Helsinki-Vantaan lentoasema 27.12. kello 6.30. Pyhien jälkeen aamulla on vain muutama matkustaja liikkeellä. Kolmen turvatarkastushihnan äärellä on tungosta. Virkapukuisia turvatarkastajia on paikalla kymmenkunta, ehkä enemmänkin.
Käsimatkatavaroissa kuljettamani toimisto herättää taas uteliaisuutta. Kaikki pengotaan läpikohtaisin, mutta käsitarkastus ei riitä. Laukku menee uudelleen läpivalaisuun ja sieltähän se vaaramomentti löytyy.
Lasten muoviset askartelusakset!
Niiden terässä on pituutta tasan viisi senttiä. Turvatarkastaja sanoo, ettei koneeseen saa viedä leikkaavia esineitä. Hän ottaa ne pois, eikä auta, vaikka hänen esimiehensä tulee pyynnöstäni selvittämään asiaa.
Menetyksen arvo on mitätön, ja koko jupakka olisi täysin naurettava, ellei siihen liittyisi vakava perusjuonne: silkan mielivallan käyttö, ja sellaista asenteellisuutta on syytä vastustaa niin isoissa kuin pienissä asioissa. Terve järki on monista lentoturvallisuuden nimissä laadituista pykälistä ja etenkin niiden sovellutuksista kaukana, ja me lystin maksavat matkustajat alistumme yleensä lammasmaisesti tällaiseen turvallisuusterrorismiin.
Kyse on ääriesimerkistä, mutta haluan silti nostaa muoviset askartelusakseni Suomeenkin leviävän turvallisuushysterian symboliksi.
Ilmailulaitos opastaa ohjeissaan matkustajia tervejärkisesti: koneen matkustamoon ei saa viedä esineitä, joilla voisi vahingoittaa muita matkustajia tai henkilökuntaa. Muovisia askartelusaksia ei mainita kiellettyjen esineiden listalla.
Vain täydelliset toimintavaltuudet saaneelle virkaintoiselle ohjeiden soveltajille voi juolahtaa mieleen, että tylpiksi pyöristetyt muoviterät ovat turvallisuusriski. Terät ovat niin tylsät, etteivät ne leikkaa kunnolla edes paperia. Koneissa käytettävät muoviveitset ja -haarukat ovat paljon vaarallisempia, teräksisistä ruokailuvälineistä puhumattakaan.
Voiko enää mennä pitemmälle turvallisuusriskin liioittelussa? Seuraavaksi kai ryhdytään jahtaamaan muovisia takinnappeja.
Ehkä jotkut lukijat muistavat, että olen kirjoittanut matkasaksistani Kalevassa aiemminkin. Neljä vuotta sitten, jolloin turvamääräyksiä kiristettiin, ongelmaksi muodostuivat kuuden senttimetrin mittaiset teräksiset minisakseni.
Ne otettiin hihnalla toistuvasti pois ja vietiin ruumaan. Siellä ne lensivät Oulun ja Helsingin väliä pienessä pahvilaatikossa, kunnes vaihdon ne muovisaksiin sen jälkeen, kun eräs ystävällinen lukijani Oulusta lähetti minulle kahdet lasten askartelusakset ja suositteli niiden käyttöä.
Sakset ovat tärkeä ammattityökalu. Lehtimies matkustaa aina mukanaan pino sanomalehtiä ja leikkelee niistä tärkeät jutut talteen koneessa ja muualla. Nuokin muovisakset olivat kulkeneet mukanani Helsingin ja Oulun väliä neljä vuotta, lähes viikoittain. Olen lentänyt niiden kanssa kolmella mantereelta ja maasta toiseen, mutta sakset eivät olleet herättäneet mitään huomiota tätä ennen.
Turvallisuuden nimissä voi nykyisin tehdä melkein mitä vain. Viime syyskuussa Suomessa väiteltiin Kiasman edessä Helsingissä tapahtuneen kahakan jälkeen kipakasti siitä, milloin ja miten poliisi voi hajottaa laillisen mielenosoituksen. Yleiseksi vaikutelmaksi jäi, että tarkoitus voi pyhittää kovatkin keinot turvallisuuden nimissä. Tuota parinkin ministerin suulla vahvistettua oppia sovellettiin myös Helsinki-Vantaalla viime keskiviikkona.
Mitähän tapahtuu ensi toukokuussa, kun turvamääräyksiä kiristetään taas ja matkustamoon saa viedä enää vain yhden pienen laukun? Oulun ja Helsingin väliä päiväseltään lentävien matkustusaika pitenee helposti tunnilla, jos he joutuvat panemaan matkatavaransa ruumaan. Lentoyhtiöt saavat varautua tulojensa hiipumiseen, kun lentämisen nopeusetu supistuu.
Matkustamo on oiva paikka myös tietokonetyöskentelyyn, mutta siinäkin on pulmia. Oulun ja Helsingin välin lentää vajaassa tunnissa, mutta lennon aikana saa tietokonetta pitää auki noin 35 minuuttia. Kun laitteen avaus ja sulkeminen ottavat aikansa, tehokas työaika rajoittuu vaivaiseen puoleen tuntiin.
Mihinkähän tuollainen määräys perustuu? Toivottavasti ei ainakaan turvallisuushysteriaan. Jotkut ulkomaiset yhtiöt noudattavat liberaalimpaa linjaa ja antavat pitää elektroniset laitteet auki pitempään.
Pikkumainen turvallisuusintoilu on tuonut lentämiseen ikävän sivumaun. Jo kotona pitää tutkia tarkkaan netistä turvallisuusohjeita. Kentällä samat tavarat pengotaan mennen tullen joka kerta, ja koneessa vaikeutetaan työntekoa. Jos meno jatkuu tällaisena ja pahenee, matkustajien vastaisku seuraa ennen pitkää. Hyppäämme junaan.