Sain maistaa turskan kieltä Norjassa. Harvinaista herkkua meikäläiselle löytyi Oslossa, kohtuuedullisessa ja ihan tavallisilta näyttävien aikuisten suosimassa italialaisessa ravintolassa.
Alkupalojen listoilta tarjoiltu kieli ei ollut mitään kylmää aluksi, vaan keitettyä ja tulista. Kolme kieltä oli muhinut maukkaaksi chilikastikkeessa. Ärhäkkä mauste ei syönyt vaalean turskan mietoa kalanmakua.
Toki kieleen kuuluu rasvaisuus, ja sen vastapainoksi sopii pippurisuus.
Norja tunnettiin Suomessa pitkään turskastaan. Joulunpyhien lipeäkalaa saatiin kuivatusta turskasta, mutta nykyään lipeäkala tehdään samantapaisesta molvasta.
Turskakanta on vähentynyt jopa kolmannekseen parhaista ajoista, mikä saattaa vaarantaa turskan luontaisen lisääntymisen. Nokkelat norjalaiset ryhtyivät vastaiskuun ja alkoivat tutkia turskanviljelyä jo 1980-luvulla. Turskankasvatus alkoi Norjassa vuonna 2000, kun poikasia tuotettiin ensimmäisen kerran laitoksessa.
Suomalaiset syövät nykyään tottuneesti merilohta, jonka alkuperä sijaitsee Norjan rannikoiden kasvattamoilla. Merilohen vastapainoksi viime vuosina tarjottu nieriä on yleensä kasvatettua kalaa, usein Ruotsista tuotua.
Jännittävää nähdä, milloin kalatiskeille tai ruokalistoille ilmestyy kasvatettua turskaa.
Talous vuonojen merimaassa Norjassa perustui kalastukseen vuosikymmeniä. Moni suomalainen suuntasi töihin pohjoisen kalatehtaisiin vielä 1970- ja 1980-luvuilla, mutta nyt Norja jalostaa kalansa pääosin ulkomailla halvan työvoiman maissa. Kalat saattavat kulkea pakastettuna päiväkausia Kiinaan saakka, ja sieltä ne tulevat takaisin Norjaan erilaisina kalatuotteina.
Kalastus elättää edelleen norjalaisia, vaikka öljylöydöt mullistivat maan talouden äkkirikkaaksi 1970-luvun puolivälissä. Vanhimmat esiintymät sijaitsevat eteläisen Norjan edustalla Pohjanmerellä sekä Norjanmerellä keski-Norjassa. Osa öljy- ja kaasusuonista ehtyy, osaa kehitetään uuden teknologian avulla. Vanhoilta alueilta on onnistuttu poraamaan myös uusia isoja esiintymiä.
Norja on viime vuosina siirtänyt öljy- ja kaasutuotantoaan pohjoiseen. Suuret esiintymät Barentsinmerellä tarjoavat lisää ja uusia mahdollisuuksia. Päät kääntyivät viimeistään pari vuotta sitten, kun Norjan poliittinen johto sai sovituksi yli 40 vuotta hiertäneestä merirajasta Venäjän kanssa.
Norjalaiset uskovat vakaasti myös, että pohjoinen reitti Aasiaan eli Koillisväylä vetää aluksia tulevaisuudessa. Arktisiin jäihin sopivaa laivatekniikkaa kehitetään lähes jokaisella norjalaistelakalla.
Uusi ilme kalastuskylästä öljy- ja kaasutukikohdaksi näkyy Hammerfestissä, jonne öljyteollisuus on tuonut porauslauttoineen ja jalostuslaitoksineen yli tuhat työpaikkaa viidessä vuodessa. Nordkapin Veidnesiin puolestaan suunnitellaan uutta jättitukikohtaa, joka kokoaisi Barentsinmeren uusien löytöjen antia vuodesta 2018 lähtien.
Öljynetsintä ja -tuotanto ovat luonnollisesti ajautuneet aika ajoin ristiriitaan perinteisen elinkeinon eli kalastuksen kanssa. Esimerkiksi Lofooteilla uusi ja vanha jakavat yhteisöjä kahteen leiriin. Osa haluaisi säilyttää luonnon entisellään ja kehittää satavuotista kalastuselinkeinoa, osa uskoo uuteen energiatalouteen.
Kotiarjessa Oulun seudulla Norjan meiningit maailman merillä tuntuvat etäisiltä. Talousmiehet kuitenkin jaksavat muistuttaa, että uudesta öljy- ja kaasuryntäyksestä Jäämerellä saattaisi tihkua jotain myös Pohjois-Suomeen.
Sitä ja turskaa odotellessa voi arkiruokana maistella vaikkapa Norjan merilohta. Silti kotimainen tuore läheltä pyydetty kala, esimerkiksi Oulujärven kuha tai made maksoineen ovat ylivertaista kevättalven ruokaa.