Valtiovarainministeri Antti Rinne hikoilee parhaillaan ensi vuoden budjettiesityksensä kanssa. Kokemattomana ministerinä hän tietää olevansa suuren haasteen ääressä. Kaiken lisäksi hänen pitäisi saada mahtumaan budjettiin keskeisiä sosiaalidemokraattien ajamia asioita. Rinne hikoileekin luultavasti enemmän surkeiden mielipidemittaustulosten kuin maan heikentyvän talouden takia.
Säännölliset mielipidemittaukset eivät ole puolueiden johtajille mitään huvia. Vaikka ylös- ja alaspäin sojottaviin käyriin tulee suhtautua varauksellisesti, pitkät trendit heijastavat kuitenkin suuntaa. Se ymmärretään.
Seuraaviin eduskuntavaaleihin on enää vajaat yhdeksän kuukautta. Viimeisimmät gallupit ennakoivat sähäkkää syksyä Arkadianmäelle.
Monet sosiaalidemokraatteja äänestäneet eivät hevillä anna anteeksi Rinteelle johtajavaltikan anastusta Jutta Urpilaiselta. Vaikka puoluejohtajaäänestys oli demokraattinen, lähes tasaväkinen lopputulos tulkitaan epäoikeudenmukaiseksi. Urpilaisen jatkovalinta olisi tyydyttänyt äänestäjäkuntaa Rinnettä paremmin. Naiset ovat piilevä ja vaarallinen voima. Sopivan hetken tullen naisenergia saattaa muuntua puolueeksi kuten Ruotsissa on nyt käynyt.
SDP:n alamäkeen löytyy muitakin syitä. Esimerkiksi opetusministeri Krista Kiurun työ peruskoulun oppivelvollisuuden väkinäiseksi pidentämiseksi ei sovi enää nykyaikaan. Tämä tiedostetaan sosiaalidemokraattienkin piirissä. Heidän joukoissaan on paljon koulutusväkeä.
Sosiaalidemokraatit ovat olleet kauan Suomessa johtava koulutuspoliittinen puolue. Nyt puolueen koulutuspoliittinen tulevaisuusvisio on hukassa. Puolueella on muutoinkin vanhahtava ilme.
Viime eduskuntavaalien jälkeen syntynyt monipuoluehallitus jäänee historiaan yhtenä surkeimmista. On merkittävää, että tyytymättömyys purkautuu eniten sosiaalidemokraatteihin, jotka ovat olleet kykenemättömiä toteuttamaan oikeudenmukaista ja tasapuolista tulonjakopolitiikkaa. Rinne yrittää nyt kiireellä korjausta.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki teki ovelan siirron irtautumalla hallituksesta sopivasti ennen kuuman syksyn alkua ja saanee siitä selvän lisän puolueensa kannatuslukuihin. Vasemmistoliiton onnistuminen syö ilman muuta sosiaalidemokraattien kannatusta.
Perussuomalaiset miettivät koko ajan miten asemoitua, jotta kannatus ei romahtaisi ja hallituskelpoisuus varmistuisi. Siinä onkin pähkinä purtavaksi. Timo Soini on kuitenkin taitava ja hallitsee Paavo Väyrysen lailla yllätysmanööverit.
Media ja jotkut talouspiirit ovat alkaneet jo hyvissä ajoin rakentaa seuraavaa hallitusta. Jokaisessa tuutissa ennustetaan porvarihallitusta. Tämä ei ole viisasta. Kannattaa odottaa eduskuntavaalien tulos, ja sitä ennen tehdä kaikki voitava, jotta kansalaiset innostuisivat yhteiskunnalliseen keskusteluun ja äänestäisivät.
Varsinkin keskustaa halutaan joissakin piireissä kokoomuksen apupuolueeksi ja uskotellaan, että puolueet ovat lähellä toisiaan. Siten porvarihallituksen olisi helppo työskennellä. Keskusta ei ole sen lähempänä kokoomusta kuin sosiaalidemokraattejakaan, joiden kanssa keskusta on tähän mennessä tehnyt merkittävintä työtä hyvinvointiyhteiskunnan rakentamiseksi. Kuntapolitiikassa keskustan ja vasemmistoliiton on taas usein ollut helppo löytää yhteisiä ratkaisuja.
Historiasta löytyy toki esimerkkejä kokoomusjohtoisesta hallitustyöskentelystä, jossa keskusta on ollut mukana.
Pitää mennä Paasikiven ammattiministerihallitusten ohi aina toisen maailmansodan aikaan, jolloin vastaan tulevat ensimmäiset kokoomusjohtoiset, Castrenin ja Linkomiehen poliittiset hallitukset ja nekin olivat kuten myös vielä varhaisemmat hyvin lyhytaikaisia.
Keskusta ei ole tottunut olemaan kokoomuksen renkinä. Se voi olla vaikeaa Juha Sipilällekin. Hän on osoittanut oppositiosta ainakin olevansa taitava poliittinen johtaja aukoessaan sote-solmua.
Äänestäjillä riittää mietittävää ennen seuraavia eduskuntavaaleja samalla kun johtajat jännittävät galluplukuja.
Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori Kellosta.
Kolumni