskustelussa on jo myrskyn merkkejä, kun ratkaisuja Kioton sopimuksen jälkeisestä ajasta pohditaan. Vaikeinta on yhä päästä sanoista tekoihin, sillä teot tietävät kustannuksia.
Hallituksen budjettiriihessä tehtiin veroratkaisuja samaan aikaan, kun valtioiden virkamiehiä oli kokoontunut Wieniin pohjustamaan päätöksiä Kioton ilmastosopimuksen jälkeisestä ajasta. Jokainen auton omistaja ja sähkölaskun maksaja huomaa jo kukkarossaan, kuinka nämä asiat liittyvät toisiinsa. Veronkorotuksilla yritetään ohjata kuluttajien käyttäytymistä tiettyyn suuntaan, koska vapaaehtoisesti muutoksia ei tapahdu.
Mutta muutoksia huomaa myös jokainen kaupassa kävijä, sillä viljan hinnan edessä olevalla nousulla on myös yhteyksiä ilmaston lämpenemiseen. Asioiden monimutkaisuutta kuvaa, että öljyjätti Shellin hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila oli jo huolissaan köyhien meksikolaisten tortillan hinnasta, kun maissi menee biopolttoaineeksi.
Ollilalla on aikamoinen urakka saada yleisö vakuuttumaan, että Shellin kaltainen yhtiö olisi aidosti huolissaan perusbisneksensä eli öljyn tuotannon ympäristövaikutuksista. Silti on hyvä, että hänkin on jo useaan otteeseen puhunut energian säästämisen ja uusiutuvien energiateknologioiden puolesta.
Ongelmana on, että teknologinen kehitys kuin huomaamatta jatkuvasti lisää energian kulutusta, eikä vähennä sitä. On todennäköistä, että joidenkin vuosien kuluttua hehkulamput ovat kadonneet kauppojen hyllyiltä ja niitä korvataan energiansäästö- ja led-lampuilla. Mutta samaan aikaan esimerkiksi digitelevision tulo on saanut lähes kaikki Suomen kotitaloudet hankkimaan uuden digiboksin, jossa valmiustila on jatkuvasti päällä. Ollilan edellinen työnantaja Nokia on myynyt maailmalla satoja miljoonia puhelinten latureita, ja jostain niidenkin on sähkönsä saatava.
Kioton ilmastosopimuksen voimassaolo päättyy 2012. Kansainväliset neuvottelut sen jälkeisestä ajasta alkavat toden teolla Indonesiassa Balilla joulukuussa pidettävässä YK:n ilmastokokouksessa. Ratkaisuja on luvassa aikaisintaan 2009 mutta jo nyt voi hyvin aistia, kuinka paineet ovat kasautumassa. Kioton sopimus ei ole saanut päästöjä vähenemään. Jatkossa siihen olisi pakko päästä, mutta näkemykset keinoista ja tavoitteista eroavat rajusti.
Joulukuuta pohjustaneessa Wienin virkamieskokouksessa viime viikolla pohdittiin muun muassa rahoitusta ja kehittyneiden maiden päästövähennyksiä.
Arvioiden mukaan päästöjen riittävään vähennykseen vaaditaan rahasumma, joka vastaa noin puoltatoista prosenttia maailman kaikista investoinneista. Onko se paljon vai vähän, riippuu ennen muuta näkökulmasta. Koko maailman bruttokansantuotteesta summa on noin puoli prosenttia.
Mutta sitä ennen olisi luotava valtioiden yhteinen näkemys, ja siitä ollaan kovin kaukana. Wienissä rikkaat maat riitelivät 25-40 prosentin päästöjen vähennystavoitteesta vuodelle 2020. Yksimielisyys oli matkojen päässä, ja valtava kysymys kehittyvien maiden kasvavien päästöjen saamisesta kuriin odottaa tyystin ratkaisuaan.
Suomen uudet veroratkaisut antavat viitteitä siitä, mitä on tulossa. Ilmaston muutoksen hillitseminen vaikuttaa arkielämään tavalla, josta tähän asti on nähty vasta alkusoittoa. Kioton jatkosopimuksen neuvottelupöydissä panokset ylittävät moninkertaisesti sen, mitä nähtiin Kioton sopimusta neuvoteltaessa. Nykyistenkään velvoitteiden täyttäminen ei tahdo sopimukseen kuuluvilta mailta onnistua.