Suomi on niin pieni maa, ettei meillä ole varaa nuorten turhiin kuolemiin. Kansainväliset vertailuluvut ovat kuitenkin tylyt. Tilannetta voidaan korjata ennaltaehkäisevin toimin.
Suomalainen lapsi tai nuori kuolee joka kolmas päivä tapaturmaisesti tai väkivaltaisesti. Viime vuosina Suomessa on kuollut vuosittain tapaturmaisesti noin 90 ja väkivaltaisesti noin 50 nuorta. Vaikka kehitys on parin viime vuosikymmenen aikana mennyt parempaan suuntaan, alle 20-vuotiaiden tapaturmaiset tai väkivaltaiset kuolemat ovat meillä kaksinkertaisia Hollantiin verrattuna.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisemassa eurooppalaisessa vertailututkimuksessa Hollanti on Euroopan turvallisin maa alle 20-vuotiaille. Heikoin tilanne on Liettuassa.
Suomi sijoittuu vertailussa keskivaiheille muiden pohjoismaiden jälkeen. Suomalaispojat ovat tapaturma- ja väkivaltakuolleisuudessa sijalla 22 ja tytöt sijalla 17. Nuorten kuolemissa menetetään yli 5 000 potentiaalista elinvuotta. Tilanne on järkyttävän kehno, sillä kaiken järjen mukaan Suomen pitäisi olla maailman paras paikka lapsille ja nuorille.
Tulokset mittaavat nuorten turvallisuutta usealla eri osa-alueella. Niissä heijastuvat myös kansalliset piirteet. Esimerkiksi Hollannissa nuoret joutuvat polkupyöräonnettomuuteen ja Suomessa mopo-onnettomuuteen muita useammin.
Tuntuu turhauttavalta, kun puolet nuorten kuolemista olisi voitu välttää, jos tilanne olisi yhtä hyvä kuin Hollannissa.
Usein sanotaan, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Suomessa asioissa on jääty puolitiehen. Hyvistä suunnitelmista, säädöksistä ja ohjeistuksista ei ole mitään hyötyä, jos niitä ei toteuteta käytännössä.
Ei riitä, että laki takaa kaikille lapsille ja nuorille turvallisen kasvuympäristön, jos niin ei ole käytännössä. Tapaturmien ehkäisyä tukevien lakien ja ohjeistusten toimeenpanossa riittää työtä.
Esimerkiksi pyöräilykypärän käyttöä ei ole sanktioitu, eikä vähävaraisten perheiden turvalaitteisiin ole rahoitusta. Alkoholinmyynti on kielletty alle 18-vuotiaille, mutta katukuvasta sitä ei huomaa.
Yksinkertaiset toimet voivat olla tehokkaita. Toistakymmentä vuotta sitten lasten kuristuskuolemien ehkäisemiseksi poistettiin nyörit lasten hupuista ja muutettiin pyöräilykypärän lukitusmekanismia.
Lasten ja nuorten pahoinvointi ja hätä on laajaa. Vanhemmuus on monin paikoin hukassa, lasten huostaanotot ovat yleistyneet ja yhteisöllisyys on murentunut. Lamavuosina nipistettyjä perheitä tukevia ennaltaehkäiseviä toimia ei ole koskaan palautettu.
Lapset ja nuoret altistuvat tapaturmille ja väkivallalle jo varhaisessa vaiheessa. Syrjäytyminen ennustaa tapaturman tai väkivallan uhriksi joutumista.
Moni asia on pielessä. Koulusurmat, perhesurmat ja joukkosurmat paljastavat, että nuori voi joutua väkivallan kohteeksi keskellä omaa arkeaan.
Työmaata lasten ja nuorten turvallisen elämän puolesta riittää. Tarvitaan pieniä askelia ja tekoja, mutta myös laajempaa heräämistä ja käytännön tekoja, jotka näkyvät jokapäiväisessä arjessa.