Jan-Erik Enestam jättää hallituksen 12 vuoden työn jälkeen. RKP:n puheenjoh-tajuuteen ministeriys on liittynyt kuin luontaisetuna jo vuosikymmenten ajan.
Jan-Erik Enestamia, Ole Norrbackia ja Christoffer Taxellia yhdistää muutama muukin asia kuin se, että he ovat kaikki olleet RKP:n puheenjohtajia. Koko kolmikko on noussut Suomen ministereiden kärkikymmenikköön, kun mittarina on ministeripäivien määrä: Enestam on tilaston viides, Norrback kuudes, Taxell yhdeksäs.
Enestamin työ ministerinä päättyy virallisesti sunnuntaina tasan 12 vuoden yhtäjaksoisen urakan jälkeen, kun hän tekee tilaa RKP:n uudelle puheenjohtajalle Stefan Wallinille. Enestamin ministerivuorokausien määräksi tulee 4 382. Edellä tilastossa ovat sellaiset Suomen politiikan jättiläiset kuin Johannes Virolainen, Ahti Karjalainen, Kalevi Sorsa sekä Paavo Väyrynen. Kauas Enestamin taakse jäävät esimerkiksi Urho Kekkonen ja Paavo Lipponen.
Erikoiseksi niin Enestamin kuin Norrbackin ja Taxellinkin hyvän sijoituksen tekee se, että he ovat edustaneet puoluetta, jonka kannatus on juuttunut jo useamman vuosikymmenen ajan viiden prosentin paikkeille. Ylivertaisten ministerinkykyjen kasautumisesta pieneen puolueeseen ei kuitenkaan ole kyse vaan ennen kaikkea RKP:n perusluonteesta ja edullisesta sijainnista poliittisella kartalla. Kun puolueen tärkein tavoite on ruotsin kielen aseman turvaaminen, se on pystynyt muissa kysymyksissä osoittamaan hallitukseen pääsyyn vaadittavaa joustavuutta.
RKP on ollut yhtä virkamieshallitusjaksoa lukuun ottamatta valtioneuvostossa vuodesta 1972. Mistä muualta kuin sieltä kielivähemmistön asemaa voisikaan paremmin ajaa. Puheenjohtajille ministerinposti on tullut sen takia kuin lakisääteisenä etuna.
Pelkkä ministeripäivien määrä ei kuitenkaan ole ainoa tekijä, jonka perusteella valtioneuvoston jäsen jättää jälkensä historiaan. Enestam on kahdentoista vuoden aikana hoitanut sisäministerin, puolustusministerin ja ympäristöministerin tehtäviä. Lisäksi hänellä on ollut vastuu pohjoismaisesta yhteistyöstä. Perinteisesti noita salkkuja ei ole luettu kaikkein raskaimpien joukkoon, mutta puoluejohtajana Enestam on kuulunut hallitusten suppeimpaan sisäpiiriin.
Edellisellä hallituskaudella Enestamin profiloitui Suomen Nato-suhteeseen liittyvässä keskustelussa. Hän pyrki murtamaan Natoon liittyviä myyttejä ja hokemia ja esitti arvioita Suomen jäsenyyden myönteisistä vaikutuksista. Se aiheutti hammasten kiristelyä. Suomen ulkopoliittiselle keskustelulle tyypilliseen tapaan Enestamkaan ei lopulta suostunut myöntämään, että haluaisi Suomen Natoon. Siihen leiriin hänet kuitenkin liitettiin.
Vanhasen hallituksessa Enestam on toiminut ympäristöministerinä. Vaikutelmaksi on jäänyt, että hallinnonala ei ole ollut hänen mieleensä samaan tapaan edelliset tehtävät.
Ympäristöministerit ovat Suomessa yleensä olleet linjauksiltaan lähellä ympäristöjärjestöjä. Enestam taas totesi heti valintansa jälkeen edustavansa "kolmatta linjaa", jonka tarkoituksena on luoda "yleisesti hyväksyttyä ympäristöpolitiikkaa". Enestam onkin joutunutkin vaalikaudella hakauksiin tiukempaa suojelua vaativien järjestöjen kanssa. Ministeriä on moitittu lepsuilusta, mistä hän on ollut hyvin ärtynyt. Maaliskuussa 60 vuotta täyttävä saariston kasvatti olisi toivonut uralleen jatkoa Pohjoismaiden ministerineuvostossa. Se mahdollisuus meni sivu suun. Tusina ministerivuotta on kuitenkin meriitti, joka voi vielä poikia tehtäviä muualla.