Tur­pees­ta voi tulla die­se­liä jo 2011

"Turpeesta saisimme kaikki Suomen liikennepolttoaineet eli voisimme olla omavaraisia bensiinin ja dieselin suhteen", vakuuttaa Vapo Oy:n kehitysjohtaja Kari Mutka.

Biokaasun voimalla kulkeva menopeli kulkee kuin mikä tahansa auto, Erkki Kalmari kertoo. Jos biokaasua ei ole saatavilla, tankkiin voi laskea myös tavallista bensaa.
Biokaasun voimalla kulkeva menopeli kulkee kuin mikä tahansa auto, Erkki Kalmari kertoo. Jos biokaasua ei ole saatavilla, tankkiin voi laskea myös tavallista bensaa.
Kuva: Risto Rasila

"Turpeesta saisimme kaikki Suomen liikennepolttoaineet eli voisimme olla omavaraisia bensiinin ja dieselin suhteen", vakuuttaa valtioenemmistöisen Vapo Oy:n kehitysjohtaja Kari Mutka.

Vapo osallistuu parhaillaan VTT:n vetämään Ultra Clean Gas -tutkimushankkeeseen, johon osallistuvat Vapon lisäksi Tekes, suuret metsäyhtiöt ja Neste Oil. Hankkeen tarkoituksena on selvittää biomassojen käyttöä liikennepolttoaineiden tuotannossa.

Kauppa- ja teollisuusministeriö on lähiaikoina käynnistämässä niin sanottua toisen sukupolven biopolttoaineiden kehittämisohjelmaa, johon eduskunta myönsi viime vuoden lopulla yhdeksän miljoonan euron määrärahan.

VTT:llä on Espoon Otaniemessä jo valmiina kaasutinlaitos, jossa testataan puun ja turpeen polttoa. Laitos tuottaa puusta ja turpeesta hiilivetyjä, joita aikanaan on tarkoitus toimittaa biojalostamoille. Ne valmistavat sitten lopullisen polttoaineen, dieselin ja bensiinin.

"Turvetta kaasutetaan ensin, prosessista syntyy häkää ja vetyä, joista sitten rakennellaan hiilivetyjä eli bensiiniä ja dieselöljyä. Vapon tavoitteena on erityisesti dieselöljy", selvittää Mutka.

Ongelmakohta on kaasun puhdistus ja juuri sitä VTT selvittää

Kaasutusprosessin nimi on Fischer-Tropsch -synteesi. Se oli laajamittaisessa käytössä viime sotien aikana Saksassa, kun maa ei pystynyt ostamaan öljyä liittoutuneiden saarron vuoksi. Adolf Hitlerin Saksa valmisti polttoaineensa ruskohiilestä.

Mutka kertoo, että Etelä-Afrikan tasavalta käyttää FT-synteesiä edelleenkin eli tekee kivihiilestä bensiiniä ja dieseliä. Myös Yhdysvaltain ilmavoimat aikoo valmistaa kivihiilestä koneidensa lentobensiinin.



Hinta ei ole
enää suuri jarru


Vapon mukaan FT-synteesillä turpeesta tehty polttoaine, bensiini ja diesel, voisi olla kannattavaa, kun raakaöljytynnyri (159 litraa) maksaa 60-70 Yhdysvaltain dollaria.

Tällä hetkellä raakaöljyn maailmanmarkkinahinta on noin 52 dollaria tynnyriltä.

EU luokittelee turpeen kansainvälisessä päästökaupassa fossiiliseksi polttoaineeksi kuten öljyn ja kivihiilen. Liikenteen polttoaineita päästökauppa ei kuitenkaan koske ja siinä on Vapon suuri mahdollisuus.

EU:n parlamentti kallistui joulukuussa turpeen suuntaan, kun se arvioi, että turve on hitaasti uusiutuva biomassa. Komissio on kuitenkin pysynyt tiukkana: turve on fossiilinen polttoaine.

Kaikesta huolimatta Vapo toivoo, että turve saisi samat veroedut kuin esimerkiksi puumassasta tehty polttoaine.

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, Suomi voisi tankata turve- tai puudieseliä jo 2011-2012.

Kauppa- ja teollisuusministeriön ylitarkastaja Jukka Saarinen suhtautuu myönteisesti, mutta pidättyvästi Vapon hankkeeseen. "Jos saamme turpeesta liikenteen polttoaineita, vähentää se ainakin Suomen öljyriippuvuutta ja parantaa maamme huoltovarmuutta."

Saarisen mukaan on ikuisuuskysymys, onko turve biopolttoaine. "Nyt meillä on virallisesti EU:n kanta, että turve on hitaasti uusiutuva biomassapolttoaine. Puu sen sijaan hyväksytään biopolttoaineeksi."