Helsingin Sanomien (16.12.) artikkeli Viestikoekeskuksesta ja julkaisemista seurannut tietovuototutkinta ovat herättäneet keskustelua sananvapauden käytöstä turvallisuusasioiden käsittelyssä. Kysymys on siitä, mitä kansallista turvallisuutta koskevia tietoja voidaan kertoa ja millä perusteilla ilman turvallisuudesta vastaavien viranomaisten hyväksyntää.
Suomen perustuslaki takaa, että minkään asian julkistamista ei voida ennakolta estää. Tietojen julkaisemiseen ja sen seurauksiin voidaan tarvittaessa puuttua vasta jälkikäteen. Sananvapaus mahdollistaa myös turvallisuuskysymysten julkisen käsittelyn, mutta sananvapautta voidaan kuitenkin tietyissä tilanteissa rajoittaa kansallisen turvallisuuden perustella myös Suomea sitovassa Euroopan ihmisoikeussopimuksessa.
Median toiminnan arvioinnissa on tarkasteltava julkaisemisen tarkoitusta. Tarkoitusta ei voida yksioikoisesti tulkita pelkäksi salassapidettävien tietojen paljastamiseksi. Turvallisuus on viranomaisten ohella myös kansalaisten asia. Heillä on paitsi oikeus myös kiinnostusta tietää omaan turvallisuuteensa liittyviä seikkoja.
Journalistisen toiminnan ydintä on viranomaisten toiminnan asianmukaisuuden julkinen arviointi. Turvallisuuskysymyksiäkään ei voida rajata tällaisen arvioinnin ulkopuolelle. Turvallisuusasioiden kohdalla on kuitenkin tärkeää erottaa toisistaan toimintaa koskevat yleisluonteiset tiedot ja toimintojen yksityiskohtaiset sisällöt.
Turvallisuusviranomaiset tekevät omien työtehtäviensä pohjalta hyvinkin tarkkaa tulkintaa käsittelemiensä tietojen arkaluonteisuudesta. Kuitenkin arkaluonteisiksi saatetaan luokitella myös tietoja, jotka eivät tosiasiallisesti ole niitä. Hallinto-oikeuksilla onkin vuosien varrella kertynyt lukuisia esimerkkejä eri viranomaisten tekemästä perusteettomasta asiakirjojen salassapidosta.
Turvallisuuskysymyksissä oikeus on kuitenkin ollut varsin varovainen. Esimerkiksi silloisen Viestikoelaitoksen kohdalla vuonna 2007 myös korkein hallinto-oikeus tulkitsi ei-julkisiksi tiedoiksi laitoksen kehitysstrategian, organisaationrakenteen, yhteistyökumppanit sekä toimintasuunnitelmat ja -kertomukset. KHO:n mukaan Viestikoelaitokselta pyydetyt asiakirjat eivät myöskään sisältäneet sellaisia julkisia osia, joista tietoja olisi voitu luovuttaa vaarantamatta maanpuolustuksen etua. Käytännössä kyseinen päätös rajasi täydellisesti median ja kansalaisten tiedonsaannin laitoksen toiminnasta ja sen arvioinnista.
Tietojen salassapito ja julkisuus on niitä hallinnoivien viranomaisten oma tulkita tietojensa luonteesta. Laaja-alainen salassapitotulkinta auttaa varmistamaan tieto-aineiston pysymisen myös mahdollisimman laaja-alaisesti julkisuuden ulkopuolella.
Viranomaisen päätös joidenkin asiakirjojen leimaamisesta salassapidettäviksi ei välttämättä kuitenkaan tarkoita sitä, että kyseisten asiakirjojen tietoja ei voitaisi käsitellä esimerkiksi toimitustyössä. Julkisuuslakiin perustuva salassapito rajoittaa asiakirjojen ja niiden tietojen luovuttamista viranomaisen ulkopuolelle. Median esimerkiksi tietovuodon kautta saamien asiakirjatietojen julkistaminen on median harkittavissa. Mahdollista toiminnan lainvastaisuuta on tarkasteltava suhteessa median julkaisuvapauteen.
Julkisuuslain mukaan sotilastiedostelua ja puolustusvoimia koskevat tiedot eivät kuulu ehdottoman salassapidon piiriin, vaan niiden voidaan luovuttaa ”jollei ole ilmeistä, että tiedon antaminen niistä ei vahingoita tai vaaranna maanpuolustuksen etua”.
Puolustusvoimien toimintaan liittyy salassapidettävien tietojen ohella myös merkittävä määrä julkista aineistoa. Esimerkiksi reserviläisten ja henkilökunnan lukumäärät, joukko-osastot ja niiden sijainnit, käytetty aseistus ja toteutetut sotaharjoitukset ovat julkista, myös mediassa käsiteltyä tietoa.
Vastaavasti kansallisella puolustuksella ja turvallisuudella voidaan perustella luovuttamasta tietoja, jotka koskevat puolustusvoimien toimintavalmiutta, aseistuksen käyttöä ja riittävyyttä, puolustukseen varautumista, suunnitelmia sekä sotaharjoitusten onnistumisesta ja kehittämiskohteita.
Medialle on tärkeää synnyttää ja pitää yllä julkista keskustelua yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista. Ongelmatilanteissa viranomaisen on pystyttävä konkreettisesti osoittamaan ne turvallisuudelle aiheutuneet ongelmat, jotka asioiden julkinen käsittely on aiheuttanut.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on korostanut median oikeutta jakaa ja yleisön oikeutta ottaa vastaan tietoa kaikista ”yleistä mielenkiintoa herättävistä kysymyksistä”. Tällaisia ovat esimerkiksi viranomaisten toiminta ja menettelytavat. Viestikoekeskuksen tapauksessa tarkastelu voisi kohdistua viranomaisen oman tietosuojan epäonnistumiseen tietovuodon seurauksena.
Kirjoittaja Heikki Kuutti on filosofian tohtori, tutkimuskoordinaattori Jyväskylän yliopiston viestintätieteiden laitoksella.