Istun Valkean kahvilassa. Edessäni on Oulussa asuva nuori mies, irakilainen turvapaikkahakija.
Hän puhuu sangen alkeellista englantia ja suomea, mutta google-käännösohjelmalla kommunikoimme yllättävän hyvin.
Kaksi vuotta sitten hän oli valoisa, toiveikas, hyvin kohtelias, älykäs ja tasapainoinen. Nyt hänen valonsa on himmentynyt ja hänellä ei ole enää toivoa.
Hän oli toiminut valtion virkamiehen henkivartijaryhmässä, josta kaikki muut surmattiin. Vain hän selvisi hengissä ja pakeni Irakista Suomeen. Takaisinpaluuta ei ole, vain varma kuolema siellä.
Hän on saanut ensimmäisen kielteisen päätöksensä Migriltä kahdeksan kuukautta sitten ja on valittanut tilanteestaan hallinto-oikeuteen. Sen jälkeen hän ei ole tavannut lakimiestään kertaakaan, vaikka aihetta ja kerrottavaa olisi. Minulle hän uskoutuu tilanteestaan.
”En luota enää yhtään kehenkään, en maanmiehiini enkä muihinkaan. Olen sunnitaustainen. En halua tulkikseni shialaista, koska hän ilmoittaa minusta Irakiin. Se vaikuttaa sukulaisteni ja omaan turvallisuuteeni kielteisesti. En luota Mirgiin enkä poliisiin. Lakimiehestäkään ei ole mitään apua. Hänelle on hyödytöntä kertoa, mitä kaikkea kauheaa on vielä viime aikoina tapahtunut sukulaisilleni ja muille kotipaikkakunnallani vielä viime aikoina. Minua ei kerta kaikkiaan uskota.”
”Minulle on alunperinkin kerrottu epätotuuksia. Vuonna 2015 uutisoitiin, että Suomi ja Eurooppa suojelee todellisessa hengenvaarassa olevia pakolaisia. Siksi tänne tultiin. Todellisuus on kuitenkin täysin päinvastainen.”
”Olen joutunut sellaisten kysymysten eteen, johon en koskaan kuvitellut joutuvani. Tässäkö oli elämäni?”
”Minä pelkään pakkopalautusta. Jokin aika sitten aamulla kimppa-asuntoomme ilmestyi iso liuta poliiseja. He hakkasivat oveen, tulivat sisälle, tutkivat kaikki huoneet ja näyttivät minulle kolmen henkilön kuvia. He kysyivät, missä nämä ovat. Sanoin etten tiedä. Sanoin, että koska heitä ei hyväksytä Suomeen, he pakenivat henkensä edestä. Poliisit toistivat toimenpiteensä seuraavana aamuna. Vastaukseni olivat samat. Sen jälkeen poliisit eivät tulleet.”
”Pois paenneet olivat saaneet kolme kielteistä päätöstä, tekivät johtopäätöksensä ja menivät Saksaan. Saksasta heidät epäilemättä palautetaan Suomeen. Yksi heistä sai niin suuren shokin, että joutui Saksassa mielisairaalaan ja on sekaisin.”
”Olen joutunut sellaisten kysymysten eteen, johon en koskaan kuvitellut joutuvani. Tässäkö oli elämäni? Olen vielä nuori mies, olin kuvitellut, että minulla on oikeus elämään. Synnyttikö äitini minut kuolemaan Irakissa, sitten pakenemaan kuolemaa Suomeen täysin turhaan? Rikkaat Arabimaat kääntävät selkänsä pakolaisille, vaikka ovat samaa uskontoa. Eurooppa ja Suomi ensin avaavat ovensa ja sitten heittävät meidät ulos kuolemaan. Tämä on käsittämätöntä. Meitä on petetty.”
”Koska olen täysin umpikujassa ja koska minulla ei ole tulevaisuutta missään, olen varautunut pahimpaan. Olen nyt valmistamassa videotestamenttiani, jonka annan suomalaiselle ystävälleni ennen lähtöäni. Sitten kun minut on surmattu Irakissa, hän julkistaa videon täällä Suomessa.”
Turvapaikkahakijaa kuunteli
Yrjö Mikkonen
FT, käsitteellisyystutkija
Oulu
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.