Katossa roikkuu kuusi mestaruusviiriä. Yksi enemmän kuin Oulussa.
Niistä viimeisin on vuodelta 1998, ja sitä edellinen 1983. Suomen vanhimman ja ehdottomasti perinteikkäimmän kiekkojoukkueen taival ei täytä nykyajan menestystarinan tunnusmerkkejä. Kaksi mestaruutta 30 vuoden aikana on ehdottomasti liian vähän.
Suhdanteet voivat muuttua pääsiäisenä, jolloin pelataan viimeiset liigafinaalit. Heinäpään Haukka - Kari Jalonen - on tyrkyllä kultatuoliin.
Samalla hän voisi heittää selästään oikeastaan ainoan apinan, joka siellä on roikkunut vuodesta 1985 saakka. Silloin pelaaja-Jalonen marssi suurena sateentekijänä HIFK:hon, mutta lopputulos on karu. Tarina kertoo, että hänet naurettiin joukkueesta ulos.
Nyt 26 vuotta myöhemmin hänen edessään siintää mestaruus, joka paitsi murskaisi vanhat luurangot hänen kaapistaan, myös nostaisi hänet todellisten mestarivalmentajien joukkoon - ellei hän ole jo siellä. Mieheksi, joka teki sen, mihin vain todelliset voittajat pystyvät.
Jaloselta on useaan otteeseen kysytty, miten hän nukkuu yönsä.
"Play off -aikaan maksimissaan viisi tuntia", kuuluu vastaus.
Tänä keväänä mukaan mahtuu yksi uneton yö. Se oli silloin kun, jokerisarja oli katkennut ja mies mietti tulevaa Lukko-sarjaa. Kun mies asteli HIFK:n valmentajien koppiin aamulla kello kuusi, sotasuunnitelma oli valmis.
Tuloksen tietävät kaikki.
Haastatteluhetki Helsingin jäähallissa Mikael Granlundin kanssa oli oikeastaan hämmentävä kokemus. Hiljattain 50 vuotta täyttänyt toimittaja sai oppia 19-vuotiaalta kiekkoilijalahjakkuudelta.
Kysymys oli siitä, miten hän käsittelee alati kasvavia paineita. Granlund ei ymmärtänyt kysymystä. Syystäkin.
Hänen maailmassaan huippu-urheilijana paineita ei ole edes olemassa. On vain mahdollisuuksia, innostusta, haasteita, ainutlaatuisuutta, ainutkertaisuutta ja hienoja hetkiä.
Vaikka hän on huippukiekkoilija, jääkiekko on vain jääkiekkoa. Pieni osa elävää elämää ja suurempaa arvomaailmaa.
Samaa koulukuntaa edustaa myös Jalonen. On vain onnistumisen ja mahdollisuuden haaste. Joskus käy kipeää, mutta toisessa päässä mahdollisuus elää "monessa hyvässä jutussa mukana".
Voittaminen merkitsee kaikkea. Tunne siitä, että on parempi kuin vastustaja.
Bluesin ja HIFK:n välinen finaalisarja on elävä esimerkki siitä, kuinka vähän runkosarjan otteluilla on merkitystä, kun pelataan Suomen mestaruudesta. Runkosarjan kolmonen vastaan runkosarjan yhdeksäs. Ja molemmat kotimaisin voimin, mitä voi tervehtiä pelkästään ilolla.
Kukaan ei voi ennustaa - ei edes omasta mielestään Suomen johtavin jääkiekkoanalyytikko - miten sarjassa käy. Se vain lähtee muotoutumaan omaa polkuaan. Varmaa on se, että otteluissa 4, 5 ja 6 tunnelma alkaa tiivistyä. Jännitteet kiristävät jousen äärimmilleen. Lyhyessä ajassa tapahtuu todella paljon.
Kari Jalonen osti vuosi sitten asunnon Oulujoen rannasta paraatipaikalta ikään kuin myöhempää käyttöä varten.
Mielessä välkkyy asettautuminen omille juurilleen. Eräänä päivänä.
Kukapa sitä ei kotiin haluaisi palata.